Lue keskustelun säännöt.
Naapurin tyttö on ilkeä
29.09.2009 |
Sydämestä vääntää, kun naapurin 5v. tyttö tiuskii ja ilkeilee 4v.tytöllemme. Ei voi sanoa mitään ystävällisesti tai normaalisti. Meidän tyttö tuntuu silti ihailevan naapuriaan - onhan tämä vanhempi jne. Meillä ei pahemmin ole muita tuttuja lähimain. Olemme juuri muuttaneet paikkakunnalle. Lapsemme on kotihoidossa, eikä hänellä ole juurikaan muita leikkikavereita.
Järkyttävää, kuinka pienet lapset voivat olla kauheita. Oppineet ilmeisesti kotonaan tuollaisen puhetyylin. Tekisi mieli katkaista välit kokonaan...toisaalta en halua enkä ole sen tyyppinen ihminen että laittaisin yhtäkkiä välit poikki johonkuhun.
Kommentit (21)
eikä vain siitä, mikä kannattaa. Et kai opeta olemaan tappamatta vain siksi, että siten olet toisten mielestä kiva, vaan siksi, että tappaminen on VÄÄRIN. Ihan samalla tavalla lapselle voi opettaa käytöstapoja siksi, että se on OIKEIN, eikä kaikesta jaella välittömiä palkintoja. No, toki olisi kiva, jos lapsi saisi hyvästä käytöksestä välitöntä hyvää palautetta. Mutta haluan uskoa, että puhdas omatunto on se paras päänalunen. En ole enkeli, mutta eiköhän edes yritettäisi olla hyviä toisillemme... Onnea matkaan kaikille, jotka yrittävät kasvattaa lapsensa toisetkin huomioon ottaviksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin aiemmin olin vieraanvarainen kaikenkarvaisia tuttavuuksia kohtaan. Koitin olla avomielinen ja reilu, mutta osa tosiaan hyödynsi palvelut ja dumppasi poikamme heti saatuaan mehut tai muut syötävät.
Eli reilut meillekin tervetulleita nykyään, ja kavereita vain koulun piiristä. Ei näiltä kotikulman kaduilta, koska kyynärpäätaktiikoita ei poikamme hallitse eikä halua hallitakaan. Inhoaa kieroilua ja ilkeyttä.
Harmi vain ettei 4-vuotiaamme vielä ymmärrä superseurallisena lapsena, miksi en päästä häntä kaikenmaailman kadunkulkijoiden matkaan.
t.22
Ja ihan samaa olemme mieheni kanssa miettineet. Tosin olemme tulleet siihen johtopäätökseeen, että parempi näin, olemme kovin ylpeitä lapsistamme.Aikaisemmin meillä oli aina avoimet ovet lastemme kavereille, tarjottiin lämmin ruoka jne, mutta huomattuamme kuinka kieroja osa kavereista oli, teimme sille stopin.
Meille ovat tervetulleita vai "reilut" kaverit. Reiluuden voi jokainen määritelä tykönään. Koulussa lapsilla on paljon kavereita, mutta pihapiirissä ei juuri lainkaan
sinun on oma lapsesi kasvatettava
Ja sinun on opetettava lapsellesi että hän ei ole sylkykuppi
Tee rohkeasti se mikä on perheellesi parasta
Ja jos hänelle ei kotona opeteta hyviä tapoja, on sinun velvollisuutesi opettaa hänelle, miten toisille ihmisille puhutaan, eikö?
Ja jos hänelle ei kotona opeteta hyviä tapoja, on sinun velvollisuutesi opettaa hänelle, miten toisille ihmisille puhutaan, eikö?
minkätakia olisi
Jos et pidä seurasta, pysy kaukana
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä tyttömme 5 vuotta on aina kolmas pyörä kahden muun naapurintytön seurassa. Itse osaa leikkiä useammankin kanssa.
Poikani 10 vuotta: kiltti, ystävällinen, reilu ja luotettava. Ei juoni. Kaikkien kaveri. Ei rankkaa kavereita "kivuusjärjestykseen" Mutta vain yksi hyvä kaveri, jää syrjään luokan reippaista ja vilkkaista pojista.
Kasvatustavoitteemme on ollut opettaa lapsistamme empaattisia, toiset huomioon ottavia ja reiluja. Olen miettinyt, olisiko mielummin pitänyt opettaa juonittelua, kieroilua, kyynärpäätaktiikkaa, "pelaamista". Mahtaako tämä tuottaa koskaan tulosta? Vai onko kiltteys vanhanaikaista? Turhaa?
eivät mene kuitenkaan hukkaan. En missään nimessä halua kasvattaa omia lapsiani ilkeyteen. Minua itseänikään ei ole sellaiseen kasvatettu, vaan empaattisuuteen. Olen siitä toki lapsena kärsinyt paljonkin, jäänyt usein 3.pyöräksi. Myöhemmin empaattisuudesta ja ystävällisyydestä on ollut voittopuolisesti iloa ja hyötyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kasvatan lapsiani kiltteyteen, mutta en liikaan kiltteyteen.
Siinä 10-v:n korvilla aion myös opettaa, että heidän on itse pidettävä puoliaan, koska kukaan muu ei sitä tee heidän puolestaan (enää). Tämä sen vuoksi, että minä nöyristelin kiltteyttäni ihan liian pitkälle aikuisikään ennen kuin tajusin alkaa pitämään puoliani.
Ja jos hänelle ei kotona opeteta hyviä tapoja, on sinun velvollisuutesi opettaa hänelle, miten toisille ihmisille puhutaan, eikö?
Minulla ei todellakaan ole velvollisuuksia
naapurin lapsia kohtaan. Ei todellakaan !! !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kertokaas vielä te, jotka kiusaamisen uhallakin kasvatatte lapsistanne kilttejä ja empaattisia, että miten niitä ilkeitä lapsia sitten kasvatetaan? Ihanko on vanhemmilla sellainen suunnitelma, että tästä lapsesta teen sitten tosi ilkeän ja kiusaajan? :)
Pointti siis se, että eiköhän jokainen toivo lapsensa olevan hyvätapainen ja reilu kaveri muille, kaikista ei vain sellaista tule. Ja mistä se sitten johtuu? Luonne-erot? Löysä ja piittaamaton kasvatus, ei rajoja? Tai jotain isompaa ongelmaa ja häikkää kotona?
Meidän pihapiirissä on yksi ilkeähkä poika, joka manipuloi muita lapsia toisiaan vastaan, on vuoron perään aina jonkun heistä kaveri, määräilee kaikkia, huijaa ja valehtelee ja on kova väittämään ja inttämään vastaan, ei vain omille vanhemmilleen vaan muille myös. Itse luulen, että tämä kaikki on huomionhakua, poika on sisarussarjan vanhin, eikä ilmeisesti saa tarpeeksi yhdessäoloa ja aikaa vanhemmiltaan.
mutta jos olet pihalla ja naapurin lapsi kiusaa omaasi, niin etkä puutu tilanteeseen mitenkään?
itse ainakin puutun, ojennan ja selitän, miksi noin ei saa tehdä ja yritän keksiä jonkin rakentavan ratkaisun asiaan. Pieni vaiva minulle, suuri palvelus naapurin lapselle ja omalleni, toivon mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etsimme kavereita mielummin vähän kauempaa ja harrastuksista kuin ilkeistä naapurin lapsista. Koska uskon vakaasti, että seura tekee kaltaisekseen. Enkä muutenkaan ymmärrä miksi 5-v on pihalla ilman aikuista. Jos taas äiti on mukana eikä puutu mitekään lapsensa käytökseen kierrän perheen vieläkin kauempaa.
Tapasin muutama päivä sitten todella epämiellyttävän pienen pojan, jonka ivallinen tapa puhua oli täysin käsittämätöntä.
Siinäpä lasta kuunneltua tuli mieleen, että isänsä ja isoisänsä ovat aivan samanlaisia muiden vähättelijöitä ja ilkeilijöitä.
Eli eiköhän tavat kulje perheissä. Seuratkaa siis, miten lasten vanhemmat kohtelevat toisiaan ja tuttaviaan - ja jos käytö on mielestänne asiatonta, voitte olettaa, että näiden aikuisten lapset ovat tavallaan vanhempiensa suurimpia uhreja - ja - joko jätätte lapsiraukat vanhempiensa edelleen manipuloitaviksi tai - teette mitä jokaisen aikuisen tulisi tehdä: osoitatte lapselle, mikä on hyväksyttävä käytös. Luulen ko lapsen aikanaan muistavan teitä hyvällä. Sillä ettehän ole itse varmaankaan esittänyt ilkeilevästi ja röyhkeästi kantanne? Ettehän? Vaan ystävällisesti ja lempeästi. Joohan!
Kertokaas vielä te, jotka kiusaamisen uhallakin kasvatatte lapsistanne kilttejä ja empaattisia, että miten niitä ilkeitä lapsia sitten kasvatetaan? Ihanko on vanhemmilla sellainen suunnitelma, että tästä lapsesta teen sitten tosi ilkeän ja kiusaajan? :) Pointti siis se, että eiköhän jokainen toivo lapsensa olevan hyvätapainen ja reilu kaveri muille, kaikista ei vain sellaista tule. Ja mistä se sitten johtuu? Luonne-erot? Löysä ja piittaamaton kasvatus, ei rajoja? Tai jotain isompaa ongelmaa ja häikkää kotona? Meidän pihapiirissä on yksi ilkeähkä poika, joka manipuloi muita lapsia toisiaan vastaan, on vuoron perään aina jonkun heistä kaveri, määräilee kaikkia, huijaa ja valehtelee ja on kova väittämään ja inttämään vastaan, ei vain omille vanhemmilleen vaan muille myös. Itse luulen, että tämä kaikki on huomionhakua, poika on sisarussarjan vanhin, eikä ilmeisesti saa tarpeeksi yhdessäoloa ja aikaa vanhemmiltaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos muita kiusaa, kiusaajan äiti voi kuolla.
tulee pärjäämään loistavasti elämässä. Ajan myötä tuo ilkeys, manipulointi ja suosikkien valitseminen jalostuu sosiaaliseksi pelaamiseksi ja heistä tulee muiden johtajia, joiden suosiosta kilpaillaan. Osa taas jumittuu niihin lapselliisiin ilkeyksiin ja jää isompana syrjään, koska ei saa oikeita kavereita.
Se että 5 v. pompottaa kaveria ja vaihtaa ystävää kertoo lähinnä siitä, että hän oivaltaa sosiaaliset kuviot sitä kilttia "kaikkien kaveria" paremmin - ja pelaa niillä omaksi hyödykseen. Vanhempien, koulun ja kaverien suhtautumisesta riippuu se, mihin suuntaan hänen sosiaalisuutensa siitä kehittyy.
En usko, että näillä jalostuneilla ihmissuhdepelaajilla on myöhemmin elämässään aitoja ystäviä, vaikka miten menestyviltä näyttäisivät. Mistä se onnellisuus sitten syntyy, sen päättäköön jokainen itse.
Meillä tyttömme 5 vuotta on aina kolmas pyörä kahden muun naapurintytön seurassa. Itse osaa leikkiä useammankin kanssa. Poikani 10 vuotta: kiltti, ystävällinen, reilu ja luotettava. Ei juoni. Kaikkien kaveri. Ei rankkaa kavereita "kivuusjärjestykseen" Mutta vain yksi hyvä kaveri, jää syrjään luokan reippaista ja vilkkaista pojista. Kasvatustavoitteemme on ollut opettaa lapsistamme empaattisia, toiset huomioon ottavia ja reiluja. Olen miettinyt, olisiko mielummin pitänyt opettaa juonittelua, kieroilua, kyynärpäätaktiikkaa, "pelaamista". Mahtaako tämä tuottaa koskaan tulosta? Vai onko kiltteys vanhanaikaista? Turhaa?
Ja ihan samaa olemme mieheni kanssa miettineet. Tosin olemme tulleet siihen johtopäätökseeen, että parempi näin, olemme kovin ylpeitä lapsistamme.
Aikaisemmin meillä oli aina avoimet ovet lastemme kavereille, tarjottiin lämmin ruoka jne, mutta huomattuamme kuinka kieroja osa kavereista oli, teimme sille stopin.
Meille ovat tervetulleita vai "reilut" kaverit. Reiluuden voi jokainen määritelä tykönään. Koulussa lapsilla on paljon kavereita, mutta pihapiirissä ei juuri lainkaan
"happamia ovat pihlajanmarjat" -selittelyä. Totta maar hyvät "pelaajat" ovat onnellisia, taatusti onnellisempia kuin me, jotka podemme huonoa omaatuntoa loukattuamme jotakuta ja jotka jäämme sivuun piireistä, kun emme osaa tuputtaa itseämme sinne. Minä uskon että hyvään ihmisyyteen kuuluu toisten huomioiminen, reiluus ja tuskallisetkin päätökset, mutta en enää usko että siitä saa koskaan sen kummempaa palkintoa. Minä vain en osaa elää muutenkaan.
En usko, että näillä jalostuneilla ihmissuhdepelaajilla on myöhemmin elämässään aitoja ystäviä, vaikka miten menestyviltä näyttäisivät. Mistä se onnellisuus sitten syntyy, sen päättäköön jokainen itse.
Meidän naapurustomme vaikuttaa samalta, sillä erolla, että meidän tyttö on se "ilkimys". Omakotitaloalueella on kolme tyttöä ja väkisinkin siitä tulee asetelma, että joku on se hyljeksitty kolmas pyörä. Kon tytöt ovat kolmestaan nämä kaksi pienempää tyttöä feidataan meidän tyttö pois kuvioista. Toisen tytön kanssa leikit sujuvat kahdestaan ilman minkäänlaista moitetta, mutta tämän toisen kanssa on aina vaikka mitä riitaa kahdenkeskenkin. Kun olen kysynyt syytä, niin meidän tyttö sanoo, että "oppisi se toinenkin tuntemaan miten ilkeältä kiusaaminen tuntuu". Lapsi kostaa silloin kun pystyy ja toimii kovin brutaalilla tavalla, koska on lapsi. Päiväkodista tyttö on saanut milloin mitäkin "avulias-aatu, päivän ilopilleri"-lappua, mutta naapurin tytön kanssa ei hommat suju. Enkä sitä vaadikaan, mutta heidän lapselle meidän tyttö (ja se toinen naapurista) on kotihoidon vuoksi ainot lapsitutut ja heille tuntuu meidän tyttö kovin tärkeä.
olemme sanoneet, että toivomme asioihin puututtavan välittömästi, niin kuin mekin teemme heidän lapsen ollessa valvonnassamme. Viime aikoina syy, ettei jakseta puuttua on ollut se, että äiti on niin kiinni uudessa vauvassa 7-9kk:tta avnha), ettei pysty valvomaan. Me olemme nyt perheen kesken sopineet, että meidän tyttö leikkii muiden kaverien kanssa eikä mene heille, jos äiti ei pystye des valvomaan.
Kenenkään muun kassa ei oel ongelmaa enkä aio vaatia tyttöä pärjäämään tämän naapurin suloisen pikkuenkelin kanssa, joka sanoi synttäreillä, "ettei aio leikkiä enää ikinä sun kanssa, ellet osta mulle tuollaista mekkoa"
4-vuotiaamme hinkuu naapurin 6-vuotiaan huonotapaisen tytön seuraan. Naapurintyttö kohtelee nuorempia todella rumasti, ajaa pois, haukkuu ja haistattelee. Joskus harvoin on normaali ja puhuu ystävällisesti. Yleensä silloin kun KETÄÄN muuta ei ole maisemissa. Olen pyrkinyt pitämään yliseurallisen 4-vuotiaamme poissa tämän tytön lähettyviltä=järjestänyt harrastuksia, puistoilua, kerhoja ja muuta virikettä+omat sisarukset.
Poikamme on myös 7-vuotias ja mainitsemasi kaltainen. Myös omaa vain yhden hyvän kaverin. En silti ole halunnut opettaa olemaan ilkimysten sylkykuppina. Ja olen koittanut opettaa olemaan reilu muille. Enpä tiedä kannattiko....