Riskit ja päätökset.

Minusta kuitenkin olisi aivan ihanaa jos mahdollisimman moni vanhempi voisi olla koko raskauden ajan niin, että on koko ajan kova pelko vauvan hyvinvoinnista.



Minulla on useita keskenmenoja ja kohtukuolema myöhäisillä viikoilla ja yksi eläväkin lapsi. Minulle raskauden ovat ihan yhtä h..ttiä, kun koko ajan odottaa, että kohta se lapsi kuolee. Minä siis olen aivan liian tietoinen riskeistä, enkä usko siitä olevan mitään hyötyä, että ihmiset liikaa ajattelevat näitä.



Minusta on erittäin hyvä, että ihminen uskaltaa heittäytyä raskauteen, nauttia elämän ihmeestä joka kasvaa kohdussa, seurata oman kropan muutoksia ja elää raskaana elämän parasta aikaa.



Totta kai jokainen voi kuolla koska vaan, mutta se kaiken aikaa kalvava huoli lapsesta ei tee kenellekään hyvää.

Mitä sulle on tapahtunut?

Mä en oikein usko tuohon, että lapsettomuudesta pitää päästä yli. Meille tämän yhden elävänkin lapsen hankkiminen on ollut tuskien taival, joten sillä kokemuksella puhun lapsettomuudesta.



Minusta on ihan luonnollista, että ihmiset haluavat lapsia ja jälkikasvua. Moni jopa sanoo, että lasten hankkiminen on elämäntarkoitus. Jos sitten tämä haave tai jopa elämäntarkoitus ei toteudu, niin pitää olla kyllä aika rautahermo jos voi sanoa päässeensä siitä yli, että en enää haluakaan lapsia.



Sen sijaan mielestäni sen tosiasian kanssa pitää oppia elämään, vaikka se suurin haave ei toteudukaan, niin elämä voi olla mukiinmenevää, jopa onnellistakin.



Tuskin se lapsettomuudesta kärsivä ikinä ajattelee, edes kuolinvuoteellaan niin, että olipa hyvä, että emme saaneet lapsia, kyllä elämän juuri näin piti mennäkin. Varmasti se lapsettomuus on suruna mielessä aina, mutta ihminen löytää sitten toivottavasti ilon ja onnen lähteitä muualta.

Näin se vain on, aina elämässä ei voi saada kaikkea mitä haluaa. Täyttä elämää voi elää ilman lapsiakin, pitää vain tehdä itselleen hyvä elämä ilman lapsiakin.



Tahaton lapsettomuus on sairaus ja sen kanssa pitää päästä sinuiksi ja jatkaa eteenpäin.

Joskus vaan nyppii lapsettomien omaan napaan tuijottaminen ja marttyyrimaisuus. Kun valitaan se tie, että niitä lapsia halutaan ja aletaan yrittämään se saamien, pitää olla tietoinen siihen liittyvistä riskeistä. Ei niillä tarvitse päätään sekoittaa, mutta ne pitää tiedostaa. Kun rikin kohtaa sen kanssa pitää oppia elämään niinkuin tuossa edellinen kirjoitti.

Kriisin kun kohtaa siitä on vaan päästävä yli, muuten se lamauttaa koko elämän. Näin se vaan menee.



ap

riskejä on ja mun kohdalla riskeistä tuli myös totta.



Mutta elämä on.

Ymmärsin väärin.

-t.lapseton.

Minua sitten suututtaa joidenkin kommentit, joiden mukaan esim. odottavat äidit tuudittautuvat siihen, että kaikki menee hyvin. Tai että neuvolassa pitäisi puhua siitä, että lapsi voi kuolla synnytyksessä tai jotain.



Useimpien äitien ongelma on nimenomaan liika murehtiminen, ei huolettumuus. Itse voisin vaikka maksaa siitä, että saisin huolettomamman elämänasenteen. Minulle on turha tulla selittämään, että jotain voi mennä elämässä pieleenkin. Ihan kuin en sitä tietäisi.

ap

noita riskejä kun on omalle kohdalle osunut vähän liikaa, joskus olen jopa miettinyt, miten helppoa elämä olisi ilman lapsia (mitä se ei tietenkään ole, mutta sitä vaan usein antaa itsensä ymmärtää niin)

ap :)