Apua. Minkä ikäisenä teidän vauvat ovat oppineet istumaan?
Meidän vauvaeli ei yhtän viihdy makuuasennossa vaunuissa jos on hereillä. Viihtyminen toiv. parantuu sitten kun voi istua ja katsella paremmin maailmaa. Vauva on nyt 3,5 kk, kauankohan tässä joutuu vielä odottelemaan istumista.
Eikö ole niin että istuttaa ei saa ennen kuin vauva itse osaa istua?
Kommentit (10)
meillä poika 8kk, eikä vieläkään istu tuetta. Istuuttaa ei muistaakseni saa ennen puoltavuotta.
Kannattaa pitää lasta paljon lattialla mahallaan ja selällään ja kanniskella että lihakset vahvistuu ja lapsi oppii kehonhallintaa.
Jos istumisen osaamisella tarkoitetaan sitä että lapsi osaa itse nousta istumaan ja istua siinä ilman tukea niin meiän tyttö oppi tuon vasta joskus 9-10kk iässä. Osasi kyllä siinä vaiheessa jo esimerkiksi kävellä tukea vasten ja aika pian tuon jälkeen jo ilman tukeakin. Mutta en tosiaan tuonne asti odotellut, että istutin häntä. Neuvolastakin annetiin 5kk ikäisenä lupa istutta pieniä hetkiä tuettuna esimerkiksi syöttötuolissa.
Mutta eikö tuon ikäistä lasta voi jo pitää puolimakaavassa asennossa vauhuissa (vrt. sitteri, kaukalo, syli jne.), niin että hiukan näkee ympärilleen halutessaan?
Minä pidin kuomua alhaalla mahdollisimman paljon tuossa vaiheessa. Vauva viihtyi vähän paremmin, kun sai katsella puita ja taloja. Sitten noin kolmi-nelikuisena siirryttiin käyttämään rattaita, joissa sai selkänojan melkein makuuasentoon. Niissä viihtyi.
joten varmaan siinä 5kk tienoilla jo itse hetken pysyny istuma-asennossa. Eikös vaunuihinkin saa kasattua vähän tukea sinne selän alle niin että pääsis vähän kattelemaan ympärilleen?
oli niin, että puolivuotisneuvolassa täti sanoi, että on sen verran topakka, että syöttiksessä saa syönnin ajan istuttaa, ei muuta. Sitten 7 kk vanhana alkoikin itse käydä lattialle istumaan. Lienee tuo 7-8 kk aika yleinen ikä, myöhemminkin ihan normaalia.
Oletko ostanut esim sellaisia vaunuleluja, mitkä langalla viritetään siihen vaunuun ja vauva voi katsella? On rapisevaa, helisevää ja ääntelevää... Kysäise lastentarvikeliikkeestä, jos et ole ostanut.
puoli-istuvassa asennossa rattaissa sitten kun rupeaa itse pungertamaan istumaan. Laiton mun tytön 4kk vanhana rattaisiin, niin että selkänoja oli puoli-istuvassa asennossa. Oppi istumaan rattaissa kunnolla ja muutenkin ilman tukea sitten n.8-9kk vanhana.
tuen kanssa aloitin istuttamaan pieniä hetkiä n. 6-7kk iässä (aiemmin ei vaan pysynyt pystyssä)
Mutta mieti vielä että jos voisit laittaa sinne vaunujen alle vaikka korotukseksi jotain tyynyä yms. Vaunukopasta kun ei tarvite sitten nostaa nukkuvaa vauvaa pois jos tuletkin ulkoa sisälle, toisin kuin rattaista.. Eli Vaunukoppa on kätevämpi käytössä silloin jos vauva nukkuu vielä paljon.
jos vauva osaa (harva osaa) istua ennen sitä, niin tietty sillon saa
Mutta ei meilläkään viihtynyt vaunuissa. Siksi kannoin paljon rintarepussa ja hankimme varhain matkaraattaat joissa sai selkänojaa hiukan nostettua, ei siis istunut vaan oli puolimakaavassa asennossa (vrt. turvaistuin) jossa paljon paremmin viihtyi hereillä kun näki eteenpäin.