Pyhäinpäivä: kenen kuolema ja miksi on ollut sinulle raskain?

tuntui niin kurjalle

Ne ovat olleet pahimpia, ei pysty järjellä tajuamaan mihin taivas tarvitsee niin pientä, että ei saaneet jäädä tänne elämään.



Sitä on vaikea hyväksyä vielä vuosienkin jälkeen.

mihin taivas tarvitsee niin pientä

vaan siksi, että niillä on joku fyysinen trauma, eivätkä pysy hengissä.

mihin taivas tarvitsee niin pientä

vaan siksi, että niillä on joku fyysinen trauma, eivätkä pysy hengissä.

kohtukuolema (rv 40+6)

väkivaltaisesti.

rv20 ja rv16

kuoli tapaturmaisesti vain 23-vuotiaana. Ja kyllä aina kirpaisee, kun näkee lapsen tai nuoren risti-ilmoituksen lehdessä.

pappani kuolema tuli yllättäen, ei ollut mitenkään odotettavissa vaikkakin yli 70-vuotias oli. Anoppini kuolema oli kauhea, vain 55-vuotiaana syöpään.

en kerennyt häntä tuntea koska hän kuoli kun olin vasta pieni vauva. hänet olisin halunnut tuntea.

Minullakin oman lapsen kuolema. Vaikea kuvitella, että mikään sitä pahempaa olisi, paitsi siis jos kuolisi toinenkin lapsi.

Sen sijaan kaikki asiantuntijat neuvovat juuri, että lapsille nimenomaan pitää puhua surusta ja kuolemasta. Jos surua piilotellaan, pieni lapsi aistii sen ja luulee vanhempien pahan mielen olevan omaa syytään. Joskus lapset jopa syyttävät itseään vaikka isovanhemman kuolemasta täysin irrationaalisesti. Tyyliin: "mummu kuoli koska kenkuttelin ruokapöydässä..."

Lapsille pitää kertoa kuolemasta lapsen tasoisesti.

koska oli vaikea kestää anopin pitkäaikaista surua ja epätoivoa ja meidän esikoisen hätää, kun isä ja etenkin mummu surivat niin paljon. Mummu puhui lapsillekin pitkään kaikkien ihmisten kuolemista ja appiukosta myös ja alkoi aina itkeä. Ei alle kouluikäinen lapsi kestä sellaista surua ja kuolemaa ympärillään. Ja ei auttanut, vaikka anopille sanoi, ettei lapsille kiitos kuolemajuttuja, puhutaan niistä aikuisten kesken. Mies kyllä ymmärsi lasten hädän ja piilotti oman surunsa lapsilta.

Äitini kuoli pari viikkoa ennen kun esikoisemme syntyi. Valitettavasti esikoisemme kuoli 2v syöpään ja 10v tuon jälkeen menetin mieheni. Nyt olen viiden elossa olevan lapsen yh, lisäksi on enkelilapsemme

Kuolivat nuorina ja toisten tekemien virheiden vuoksi.

Syntyi kuolleena rv34.

Syntyi kuolleena rv 32.

Todella hyväkuntoinen, yhtäkkiä vaan naps henkipois, aivoverenvuoto.

Asui toisella puolen Suomea, nähtiin pari krt vuodessa, silti äärettömän läheinen ja rakas.

Meni kauan toipua siitä.

Se oli tosi rankka paikka, kuoli tapaturmaisesti. Vieläkin mietin häntä, vaikka aikaa kulunut yli 20 vuotta. Toki on tässä vuosien varrella haudattu isovanhempia, mutta ei vaan ole tuntunut yhtä pahalta. Tiedä sitten johtuuko siitä että olin niin pieni ystäväni kuollessa.

koska oli vaikea kestää anopin pitkäaikaista surua ja epätoivoa ja meidän esikoisen hätää, kun isä ja etenkin mummu surivat niin paljon.



Mummu puhui lapsillekin pitkään kaikkien ihmisten kuolemista ja appiukosta myös ja alkoi aina itkeä. Ei alle kouluikäinen lapsi kestä sellaista surua ja kuolemaa ympärillään.



Ja ei auttanut, vaikka anopille sanoi, ettei lapsille kiitos kuolemajuttuja, puhutaan niistä aikuisten kesken. Mies kyllä ymmärsi lasten hädän ja piilotti oman surunsa lapsilta.

ja isoäitini kuolema ovat olleet pahimmat.

4 vuotta sitten. Olin raskaana 6 vuoden hedelmöityshoitojen jälkeen.