Yksin synnyttämään

mies on ennättänyt mukaan vasta viime tingassa suunnilleen siinä vaiheessa kun pää näkyy



Ekalla kerralla en kaivannut häntä, olin pitkään kotona ja sairaalassa nuokuin pari tuntia epiduraalin kanssa. Tokalla kerralla olisin toivonut seuraa avautumisvaiheeseen mutta sitten kun itse synnytys oli niin en edes huomannut oliko mies siellä vai ei. Lapsen syntymän jälkeen oli kiva että hän on siinä huolehtimassa vauvasta kun käyn suihkussa ja muuta.

Taidanpa pohtia ihan vakavissani tätä asiaa, vaikka se vähän pelottaakin.

istukan käsinirrotukseen ja nukutukseen. Vauva joutuu sitten olemaan yksin jos isukki ei ole paikalla ja äiti nukutuksessa

Yksin kävin synnyttämässä toisen lapsemme. Mies hoiti esikoista kotona sillä aikaa. Positiivinen kokemus, en olisi siinä miestä tarvinnut mihinkään!



Liikaa hössötetään siitä että mies tulisi olla mukana synnyttämässä. Synnyttäminen on naisten juttu, ja miehet voivat hyvin pysyä ulkopuolella jos niin haluavat, niin on ennenkin ollut.

Eihän sitä miestä todellakaan synnytykseen tarvitse mukaan, nainenhan se on joka synnyttää, mutta entäs se isän kokemus? Lapsen ja isän suhde, kun alkaa synnytyksestä! Oma mieheni ei suostuisi mistään hinnasta olemaan pois synnytyksestä.

oli kätilöstä ja erityisesti opiekelijasta, joka oli koko ajan tukena ja seurana. Mies pysyi etäämmällä lehtiä lueskellen jne. Siinä vaiheessa kuitenkin kun asiat ei yllättäen menneet ihan putkeen ja jouduin leikkuriin ja heräämöön tuntikausiksi, miehen merkitys korostui, eikä vauvan tarvinnut olla yksin.

kuin katsomassa minun ähkimistäni ja kiukkuamistani. Kyllä isä ehtii sen suhteen vauvaan luomaan syntymähetken jälkeenkin.

Silti koen, että synnytyksen, etenkin vaikean merkitys on naiselle ihan eri sfääreissä. Silloin kun äidin vointi on huono, on isä tärkeä vauvaa hoitamassa ja siksi kannatan sitä, että isä on mukana.

Mutta ei se yksinsynnyttäminen varmaankaan omasta itsekeskeisyydestäni ollut kiinni, en ollut kieltänyt miestä tulemasta mukaan, hän ei vain päässyt aiemmin kun ei ollut lastenhoitajaa.



t. 3

.että tätä vaihtoehtoa punnitsen, vaan lähinnä ihan käytännön syyt. Ap

Halusin niin ja näin jopa vaivaa että sain eksytettyä äitini, joka halusi mukaan.

Minulla vaan oli hyvin voimakas tunne, etten kaipaa enkä halua sinne ketään tuttua.

Hyvin meni, tuskin vauvallekaan jäi traumoja, vaikkei mummo päässytkään mukaan. =)

Tietysti jos miehellä on suuri halu päästä mukaan synnytykseen niin sitten hän tulee mukaan. Meillä kun miehellä ei ollut suurempia haluja ja oli ongelma että kuka hoitaa esikoista, niin asia ratkesi helposti sillä että kävin yksin synnyttämässä.



Meillä kai sen verran erikoinen isi että hänellä nämä lapsi-isä suhteet kehittyvät läheisimmiksi lapsen ollessa hieman isompi, noin 1v. eteenpäin, koska silloin isä kokee saavansa lapseen paremmin kontaktia kuin ihan vastasyntyneeseen.



Ei se isän ja lapsen suhteen mittari ole todellakaan siinä onko isä ollut mukana synnytyksessä. Hyvä isyys koostuu kyllä muista tekijöistä lapsen kasvun varrella.



Näin ainakin luulisin asian olevan.

joten odotin ja synnytin lapsen yksin. Itse asiassa veljeni, jonka kanssa meillä on läheiset välit, oli mukana salissa melko kauan, mutta kun meininki kävi groteskiksi, pyysin poistumaan :D Toimi kivasti apurina, vaihtoi musaa ja toi mehua, vaikkei muuten juuri apuna voinut ollakaan. En kuitenkaan tiennyt veljeni tulosta, ei oltu sovittu, kätilö vaan yhtäkkiä ilmoitti että tällainen henkilö on tuolla, tunnetteko te hänet? Lähdin siis itsenäisellä asenteella, eikä hirvittänyt, enempi hirvitti pitkästyminen.

Toimi hyvin meillä. Minun ei tarvinnut hermoilla ujon ja aran esikoisen selviämistä vieraan hoivissa ja isän ja kuopustytön välitki ovat aivan yhtä ihanat ja lämpimät kuin esikoisenki kanssa, jonka synnytyksessä oli mukana.

Sain vähän uskoa ja rohkeutta nyt tähän asiaan :) Jotenkin vaan pelottaa se, että suhtaudutaanko sairaalassa "jotenkin oudosti" yksinäiseen synnyttäjään. Valtaosallahan taitaa tukihenkilö olla mukana.



Toisaalta taas tuo pitkästymisenkin mahdollisuus vähän pelottaa. Esikoinen syntyessä ehdin olemaan sairaalassa vain 40 minuuttia ennen pikkuisen syntymää, joten jos hyvin käy, niin sama saattaisi olla edessä tälläkin kertaa.



Hyvää uutta vuotta kaikille! Ap

ettei synnyttäminen yksin ole itsekeskeistä vaan se, että siihen mennessä tulleet vastaukset eivä juurikaan käsitellyt isän ajatuksia synnytyksestä poissaolemiseen. Eikös olisi tärkeämpää keskustella tämä asia kotona lapsen isän kanssa (jos sellainen on kuvioissa), kun täällä av:llä? Isä kun saatta kokea asian aivan eritavalla, kuin lapsen äiti. Itse en suostuisi synnytykseen ottamaan ketään muuta kuin mieheni mukaan, en todellakaan äitiä tai anoppia jne.

Kyllä vaan asiasta on tietystikin keskusteltu isän kanssa ja yhdessä tuumin olemme asiaa miettineet näin. Koska ajatus yksin synnyttämisestä kuitenkin hirvittää minua, niin siksipä tulinkin kysymään sitä, että sattuisiko täällä olemaan muita, joilla olisi kokemusta tästä.



Ap

Ekassa synnytyksessä mies oli mukana, toisessa tuli vasta aivan lopussa (eli näki osan ponnistusvaiheesta ja oli paikalla vauvan ensi tunnit). Minusta oli parempi synnyttää rauhassa yksin eikä mieskään ollut tilanteesta ollenkaan pahoillaan. Suosittelen.



Se oli kyllä mukavaa, että mies oli lapsen synnyttyä paikalla. Jos pystyt järjestämään sen, niin mielestäni kannattaisi.

Mun mies ei halunnut tulla synnytykseen mukaan. Aluksi suutuin siitä vähän, mutta eihän aikuista ihmistä voi pakottaakaan.

Paras ystäväni tuli sitten mukaan. En tiedä olisinko varsinaisesti tarvinnut siellä ketään mukana, mutta minua pelotti niin, että oli mukava kun joku (ystävä) pelkäsi vielä enemmän.

mukana oli siskoni. Siskolla ei ollut silloin vielä lapsia, mutta ei kovin pahaa kammoa jäänyt, koska on sen jälkeen kolme lasta saanut.



Minusta oli kyllä mukava, että oli joku mukana, joka kävi minun puolestani pyytämässä esim. lääkitystä tms. Silloin kun synnytin, niin siellä oli kätilöillä niin kiire, että tulivat ainoastaan käymään, jos pyydettin. Synnytin ensimmäistä 22 tuntia ja aika olisi käynyt pitkäksi ilman tukea. Esikoisen synnytykseen isä ei uskaltanut osallistua, koska on oikeasti todella sairaalakammoinen ja ei estä yhtään nähdä verta. Minusta oli ihan ok, ettei osallistunut.



Toisen lapsen kohdalla isä oli vaihtunut ja tämä isä halusi ehdottomasti mukaan. Isästä ei tosin ollut niin plajon apua kuin siskosta, ksoka katseli paniikissa minun kipuilua ja ei uskaltanut sanoa mitään tai koskea minuun.

Silti mies taas piti kokemusta aivan mahtavana...



Kolmas jouduttiinkin leikkaamaan.