Kiireetön joulu?
Aloitin jo jouluvalmistelut tähtäyksenä etten kaupassa käy jouluviikolla kuin hakemassa tuoretuotteita.
Kortit askarrellaan viikonloppuna. Pakastimeen ostan niitä ruokia joita voi pakastaa. Harmi kun ei ole vielä kinkkuja kaupassa. Kaikkea mahdollista ostan jo etukäteen. Lahjat on tilattu netistä ja tarvitsee vain hakeaa ja paketoida valmiiksi.
Muita?
Kuinka sumplitte joulun kiireettömäksi?
Kommentit (7)
Joulukorttikuvat otetaan tänään. Lahjoja ostettu pitkin syksyä. Ja joulukuulle osuva lomautus antaa aikaa valmistautua ilman kiirettä.
Suurin osa lahjoista hankittuna sekä puuttuvia joulukuusenkoristeita ostettuna myös. Siivooja tilattu joulun alle valmiiksi tekemään joulusiivous. Joulukortteja aletaan valmistella, tarvikkeita hankittuna. Muuten pyrin tekemään pakkaseen valmiiksi ruokaa ja ottamaan rennosti itse joulun.
Siivoan pikkuhiljaa, oikeastaan läpivuoden. Ei tartte tehdä kerralla mitään suursiivousta. Lahjoja rupean ostamaan jo syyskuussa. Yleensä viimeistään marraskuun aikana ne on jo ostettu. Ruuat tehdään mun äidin kanssa yhdessä kun siellä joulu vietetään, ja se on vaan kivaa puuhastelua se ruokien laitto.
Kortit ostan kaupasta. Lapset pistää koristeita esille kun ne heille haen ullakolta. Meillä lapset myös tekevät tortut ja piparit, kerkee tekemään niitä monta kertaa ennen joulua.
Mä en ymmärrä miten joskus olen voinut olla sellanen stressaaja ja kaiken viimetinkaan jättäjä.
Niin miksi ne tarvitsisi juuri jouluksi siivota? Siivoan tarpeen mukaan pitkin vuotta yhden kaapin kerrallaan kun sattuu huvittamaan.
Muutenkin meillä ei joulusta hössötetä liikaa. Tavallinen viikkosiivous riittää ihan hyvin.
Ruokaa laitan vaan sen verran kun kuluu mikä ei parin joulunpyhän osalta edellytä mitään suurvalmisteluja. Pipapreita leivotaan fiilispohjalta, pereinteinen itsenäisyyspäivä ohjelma.
Miks joulua pitäisi järjetellä 2 kk etukäteen. No kukin tavallaan.
ei siivota kuin normaali viikkosiivous.
Keskitytään koristeluun, joulukuuseen, kynttilöihin, pipareihin, torttuihin, piparkakkutaloihin. Kuunnellaan musiikkia, poltetaan takkaa. Pelataan pelejä.
Jouluruuaksi tarjotaan lasten toivomusruokia.
Joululahjoja ei ole paljon, niitä hankitaan pikkuhiljaa tyhjissä väleissä.
Meillä ei ole kiirettä eikä paniikkia.
näin citymarketissa ison kasan kinkkuja!