Menee hermot kun koululainen ei opi!!

Vierailija kirjoitti:

Yleensä matematiikan oppimisvaikeuksista kärsivä lapsi (ja aikuinen) ei  myöskään opi helposti kieliä. Itse olen nyt kolmekymppinen mutta muistan yhä elävästi miten minua nöyryytettiin ala-asteen matikan tunneilla. Opettajan tivasi koko luokan kuullen miksen tiedä vastausta. Matikka on ollut itselleni aivan hepreaa aina, ja myöskään kielet eivät tahdo jäädä millään mieleen. Kannattaa ehdottomasti pyytää että lapsi tutkittaisiin onko hänellä dyskalkulalia. 

Oletpa vanhan ketjun kaivanut esille, mutta kommentoin kuitenkin.

Olen hieman eri mieltä. Usein (itseni mukaan lukien) on joko matikkapää tai kielipää. Sitten on ne neropatit (positiivisella sävyllä sanottuna), jotka hallitsevat molemmat. Itse olin kielellisesti lahjakas. Rakastin englantia! Mutta matikka. Itkun kanssa sitä väännettiin, ja jos matikankoe meni hyvin, sain arvosanaksi seiskan. Enkun kokeesta, jos sain 9, tuli itku siitä kun piti tulla 10.

Mulla on pikkusisko (12v), jota käyn muutaman kerran viikossa preppaamassa iltaisin englannin ja matikan kanssa. Molemmat aineet takkuaa ja yhdessä vaiheessa numerot laski kun lehmän häntä. Sanoin meidän äitille lukuvuoden alussa, että käskee pikkusiskon suoraan koulusta kotiin ja mihinkään ei mennä, ennen kun ne läksyt on tehty.  Omalla siskollani olen huomannut keskittymishäiriöitä, mihin ehkä pitäisi puuttua hieman enemmänkin, mutta se keskittymiskykykin paranee, kun tietty aika päivästä rauhoitetaan niille läksyille ja kokeisiin lukemiselle. Varmasti tästä on ollut hyötyä, sillä matikankin numerot on noussut kuutosista kaseihin ja enkussa kuutosista seiskoihin.

Missään nimessä ei saa lapselle raivostua, jos hän ei opi. Taustalla voi olla mm. lukihäiriötä tai keskittymishäiriöitä ja jos äiti on jatkuvasti tyytymätön eikä kehu lasta missään kouluun liittyvässä, niin äkkiä se innostuskin laskee. Kannattaa kuitenkin ehkä ensin kokeilla noita vinkkejä, mikä munkin pikkusiskon tapauksessa jo auttoi.

N21

Haloo, kyse vasta kolmasluokkalaisesta! Jos enkkun vasta alkanut elokuussa (niinkuin normaalisti) on se uutena kielenä ja täysin erilaisena kuin äidinkieli outoa ja vaatii aikaa omaksua! Jäitä hattuun ja  tukiopetus voisi olla paikallaan tässä vaiheessa. Siihen on lakisääteinen oikeus. 

Kolmannella opetellaan vielä elämän kannalta tärkeitä taitoja. Omalla kohdallani ongelmaksi muodostui peruskouluaikoina se,että tajusin miten paljon turhaa ja elämässä tarpeetonta asiaa koulussa oikein opetetaan. Minä en myöskään oppinut sellaista, mikä ei kiinnostanut ja mistä en katsonut olevan mitään hyötyä. Inhosin ennen kaikkea kemiaa,fysiikkaa ja liikuntaa. Koulussa, varsinkin yläasteella pitäisikin opettaa enemmän elämänhallintaa esim. taloudenhoitoa, miten toimia kelan ja sosiaalitoimen kanssa, ihmissuhdetaitoja ja ylipäätään puhua elämän tosiasioista, kuten Suomen erittäin huonosta tilasta, maailman tilasta ja siitä, että kaikki eivät saa unelmiensa elämää: rikasta, komeaa/kaunista puolisoa, rahaa, unelmatyötä, unelmiensa opiskelupaikkaa, kuuluisuutta tai edes terveyttä ja toimeentuloa, vaan joutuvat tahtomattaankin taistelemaan oikeudestaan  toimeentuloon työttömänä kelan, työvoimatoimiston ja sosiaalitoimen kanssa.

Tyttösellä on vaikea-asteinen vanhemmilta peritty tyhmyyshäiriö päässä ja ei opi kouluasiaa oikein sen vuoksi! Oman parhaansa vuoksi on syytä laittaa hänet aivovammaisille tarkoitettuun erityis opetuslaitokseen, missä saa tarvitsemansa vammais opetuksen oman tasoryhmänsä mukaisesti sekä mielenterveyden lääkitykset ja psykiatrin palvelut kanssa saman katon alta kun ei pää toimi sillä tavalla miten normaalilla järjellä olevien nuorten tyttösien päät toimivat.

Täytyy myöntää, että minulla oli pienenä aina vaikeuksia numeroiden kanssa - tuntui kuin kellotaulun numerot olisi hyppineet minne sattuun ja kertotaulu ei vaan jäänyt päähän, lopulta vain opettelin senkin ulkoa ilman mitään ns. Ymmärrystä, että pääsin kertotaulukuulusteluista läpi... Onneksi tämä helpottui siinä, varmaan nelos luokalla. Jokin mätti loogismatemaattisen ajatusmallin omaksumisessa; olen reaaleissa ja taideaineissa lahjakas. Varmasti se oman huonommuuden tiedostaminen vaikeuttaa oppimista entisestään, vaivutaan epätoivoon. Ainakaan inttäminen ja "miten sä et nyt tajua tätä!?" ei auta mitään. Luulen että tytölläsi on samanlaisia ongelmia, en tiedä mistä se johtuu, onko sitten tuo koulukypsyys tms. Saahan sen luokankin kerrata jos on tarvis, kaikki on erilaisia, ei se ole mikään häpeä. Niin ja lohdutukseksi: vaikka oli vaikeuksia matematiikassa niin kirjoitin lopulta, en sentään pitkää, mutta lyhyen matikan hyvällä arvosanalla.

En jaksa tätä enää. Tuntuu jo että lapsi tekee tämän tahallaan. Isää ei kiinnosta auttaa, eikä lapsi huoli läksyjen kuulusteluun muutenkaan kuin äidin. Vaikuttaa että haluaa huomiota.

Ap

Voisit yrittää etsiä netistä jotain oppimispelejä noihin aineisiin liittyen? Selkästi normaali oppimismetodi ei toimi lapsenne kohdalla, joten se kannattaa nyt hylätä ja miettiä jotain toimivampaa tilalle. 

Ap, olen itse opettaja ja aivan tuskissa lapseni kanssa. Lapseni on nyt kuudennella ja kolmannesta asti tää on ollut ihan hirveää. Nyt on sovittu, että mies opettaa, kun mä olen jotenkin niin pelottava, että lapsi menee ihan lukkoon aina. Mies ihmettelee lähinnä, miten voin olla opettaja, kun olen noin ahdistava kotona opetushommissa. Itseäkin se ihmetyttää. Koulussa olen lehmänhermo ja ei yhtään haittaa, jos ei heti tajua. Oman kanssa sen sijaan se on jotenkin niin henkilökohtaista.

Minun on vaan pakko hyväksyä, että lapseni on aika heikko. Toiset vetää alakoulussa ysejä tuosta vaan, mutta meillä me teemme paljon töitä ja silti lopputulos on joku 7-8. Lähinnä tässä pelottaa, että miten huonosti tuo koulu menisi, jos me ei jatkuvasti tuettaisi. Ja syöhän se itseäkin, kun luetaan yhdessä kokeeseen, minä luen ääneen ja selitän, lapsi lukee itsekseen, kuulustellaan ja tehdään tärppilappuja. (esim. bilsan koe) Ja lopputuloksena kokeesta 7+.