Kuinka suuri ikäero on vanhimman ja nuorimman serkkusi välillä?
.
Kommentit (27)
Toiseksi nuorimmat serkut ovat mua kaksi vuotta vanhemmat kaksoset ja loput onkin sitten melkein 40v/yli 40v. Mulla oon yhteensä 16 serkkua.
Isäni oli viisi lapsisen perheen kuopus ja hänen isoveljellään ja hänellä oli 15 vuoden ikäero. Äitinikin on viisi lapsisen perheen kuopus (paitsi, että ainoastaan kolme lasta selviytyivät aikuisiksi) ja hänellä ja hänen vanhimmalla veljellään on n. 10 vuoden ikäero.
isänpuolelta vanhin on syntynyt 1958 ja nuorin 1976 eli 18v yht 20 elossa olevaa serkkua(kaksoset kuolleet pieninä9
äidin puolelta vanhin 1967 ja nuorin 1988 eli 21 v yht 30 serkkua
kaikki serkut 50 serkkua ja 30v
ja nuorin äidin puolelta 21 v. Isällä on 11 sisarusta. Serkkuja mulla on yhteensä 35 kpl. Isän puolen serkuista olen tekemisissä 2-3 kanssa, mutta äidin puolen 10 ovat läheisiä.
Äidillä sisaruksia jo 7, heillä jo vanhimman ja nuorimman ikäero jotain 20v.
Vanhin syntynyt 1969 ja nuorin 1986. Kymmenestä serkusta seitsemän on syntynyt 80-luvulla ja nuo kaksi sitten eri vuosikymmenillä.
Siis kahdeksan syntynyt 70-luvulla ja sitten noi kaksi eri vuosikymmenillä.
Vanhin syntynyt 1969 ja nuorin 1986. Kymmenestä serkusta seitsemän on syntynyt 80-luvulla ja nuo kaksi sitten eri vuosikymmenillä.
Vanhin taitaa täyttää alkavana vuonna 50 ja nuorin varmaan 4. Eli ikäeroa taitaa olla 46 vuotta.
En tiedä tarkkoja ikiä. Mulla on yli 50 serkkua enkä tunne niistä puoliakaan.
Vanhin serkkuni on minua pari kk vanhempi, nuorin minua 4v nuorempi.
Meitä on yhteensä 9 serkusta, kaikki äitini puolelta.
minulla on 10 serkkua, vanhin on 34 ja nuorin syntyi eilen <3 tervetuloa, pieni serkku tyttö :) siskoni oli 14 vuotta nuorin, nyt näitä pikkusia on alkanu taas tulemaan :) toiseksi nuorin serkkuni on 3 pv nuorempi kuin oma tyttäreni, eli 1 wee :)
11 serkkua, vanhin syntynyt 1979, nuorin 2001, suurin osa 80-luvulla. Äitini ja isäni ovat molemmat perheensä esikoisia.
Eräs setäni otti thaimaalaisen nuoren naisen ja on nyt eläkeiläisenä alle vuoden vanhan vauvan isä.
Isän puolelta vanhin serkkuni on syntynyt vuonna 1946 ja äidin puolelta nuorin serkkuni on syntynyt vuonna 1987.
Äidin ja isän perheessä molemmissa 6 lasta.