Mun mielestä perussairaat pitäisi rokottaa ensin, sitten vasta terveydenhoitohenkilöstö
Kommentit (5)
Kuka hoitaa si-ja muut potilaat, jos terv.huoltohenkilöstö makaa punkan pohjalla.
kuolevat tautiin jos ei rokoteta. Eikä se hoitohenkilökunta samaan aikaan kaikki sairasta. ne ovat sitä paitsi suomen parhaimman kuntoisia ihmisiä.
joukossa on astmaatikkoja, diabeetikkoja, erittäin ylipainoisia yms jotka kuuluvat myös riskiryhmään. Lisäksi hoitotyöhön kuuluu paljon sellaista mikä altistaa erityisesti viruksille.
Perustelut sille, että hoitohenkilökunta rokotetaan ensin:
1) eivät tartuta muita, etenkin sairaita ja heikkoja potilaita
2) hoitajien poissaolot työtä vähentyvät, ja potilaiden määrä mahd. kasvaessa
nimenomaan kuolonuhrien minimointi.
Eli hoitoa tulee olemaan saatavilla, koska henkilökunta pysyy terveenä. Nyt sitten riskiryhmistäkin kriittisimmät ehtivät saada rokotteita, eli uskoisin, että tehohoitopaikkoja riittää.
Varsinkin kun ainakin Lapista on tullut sellaisia uutisia, ettei varuskunnissa tauti ole levinnyt normaalia influenssaepidemiaa rajummin ollenkaan.
makaa punkan pohjalla.