mua ei ole luotu työelämään

Että mua tympii ku oon niin syntyny väärään maailmanaikaan ja -paikkaan. Oon melkein ikäni asunu kaupungissa, vasta viimeset 6v maalla. Lapsia on, kouluikäsiä kaikki. Elämäni onnellisimmat vuodet oli, kun asuin miesystäväni kanssa saman katon alla ja keskityin hoitamaan kotia ja perhettä. Olen koettanu opiskella, käyny töissä ym ja nyt taas oon töissä määräaikasesti. Työsuhde ei oo montaakaan kuukautta kestäny ja nyt jo ootan että työt loppus kun mun paikka ois niin paljon enemmän kotona ku töissä.



Työssä ei ole edes mitään vikaa, saan tehdä omaan tahtiin, ei ole paineita mihinkään suuntaan eikä kukaan kyttää. Periaatteessa jopa tykkään työstä vaan en töissä käynnistä. Tuntuu että se häiritsee suuresti mun kotielämää, kodinhoitoa ja lasten kanssa jaksamista ja olemista. Miehen kanssa ei käytännön syistä voida asua saman katon alla vaikka yhdessä ollaankin.



Miksi, miksi mä en oo voinu syntyny vaikka 150v sitte maalaistalon tytöksi ja mennä naimisiin naapurin perijäpojan kanssa, pyöräyttää niitä kymmentä lasta ja olla onnellinen siinä? Miksi pitää elää tässä pakkokäydätöissä-maailmassa?