Onko eettisesti kyseenalaista hankkia rotueläimiä?
Eikö juuri rotujalostuksella tuoteta eläimille kaikenlaisia ongelmia, esim. koirille vaikeita rakennevikoja? Kunnon seropi vaan koiraksi tai maatiaiskissa kissaksi, sanon minä! Tulee geneettisesti parhaita jälkeläisiä.
Kommentit (15)
Vaikka anoppi kasvattaakin erästä rotua koiria... itselläni on yksi sekarotuinen kissa ja maatiaiskissa. Laaja geenipooli on hyvä juttu, sukurutsaiset jotakin ominaisuutta liiallisesti korostetut rodut ovat minusta ahdistavia.
riippuen tietysti rodusta. Jollain on enemmän ongelmia (shar pei, lyhyt kuonoiset rodut) ja joillain vähemmän (huskyt, suomen ajokoira). Kissoista en tiedä.
Mutta pääsääntöisesti rodunjalostus alkaa olla eettisesti arveluttavaa. Itsellänikin on kyllä rotukoira (lk-collie), tosin ongelmia silmien tai lonkkien kanssa ei ole ollut. Seuraava koira on kuitenkin sekarotuinen. Sellainen oli aiemmin ja oli kyllä niin ihana tapaus. Sekarotuisissa viehättää myös se, että niistä ei voi tietää minkänäköisiä tai luonteisia niistä tulee.
samassa tilanteessa kuin koirien kanssa.
Eli on jalostettu kaikenlaisia muotopuolia otuksia, joilla ei mitään tekemistä terveen, toimintakykyisen kissan kanssa.
Pitkälle viety jalostustoiminta on eettisesti kyseenalaista. Suomessa tilanne kuitenkin vielä kohtuullisen hyvä, meillä PeViSa aloitettu hyvissä ajoin eikä jalostuksellisia ongelmia ole pyritty laajamittaisesti lakaisemaan maton alle.
Tärkeintä on ostaa pentu vastuulliselta kasvattajalta koska pentutehtailijoita meiltäkin löytyy ja se jos mikä on epäeettistä toimintaa!
mutta allergiani takia olen tyytyväinen että olen voinut hankkia rotuja jotka käyvät minulle... tosin olen harkinnut teettäväni kahdella erirotuisella allergiaystävällisellä koirallani pentuja :)
varsinkin jos eläin on jalostettu ihan pilalle.
Eipäs yleistetä.
On rotuja koirissa, naudoissa, hevosissa jne joita jalostetaan juuri terveyttä ja käyttöä silmälläpitäen.
Jos eläintä jalostetaan pelkän ulkomuodon mukaan mennään metsään kolinalla. Koirissa on useita rotuja joilla on aivan sama minkänäköinen yksilö on kunhan se tomittaa lajin jota siltä vaaditaan.
Käytännössä kilpakoirat esimerkiksi vinttikoirissa ovat erittäin terveitä. Yksinkertaista koska sairas koira ei juokse kovaa eikä tuota menestyviä jälkeläisiä. Jos näitä koira verrataan samaan populatioon joita on kasvatettu sukupolvia pelkän ulkonäön ei käytön vuoksi huomataan selvä ero perinnöllisissä sairauksissa.
Kissoissa sama periaate. On useita rotuja jotka polveutuvat emosta ja sen omista jälkeläisistä siis perimä on täysin yksitoikkoinen vain jotta saadaan erikoisen näköinen eläin aikaiseksi.
Sitten kun mennään karjaeläimiin tulee toinen ongelma nopeasta tuotannosta. Eläimen tulee kasvaa nopeasti ja mahdollisimman suureen kokoon jolloin ollaan taas ongelmissa. Eläin kärsii lukuisista sairauksista sen lyhyen elinkaaren ajan.
Just oli jossain että yhden koiran ekologinen jalanjälki on isompi kuin katumaasturin.
jos on kaksi todella pilalle jalostettua rotukoiraa (esim mopsi-mäyräkoira), ei niistä kyllä tule kovin terveitä jälkeläisiä sekarotuisenakaan. sen sijaan jos on kaksi tervettä rotuyksilöä rodusta jota ei vielä ole jalostuksella saatu pilalle, varmaan on terveempi kuin tuo mopsi-mäyräkoira.
alkanu tajuaan... Itsellä on ollu rotukoiria vuodesta -86 ja tänään menen viemään piikille viimeisen koiran :( Enää en rotukoiraa (enkä varmaan muutakaan koiraa) ota. Onhan noilla arveluttavan pieni geeniperimä ja perinnölliset sairaudet kiertää... Sisäsiittosuutta harrastetaan hyväksytysti aika paljon (isovanhemmat risteytetään lapsenlapsien kanssa jne) ja ulkonäkö tuntuu olevan kaikki kaikessa, terveys ja luonne jää toissijaisiksi...
Just oli jossain että yhden koiran ekologinen jalanjälki on isompi kuin katumaasturin.
itellä erittäin sekarotuinen piski jolla on nivelrikko ja selässä luupiikkejä. Tänään leikattiin patti jalasta, laadusta ei vielä ole tietoa.
On nuo omat rotukoiratkin sairastaneet, mutta ei tuota seropiakaan nyt ihan terveeksi voi mainostaa. Tällanen galluppi onkin varsin turha sikäli, että valtaosalla vastaajista ei ole minkään valtakunnan ymmärrystä tai tietoa jalostuksesta ja sairauksien periytymisestä. Pelkällä mustavalkoisella mutulla ei näissä asioissa päästä kovin pitkälle.
Eli miten seropi voi olla sen terveempi? Ihmiset usein jalostavat jopa seropeja toivoen tiettyjä ominaisuuksia tai sitten ovat rotukoirien vahinkoastumisia.
Jos jalostuksellisesti ajatellaan että seropista tulee geneettisesti parhaita jälkeläisiä, niin kuinka monennen polven seropeja pitäisi olla että tiettyjen rotujen perinnölliset sairaudet olisivat hävinneet kokonaan? Voiko samalla olla myös varma ettei seropeilla kuitenkin esiinny jotain peittyvästi perinnöllisiä sairauksia tai mutaatioita?
Eli miten seropi voi olla sen terveempi? Ihmiset usein jalostavat jopa seropeja toivoen tiettyjä ominaisuuksia tai sitten ovat rotukoirien vahinkoastumisia.
Jos jalostuksellisesti ajatellaan että seropista tulee geneettisesti parhaita jälkeläisiä, niin kuinka monennen polven seropeja pitäisi olla että tiettyjen rotujen perinnölliset sairaudet olisivat hävinneet kokonaan? Voiko samalla olla myös varma ettei seropeilla kuitenkin esiinny jotain peittyvästi perinnöllisiä sairauksia tai mutaatioita?
koska perinnöllissä sairauksissa tarvitaan usein geneettinen altistus molemmilta vanhemmilta, seropien todennäköisyys (jos kyseessä kaukaisemmat rodut joilla erilainen perninnöllisten sairausten kartta) saada jokin perinnöllinen sairaus on oleellisesti pienempi johtuen laajasta geenipoolista.
Tietysti yksilöt on yksilöitä...
Mäyräkoiratkin saatikka Schäferit jalostettu pilalle.