Oletko koskaan saanut niin rumaa lasta
Kommentit (17)
että kätilöt olivat käärineet minut tiukkaan kapaloon ennen kuin minut annettiin vanhemmilleni nähtäväksi. Useita päiviä pidettiin huolta että äitini ei nää minua ilman kapaloa ja järkyty.
Siis ihan oikeasti 1970-luvulla. Jalkani taipuivat väärään suuntaan ja tiukalla kapalolla ne väännettiin alaspäin. Vanhemmille ei toki kerrottu, että heidän lapsellaan sojottaa jalat korvia kohti.
Onneksi eivät sitten pelästyneet ja vaihtaneet minua, sillä lyhyehköllä hoidolla ne jalat vääntyivät oikeaan suuntaan pysyvästi.
mielestäni synnytin tosi suloisen mustatukkaisen pikkupojan, mutta miehestäni vauva näytti lähinnä Kippari-Kallelta... En oo kyllä sen kanssa nusassu.
Tai englannin buldogilta. Ilman karvoja siis. Ei silti tehnyt mieli vaihtaa. 2 kk passikuvassa tyttö on edelleen buldoggi, mutta voi taivas mikä kaunotar nyt kohta 1-vuotiaana. Hyvä etten vaihtanut.
no en, mutta kuopuksen nenä on niin kumman näköinen nykerö (mulla tosi iso eikä miehelläkäään pieni), että epäilen vahvasti, että mies on pettänyt, enkä olekaan oikea äiti. Pitäisköhän vaatia DNA-tutkimus?
mutta kuopus oli niin ruma, että hoitsut ilmeisesti säälivät minua ja tarjosivat toisten vauvaa tilalle.
mutta kuopus oli niin ruma, että hoitsut ilmeisesti säälivät minua ja tarjosivat toisten vauvaa tilalle.
mutta hänestä tuli oikein nätti lapsukainen sittemmin, mutta ei ollut kyllä mikään söpöläinen syntyessään...
olin kuulemma rumin lapsi ikinä :D ja kuvista päätellen se piti kyllä paikkansa.
Mustaa karvaa pitkin vartaloa, tulipunainen ja ryppyinen naama sekä musta pystytukka. Äidin piti vielä tarkistaa, että olinko todellakin tyttö :)
Mutta onneksi jo kolmekuukautiskuvassa olen tosi söpö vauva.
Vähän siis näyttäisi siltä ei kannata (ainakaan ulkomuodon vuoksi) alkaa ihan samantien laatimaan pakosuunnitelmaa, vaan että kärsivällisyys lopulta palkitaan!
Eikö sen lapsen ulkonäkö riipu aikast paljon vanhemmista...? Eli luultavasti vanhempien on oltava kanssa rumia, jos oma lapsi näyttää niin rumalta että tekis mieli vaihtaa. Onneksi mulla ei todellakaan ole sitä ongelmaa. Kauniit vanhemmat, kauniit lapset :)

no ei se noin mene. Horoskooppi vaikuttaa ja tietyllä hetkellä, erityisesti Perseuksen reliberaation aikaan, syntynyt voi olla tosi ruma, vaikka olisi missejä sekä mamma och pappa.
hoitsut oma-aloitteisesti ja pyytämättä vaihtoivat vauvani tilalle kauniimman. Onneksi huomasin tapahtuneen, ja vaadin omaa rumaa lastani takaisin. Kyllä minulla on oikeus pitää rumakin lapsi itselläni!
Olisiko pitänyt maksaa välirahaa?
mutta kuopus oli niin ruma, että hoitsut ilmeisesti säälivät minua ja tarjosivat toisten vauvaa tilalle.
Eikö sen lapsen ulkonäkö riipu aikast paljon vanhemmista...? Eli luultavasti vanhempien on oltava kanssa rumia, jos oma lapsi näyttää niin rumalta että tekis mieli vaihtaa. Onneksi mulla ei todellakaan ole sitä ongelmaa. Kauniit vanhemmat, kauniit lapset :)
ja kauniille vanhemmille se onkin isku, kun nyytti ei olekaan somiste.
lapset syntyvät kahdesta eri geeniperimästä, eivätkä nämä aina yhdisty laisinkaan optimaalisesti
olikin ihan erinäköinen kuin mitä suvussani vauvat ovat olleet. Kyllä siinä hetki meni että pidin lapseani kauniina. Syntyessään kurttuinen, punainen, vaalea ja ruipelo, puikulapää. Nykyään tuo 4-vuotias tyttö on sievä, moni on siitä ylpeälle äidille sanonutkin!
Jotenkin ei voi kuvitella, että se oma lapsi näyttäis rumalta. Mutta totta on, että kaikki lapset ei todellakaan ole kauniita.
ole aluksi aikamoisia pakkauksia, kinoineen, verineen sun muine eritteineen. Ja se yhdeksän kuukauden lasivedessä lilluminen varmaan kanssa aiheuttaa pienimuotoista ryppyä :D
mutta olenkin saanut vasta kaksi lasta ja nämä ovat kyllä todella kauniita ja suloisia. En sitten tiedä millainen kolmas tai neljäs olisi... Isä olisi kyllä sama kuin kahdella ensimmäiselläkin.