meille tuli ero

Miehelle isäksi kasvaminen ottaa toisinaan aikaa. Toisinaan tuntui, että mies hieman pelkäisi pieniä lapsia. Mitä enemmän mukeloille kertynyt ikää, sen paremmin isä päässyt juttuun mukaan.



Meilläkin lapsilla ikäeroa (suunnitellusti) 1v1kk ja voin todeta, että hetkittäin oli rankkaa. Taisi helpottaa pienemmän ollessa n.1v. Mulla "ressiä" taisi aiheuttaa jatkuva univelka, oma hormonimyrsky.



Koettakaa ihmeessä jatkaa vielä yhdessä. Ekat vuodet lasten kanssa todellakin haastavaa parisuhteelle. Tai siis eihän siinä mitän aikaa suhteelle ole. Menkää apinanraivolla yhdessä eteenpäin. Mukaviakin hetkiä lasten kanssa on yhdessä jaettavaksi. Muista, että tod.näk. kukaan muu ei voisi lapsiasi rakastaa kuin biologinen isä.



Meillä nuo villit nyt 3 ja 4v ja ovat parhaat kaverit. Leikkivät hienosti keskeään. Vaikka se eka vuosi oli mitä oli, tekisin saman uudelleen. Mahtavaa katsoa ja kuunnella heitä :)

ei se mies sitten ainakaan hoida niitä lapsia arjessa.

sitten kun ne lapset kasvaa vähän niin varmasti tykkää touhuta niiden kanssa enemmän. Älkää nyt luovuttako.

kun olette noin nuoria...

ihan vaan "musta tuntuu" mielipide,mutta jos rakastatte toisianne,ja tää arjen pyöritys on ainoita kiistakapuloita teidän välillä,niin viiminen virhe on erota pikku-lapsiaikana,koska kaikkein onnellisimmalle pariskunnallekin ko.tilanne on äärimmäisen rankka ja haastava,believe me,kokemusta on,omat lapseni ovat tasan 2v:n ikäerolla..ja kuten edellä kerroin,oman mieheni suhtautuminen on ollut vähän samaa sarjaa kuin teillä t:18

puhui todella asiaa.

en sinuna eroaisi muuten hyvästä miehestä. puhukaa asioista ja sano että olet todella väsynyt jne. et voi saada apua jollet vaadi sitä. jos mies rakastaa sinua ja lapsia niin hän haluaa teidän parastaan.

sinä olet kyllä kovin nuori ja tarvitset tukea lasten hoitoon ja kasvatukseen, rankkaa on ja rankemmat ajat vielä tuloillaan. paradoksaalista kyllä, mut ehkä miehesikin haluaa vielä viettää nuoruuttaan, kun on lähes 30v sitä saanut suht vapaana viettää ja nyt vasttúuta tuli kaksinverroin yhtäkkiä, ei oel reilua, että yksin joudut perheestä huolehtimaan.

miehelle aikuistuminen paikallaan. pariterapia hyvä alku.

tsemppiä ja iso halaus!!

hänestä mieleisesi, ehdit vielä hyvin

ja sä otat kaiken avun vastaan, minkä saat. Äitis, anoppis, tarvittaessa kysyt neuvolasta kotiapua. Ja mies vähitellen mukaan. Menkää perheasiain neuvottelukeskukseen pariterapiaan.



P.S. Eikä sussa ole mitään vikaa, vaikka on lapset pienellä ikäerolla ja olet nuori! t. 35 v :)

ja mies pesee kahden lapsen hampaat, hoputtaa kahta isompaa pesemään hampaat ja sit menee lukemaan iltasadut. Joten meillä mies hoitaa pääasiassa iltatoimet sekä kuskaa kuopuksen päiväkotiin. Minä joskus haen jos pääsen töistä aiemmin. Parina iltana viikossa minulla menoja silloin mies hoitaa koko illan. Pääsääntöisesti minä teen pyykkihuollon ja ruuan.

Kiva juttu että sulla on asiat hyvin, mutta eikö ole aika vmäistä jakaa tämä ketjussa jossa jollain oikeasti paha olla?

-ei AP-

esikoisen myötä kasvaa, jos on kasvaakseen...



Niin, kysymykseesi, että miten muiden miehet... Omani oli odotusaikana juomatta alkoholia kokonaan (koska odotettiin yhdessä), kävi aina neuvolassa (koska odotettiin yhdessä) ja käytiin perhevalmennukset sun muut. Kertaakaan en itse ostanut vitamiineja tai rautaa tms. vaan mies huolehti että niitä on, ja kysyi varmaan joka ikinen päivä, että olenhan ottanut. Koska vatsassani kasvava lapsi on myös hänen, ja lapsen hyvinvointi myös hänen asiansa.



Lapsen syntymän jälkeen patisti jatkamaan omia harrastuksiani, joihin menin muutaman kerran viikossa pariksi tunniksi kerrallaan. Hoiti aina vauvan, ja syntymästä saakka lapsella on ollut oikeasti 2 vanhempaa, joista molemmat tekee kaikkea muuta tasapuolisesti, paitsi imettää, ja tietysti mies kyllä päivät töissä, mutta illat sitten leikkii ja hoitaa.



Lisäksi en loppuraskaudesta enkä puoleen vuoteen synnytyksen jälkeen laittanut kertaakaan esim aamupalaa, vaan aina oli voileivät ja kahvit odottamassa. En myöskään siivonnut enkä käynyt ruokaostoksilla, koska mies katsoi, että minulla on ihan riittävästi tekemistä täysimetyksen kanssa, ja muun ajan voin vaikkapa lepäillä tai ulkoilla.



Poika nyt 11 kk, ja mies on kyllä niin hyvä isä ja mies, etten keksi miten voisi parempi olla... Eli pointtina kait se, että joko mies ottaa isyyden ja puolisona olon tosissaan, tai sitten ei. Mutta toista on turha yrittää itse muuttaa tai epätoivoisena odottaa että "kyllä se varmaan joku päivä kasvaa". Voi olla, että saa koko elämänsä odotella...

Eikö äitisi voi välillä hoitaa? Tai miehen puolelta joku? Välillä riittää vähäkin aika.



En tiedä minkälaiset vuorovaikutus taidot sulla on, mutta ehkä ei kannattaisi vaatia liikaa. Jos haluat muutoksen tapahtuvan niin se tapahtuu vauvan askelin. Ehkä miehesi on vielä itsekin epävarma lasten hoidon suhteen ja ajattelee että sinä osaat sne homman paremmin. Kuten aivan varmasti osaatkin.



Älä nyt tuon takia eroa. Tiedätkö kuinka vaikeaa on löytää uusi hyvä kumppani joka vielä hyväksyisi lapsesi. Ota miehesi takaisin, mutta tee selväksi että et selviä arjesta yksin. Sopikaa miten hoidatta lapset.



Aloita rauhallisesti. Pyydä ensin vaikka tunnin vapaata ja tee mitä haluat, mene vaikka shoppailemaan, ihan mitä vaan. Vaikka vaan kävelylle omien ajatusten kanssa tai kaverin kanssa kahville. Sitten kun miehesi saa itsevarmuutta ja tajuaa pärjäävänsä niin lisäät omaa aikaasi. Näin miehesi tottuu lastenhoitoon eikä siitä tule hänelle ikävää taakkaa joka on pakko hoitaa.



Jos et itse näitä asioita tajua niin menkää juttelemaan näistä asioista jonkun ammatti-ihmisen kanssa joka neuvoo teitä kädestä pitäen.



t. Kolmen lapsen yksinhuoltaja, joka hoitaa kaiken itse.

esikoisen myötä kasvaa, jos on kasvaakseen... Niin, kysymykseesi, että miten muiden miehet... Omani oli odotusaikana juomatta alkoholia kokonaan (koska odotettiin yhdessä), kävi aina neuvolassa (koska odotettiin yhdessä) ja käytiin perhevalmennukset sun muut. Kertaakaan en itse ostanut vitamiineja tai rautaa tms. vaan mies huolehti että niitä on, ja kysyi varmaan joka ikinen päivä, että olenhan ottanut. Koska vatsassani kasvava lapsi on myös hänen, ja lapsen hyvinvointi myös hänen asiansa. Lapsen syntymän jälkeen patisti jatkamaan omia harrastuksiani, joihin menin muutaman kerran viikossa pariksi tunniksi kerrallaan. Hoiti aina vauvan, ja syntymästä saakka lapsella on ollut oikeasti 2 vanhempaa, joista molemmat tekee kaikkea muuta tasapuolisesti, paitsi imettää, ja tietysti mies kyllä päivät töissä, mutta illat sitten leikkii ja hoitaa. Lisäksi en loppuraskaudesta enkä puoleen vuoteen synnytyksen jälkeen laittanut kertaakaan esim aamupalaa, vaan aina oli voileivät ja kahvit odottamassa. En myöskään siivonnut enkä käynyt ruokaostoksilla, koska mies katsoi, että minulla on ihan riittävästi tekemistä täysimetyksen kanssa, ja muun ajan voin vaikkapa lepäillä tai ulkoilla. Poika nyt 11 kk, ja mies on kyllä niin hyvä isä ja mies, etten keksi miten voisi parempi olla... Eli pointtina kait se, että joko mies ottaa isyyden ja puolisona olon tosissaan, tai sitten ei. Mutta toista on turha yrittää itse muuttaa tai epätoivoisena odottaa että "kyllä se varmaan joku päivä kasvaa". Voi olla, että saa koko elämänsä odotella...

Hienoa että miehesi osallistuu, mutta lepäilitkö onnellisena laakereillasi kun miehesi hoiti kaiken muun paitsi imetti?

Tässä ketjussa kaksi ääripäätä, mutta henk.kohtaisesti olen sitä mieltä että se joka on kotona hoitaa pääsääntöisesti lapset ja kodin, saaden toki tukea ja apua kummasakin asiassa siltä työssäkäyvältä..

on todella rankka! Pyytakaa apua kaikkialta mist saatte. Sulle omaa aika saannollisesti. Esim. joka ilta tunnin tai kaks mies vastuussa lapsista. Meet vaikka kavelylle tai nukkumaan tai lukemaan kirjaa tai kaverille. Mies oppii kylla kun saannollisesti tekee samat asiat. Tarvii varmaan harjottelua jos sa olet hoitanut tahan asti kaiken. Mies ei ehka tajua miten paljon kahden pienen hoitamisessa on tyota. Helpoiten se onnistuu jos sa olet pois kotoa. Ottakaa selkeat vastuualueet eli kuka hoitaa mitakin. Mies vaikka joka ilta hoitaa iltapuuhat molemmille + tekee tietyt kotityot.



Tuossa vaiheessa on rankkaa kaikilla vanhemmilla, vaikka olisi toimiva parisuhde ja osallistuva puoliso. Yksinhuoltajana ei valttamatta ole herkkua, kaikki on pakko tehda itse ja usein taloudellisesti tiukempaa kuin kahdella. Etenkin jos tykkaatte toisistanne niin tsempatkaa! Voimia ja halaus!!

Jos ei osaa ruokaa laittaa, niin opettelee.

Jossainhan hänen on autettava.



Mä kans olen vahvasti sitä mieltä, että ei kannattaisi erota. Kun on pieniä lapsia, niin se ei ole aina helppoa, oli isä millainen vain. Täytyy vaan koettaa sumplia ja kestää, puhua, sovitella, joustaa jne.



Ja hakekaa jotain apua sieltä neuvolasta!!!

et jos miehesi on jo 29 vuotias ja teillä on jo kaksi lasta eikä hänestä vieläkään ole isäksi tajuamaan että hän on lapsista vastuussa ja velvollinen hoitamaan omat lapset NI EI HÄN TULE SITÄ IKINÄ TAJUAMAAN. JOTKUT MIEHET VAAN OVAT ITSE IKUISIA LAPSIA EIVÄTKÄ OSAA KANTAA VASTUUTAAN.



sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa joko otat miehesi takaisin ja jatkat samalla tavalla kuin aikaisemminki tai heität miehen pihalle. yksin kun jaksat vielä hetken ni saat lapset hoitoon ja saat omaa aikaa..

KUNHAN EI EROA TULE? VAIKKA MIEHESTÄ EI OLE ISÄKSI VASTUUTA KANTAMAAN?

MUN MIELESTÄ KYLLÄ TOSSA VAIHEESSA ERO ON PARAS VAIHTOEHTO.

JOHAN NE LAPSET VAISTOO JOS ÄITI ON VÄSYNY KU TEKEE KAIKEN JA MIES TEKEE JA HUISKENTELEE MISSÄ VAAN..

Jos ei osaa ruokaa laittaa, niin opettelee.

Jossainhan hänen on autettava.

Mä kans olen vahvasti sitä mieltä, että ei kannattaisi erota. Kun on pieniä lapsia, niin se ei ole aina helppoa, oli isä millainen vain. Täytyy vaan koettaa sumplia ja kestää, puhua, sovitella, joustaa jne.

Ja hakekaa jotain apua sieltä neuvolasta!!!

Tarkoitin tietysti että yhdessä joustavat, sumpivat jne.

en ole piika ja kotiorja..

Yhteinen talo=yhdessä pidetään siistinä ulkoa ja sisältä, yhteiset lapset=yhdessä pidetään huolta,leikitään ja puuhastellaan, ollaan perhe=vietetään aikaa yhdessä.

Myös omat harrastukset ja menot on sallittuja, mutta arki rullaa yhdessä puuhastellen ja kotityöt tehdään yhdessä. Vaikka minä olen kotona lasten kanssa, siltikin mies osallistuu siivoamiseen, ruoanlaittoon jne.. Pienemmässä mittakaavassa, mutta kuitenkin. Laittaa pyykkejä, tyhjää astianpesukonetta, tekee ruokaa jne.. siivouspäivänä tehdään yhdessä ja lapset hoituu siinä samalla.



Meillä lapset on tullut suht nopeella tahdilla 6v ja neljä muksua. Jos mies ei osallistuis perheen puuhiin yhtään, ei tästä tulis yhtään mitään. Ja miksi miehen pitäis saada vain olla?? en ymmärrä. Vaatikaa naiset, sillä yhteisjuttuhan tämä perhe-elämä on.

kun esikoinen syntyi, ei mun tarvinu ikinä sanoa et pese välillä vauvan pylly, pue sinä välillä jne.. mies osallistui ihan vapaasta halustaan ja innosta vauvan elämään.

Kun kakkonen syntyi, automaattisesti mies hoiti esikoisen ja minä vauvan. Toki osallistui vauvankin hoitoon ja minä esikoisen.

Ja kun kolmas syntyi sama homma ja neljännen jälkeen edelleenkin. Lisäksi on aina siivonnut talon ennen kun ovat tulleet minua ja vauvaa hakemaan kotiin. Ihana saapua puhtaaseen kotiin =) Ekoina viikkoina on paljon puuhaillut isojen kanssa, minä olen saanut levätä vauvan kanssa rauhassa, tehdä ruokaa perheelle jne..

Sitten pikkuhiljaa toipumisen edetessä ollaan alettu puuhailla enenmmän taas perheenä. Toki isompia olen huomioinu alussakin, mutta sitä omaa aikaa on ollut pari viikkoa vauvan kanssa enemmän.

Ja ei tässä oo mitään koulutusta tarvinu tehä, ihan itsestään tämä perhe-elämä meillä rullaa näin. Kaikki ovat tyytyväisiä, vaikka kyllä meillä riidelläänkin. Mutta ei noista asioista, onneksi. Perusjuttu on kunnossa, jep.

ja ilmeisesti jätit väliin tuon kohdan, että "tekee tasapuolisesti kaiken paitsi imettää". Ei mun mieheni mikään tossu ole, päin vastoin, tosi fiksu ihminen, joka ei tasan tee mitään, mitä ei aidosti halua. On sitä mieltä, että jos rakastaa, niin tekee toisen eteen asioita.



Meillä on omakotitalo, suuri sellainen, ja koira. Vielä sitä kuule vauvan ja aamiaisten yms lisäksi on pyykinpesut, ruohonleikkuut ja lumityöt, koiran ulkoilutus ja muu hoito, kukkapenkit ja muu puutarha, ruuanlaitto, autojen ylläpito jne. Mutta enpä juuri vauvan tulon jälkeen paljoa muuta tehnyt, kuin hoitelin vauvaa ja jotain pyykinpesua. Miksi on oletus, että naisen tulee aina tehdä kamalasti kodin eteen, mutta miehen ei tarvitse?? Heti kauhistellaan että "mies joutuu tekemään vaikka mitä ja nainen ei tee mitään" mutta jos mies laistaa lastenhoidosta tai kotitöistä, se on vaan vähän kehittymätön ja vaatii ohjausta ja ymmärrystä... just joo.



Ja ihan tiedoks, ennen raskautta ja vauvaa olen mm. remontoinut yläkertaan uudet paneelikatot, tapetit, laminaattilattiat ja muutoinkin vaikka mitä, sekä vaihtanut itse useimmiten autoon renkaat, tulpat jne. Joten en minä pidä itseisarvona, että mies passaa. Mutta olen jo 37-vuotias, ja en pane kauheasti pahakseni, jos elämässäni oli ensimmäistä kertaa jakso, ettei hetkeen tarvinnut juuri muuta kuin jakaa rakkautta.

vastuullani. Minun mielestäni tuo ei ole syy potkia miestä pihalle. Ärsyttäähän tuo osallistumattomuus, mutta ei se nyt avioeron syyksi riitä