Jos toinen aviopuoliso on kadottanut tunteensa, onko toivoa?

mutta ne ole tasta mihinkaan lahdossa. lapsi rakastaa isaansa.

rakkaus on tahdonasia ja pitkässä suhteessa käy lähes väistämättä niin, että tunteet laimenee. Kovasti tahtoa ja hellyyttä ja ne voivat jopa löytyä takaisin.

Tunteet menee ja tulee, siksipä siellä alttarilla kysytäänkin TAHTOA, ei tunteita...

eli on toivoa. Ei mikään liitto kestä kauaa, jos se on pelkän tunteen varassa. Tulee huonoja aikoja = ei tunteita ja hyviä aikoja. jaksot voivat kestää 5-10 vuotta. Jos on lapsia ei kannata heilua tunteiden heiluteltavana.

Mutta entä rakkaus? Voiko tahtomalla rakastaa toista tai löytää uudelleen kadonneen rakkauden? Entä jos teillä ei olisi lapsia, pysyisittekö silti yhdessä?

Tunteiden kuoleminen on usein masennuksen ensimmäinen oire.

voin kertoa, sillä itse menetin vuosien varrella todellakin pikkuhiljaa tunteet miestäni kohtaan. Monestakin syystä, joihin muuten ei kuulunut mieheni uskottomuus.



Mutta molempien halu uskoa parempaan tulevaisuuteen ja varsinkin mieheni halu "taistella rakkaudestani" toi tuloksia, enkä olisi pari vuotta sitten osanut uskoakaan, että alan tuntea miestäni kohtaan vielä näin syviä ja helliä tunteita.



Mielestäni oli kaikkein oleellisinta, ettei mieheni kertaakaan alkanut "ruinata" tai "rähjätä", vaan jaksoi odottaa, olla rauhallinen ja tehdä pikku hiljaa myönnytyksiä elämässämme.



Minun puoleltani sitten oli kai olellista se, että uskalsin ottaa nuo mieheni "myönnytykset" vastaan ja hänen kömpelöt yrityklsensä muuttaa yhteiseloamme, enkä suoralta kädeltä torjunut häntä. Vaikkei heti tuntunutkaan hyvältä.



Tsemppiä teille.