Jos tekee monta lasta peräkkäin pienillä ikäeroilla, niin

että kukaan ei voi olla varma voimiensa riittävyydestä. Jaksaa vaan pitää, jos lapsia tahtoo. Ongelmia voi aina tulla, siinä olet oikeassa. Periaatteessa suurempi riski ongelmiin aina on mitä useampi lapsi. Mutta elämässä on toki muitakin riskejä.

ikäeroilla, niin varmastikin tuntee itsensä hyvin ja uskoo pärjäävänsä.



Varmahan ei voi olla...

Tämä oli tietoinen päätös ja alkuun oli välillä tosi rankkaa, mutta onneks oli tukiverkot kunnossa ja sai apua kun lapsista kolmella oli allergiaa/koliikkia ja itkivät ensimmäiset kuukaudet. Tosin tiesimme jo ennen lasten syntymistä, että tulee varmasti olemaan raskasta ja oli jo ennemmin päätetty, että jos alkaa tuntua liian raskaalta pienet ikäerot niin seuraavan vauvan "yrityksen" aloittamista siirretään myöhempään ja mietitään sitten vieläkö jaksaa.

parisuhdekin menee kriisiin kun ensin lastentekoa lykätään ja kun vihdoin siihen ryhdytään niin itsekkääseen minä-minä-elämään tottuneina ei olla valmiita siihen, että vähillä yöunilla pitäisi koko ajan jättää omat tarpeensa tyydyttämättä. Tulee ero ja lapsetkin voi huonosti kun äiti ei ole läsnä henkisesti. Syödään valmisruokaa ja pistetään lapset virikehoitoon kun ei jakseta hoitaa.



Nykyään liian moni tekee lapsia siksi, että on hienoa näyttää ulos päin että sellaisia on ja pienin ikäeroin ja useampi.



Oikeasti kannattaisi joka ikisen uuden vauvan jälkeen harkita kunnolla, että tahtooko ihan oikeasti itse, ei siis ympäristön vuoksi, vielä lisää lapsia ja jaksaako silloin vielä varmasti hyvin, vaikkei kaikki meniskään sillä helpoimmalla tavalla.

parisuhdekin menee kriisiin kun ensin lastentekoa lykätään ja kun vihdoin siihen ryhdytään niin itsekkääseen minä-minä-elämään tottuneina ei olla valmiita siihen, että vähillä yöunilla pitäisi koko ajan jättää omat tarpeensa tyydyttämättä. Tulee ero ja lapsetkin voi huonosti kun äiti ei ole läsnä henkisesti. Syödään valmisruokaa ja pistetään lapset virikehoitoon kun ei jakseta hoitaa.

Nykyään liian moni tekee lapsia siksi, että on hienoa näyttää ulos päin että sellaisia on ja pienin ikäeroin ja useampi.

Oikeasti kannattaisi joka ikisen uuden vauvan jälkeen harkita kunnolla, että tahtooko ihan oikeasti itse, ei siis ympäristön vuoksi, vielä lisää lapsia ja jaksaako silloin vielä varmasti hyvin, vaikkei kaikki meniskään sillä helpoimmalla tavalla.

Eikös yleisin lapsiluku ole edelleen kaksi? Noita "monta pienillä ikäeroilla" tapauksia on aika vähän kuitenkin. Koska yleensä lapsiluku jää kahteen tai kolmeen, niin eikös se juuri kerro siitä, että näitä jaksamisasioita on mietitty eikä vaan puskettu koko ajan lisää lapsia?

on varmasti äitejä jotka jaksavat.



Toisaalta, kun olet siinä tilanteessa, menet vain eteenpäin. Vierestä sitä helpommin kauhistelee, Kun itse on tilanteessa sisällä, ei se tunnu niin kamalalta, kun ei kerkiä ajatella.



Moni kauhisteli jaksamistani, kun tein toisen lapsen nelikymppisenä. Tyyliin kaikki alusta. Ei minusta vain itsestäni siltä tunnu...

lapsella voi olla ongelmia yhtäaikaa, vaikka näillä olisi 15 vuotta ikäeroa välissä.



"Kaikkeen toimintaan sisältyy riski, joten varovaisuus ei ole vaarojen välttämistä, mikä onkin mahdotonta, vaan riskien arviointia ja päättäväistä toimintaa. Tee virheitä kunnianhimon, älä laiskuuden tähden. Hanki voimaa toimia rohkeasti, ei kestääksesi kärsimystä." (Niccolo Macchiavelli)

36 vuoden aikana ensimmäisestä viimeiseen lapseen mahtuu kaikenlaista, enkä ole koskaan katunut kenellekään tai varoittanut hankkimasta useampaa lasta.



Lähipiirissä on jopa nuoria tuttavuuksia, jotka ovat haluneet 4 lasta n.8 vuodessa. Jotenkin tuntuu kuin he luottaisivat perheensä tulevaisuuteen kun ovat meillä nähneet että kuitenkin selvitään ja iso perhe voi olla ihan hyvä, paljon kivoja juttuja jne.



Kun ensimmäiset kolme syntyivät, ensimmäisen ja toisen välillä ikäeroa vain 1v 1kk 3p ja kolmannen synnyttyä vanhin oli 4v 1kk. Työssäkin olin ennen neljännen lapsen syntymää vanhimman täyttäessä 7v.



Oli mukava lähettää ensimmäinen lapsi koulutielle kun sai itse olla kotona iltapäivällä vastaanottamassa, valvomassa läksyjä jne. Kaikki sisarukset olivat kotona kanssani, ei ollut kerhoja saatika muuta kuin esikoulu 6-vuotiaalle.



Vanhempani asuivat aika lähellä, apua sai jonkin verran, he olivat työelämässä kuten toisetkin isovanhemmat. Hyvin merkittävänä asiana ja kiitollisena muistan kahta pikkeveljeäni, jotka olivat iltapäivisin koulun jälkeen mielellään meillä ja muunkin vapaa-ajan. Minua vuotta nuorempi sisar oli sinkku ottaen lapsemme usein milloin mihinkin ja auttoi asuen lähellä vanhempieni ja veljieni kanssa.



Pikkuveljeni olivat vähän päälle 10-vuotiaita enoja, joita lapset odottivat, kävivät kaupassa ja apteekissa, ja myöhemmin heidän varttuessaan apua sai suhteessa enemmän, jos tarvitsi. Monet seinät on tapetoitu ja maalattu pikkuveljien kanssa jne. He hakivat aiemmin lapset päiväkodista, ettei tarvinnut olla kylmillä ilmoilla pitkää aikaa ulkona jne. Nykyään ei enää saa alle 18-vuotias vastata päiväkotimatkoista vaikka mitä lupia ja lappusia olisi vanhemmilta.



Lapset harrastivat jääkiekkoa sekä jalkapalloa, joiden varustukset tuli maksamaan aika paljon. Isovanhemmat tulivat siten apuun, osan suojuksista jne. lapset saivat syntympäivälahjaksi ja jouluksikin. Tämä sopi lapsille ja antoivat arvoa, harrastus oli niin tärkeä.



Olimme kesäisin lomareissulla Saimaalla niin kauan kuin ns. uivia kesämökkejä oli vuokralla. Meitä mahtui useampi työssäkäyvä isoon "betonipaattiin" jolloin veneen vuokrausmaksu jaettiin; appivanhemmat ja jo työelämässä oleva pikkuveljeni, miehen serkku perheineen ja veljensä perheensä kanssa. Näin oli mahdollisuus isollakin perheellä lomailla mukavasti. Nuorin 10 vuoden Saimaaveneilyaikana oli 1,5-vuotias ja kaikilla oli ihanat kesämuistot.



Neljännen lapemme ollessa 7-vuotias saimme perheenlisäystä muutaman vuoden välein kahdesti, joten lasten kanssa ja heistä vastaaminen ja kasvatus on venynyt useaksi vuodeksi, ennen kuin viiimeinenkin lähti opiskelemaan.



Työssä olen voinut olla välillä, toimeen on tultu miehen "pienen palkan mutta pitkän leivän ansiosta" valtion virkamiehenä, ja koskaan ei ola kaduttu uskallettuamme perustaa ison perheen.



Lapset tottuivat jakamaan asioita, merkkivaatetta ei niin vaan saanut, ehjää ja puhdasta oli kyllä, rajat ja rakkaus lasten kasvatuksessa.