miksi jotkut joutuvat si:n takia sairaalaan?
Kommentit (3)
määrää! Joka päivä kysellään samoja kysymyksiä ja eletään jonkun harhaluulon vallassa, edelleen, että SI olisi vaarallinen ja kohtalokas esim. vanhuksille eikä tajuta että nimenomaan perusterveitä lapsia ja aikuisia on kuollut tähän tautiin ja nimenomaan tuohon äkilliseen hengitysvaikeuteen. Osa luottaa siihen että kunhan raahautuu sairaalaan niin kyllä siellä sitten hoidetaan kuntoon...kaikki eivät pelastu edes hengityskonehoidon jälkeenkään, valitettavasti...Joten suhtautukaa tähän nyt edes faktat huomioiden eikä joidenkin harhaluulojen perusteella kannata päättää esim. rokotteesta kieltäytymisestä. Joidenkin kohdalle osuu sekin ikävä tosiasia että lapsi tai sisko tai aviomies tai äiti jne. menehtyy tautiin.
ei tule riittämään kaikille tarvitseville. otetaan siis kaikki rokotukset, paits raskaanaoleville en itse lähde suosittelemaan mutta kaikki muut!
Kuolemaan ja sairaalahoitoon johtaneissa tapauksissa sikainfluenssa on aiheuttaunut noin 3-5 vuorokauden kuluttua sairastumisesta äkillisen hengitysvajauksen eli ARDS:n, jossa keukot eivät toimi ja hoidossa tarvitaan hengityskonetta. Lisäksi joillakin sairastuneilla on tullut monielinvaurio, eli esim. munuaiset tai maksa ovat lakanneet toimimasta. Sikainfluenssan ja kausi-influenssan suurin ero on siinä, että kausi-influenssaan menehtyneet ovat yleensä sekä vanhoja että sairaita. Sikainfluenssaan saattaa kuolla äkillisesti ja yllättäen ihan perusterveitä nuoriakin.
WHO:n sivuilla todetaan että kaikkein alttiimpia vakavalle tautimuodolle ovat raskaana olevat, alle 2-vuotiaat lapset, tiettyjä pitkäaikaissairauksia sairastavat, vammaiset ja kovasti ylipainoiset.