Kertokaapas kokemuksia kun lapsilleni tulee 9 vuoden ikäero??

ekan ja tokan välillä, ekan ja kolmannen välissä on 12v.



Isosisko auttoi vauva-ajalla omalla tavallaan, kun halusi. Nyt on idolina kahdelle pikku sisarukselleen.

joten kerronpa siitä.



Hoivasin innolla vauvaa, pesin jopa kakkapyllyä ja vaihdoin vaippoja.



Siskoni oli minua vanhempi muttei hän kakkapyllyyn halunnut koskea.



Katsottiin paljon pikkuveljen perään ja ulkoiltiin hänen kanssaan, tehtiin rataslenkkejä yms. Ei mustasukkaisuutta. Joskus pikkuveli kietämättä ärsytti mutta niinhän ne sisarukset tuppaa välillä tekemään oli ikäero minkälainen tahansa.



Meillä oli hoivaava asenne pikkuiseen.

Mulla isosisko 11 vuotta vanhempi ja pikkuveli minua 9 vuotta nuorempi.



En muista, että veljen syntyminen olisi ollut superihanaa. (Isosiskoni kuulema sitävastoin hoivasi kovasti minua synnyttyäni). Eli isompi sisarus kannattaa ottaa mukaan vauvan hoitoon niin paljon kuin hän haluaa. Muttei kannata lähteä sille linjalle, että "olet jo 9-v, katso pikkusisaruksesi perään kun äiti tekee sitä ja tätä". Siis jossain määrin tietenkin tuollaista tulee käytettyä pienemmilläkin ikäerolla oleviin lapsosiin, mutta kuitenkin. Liiasta kärsii kyllä sisarusten välit ja äidin ja lapsen välit.

Aikalailla luonteestakin kiinni, kuinka paljon sisarus haluaa pienempää hoivailla.



Sen muistan kyllä, kuinka pikkuveli tuntui TODELLA ärsyttävältä parivuotiaana. Itse vielä olin leikki-iässä ja pikkuveli tunki mukaan. Eli omaa rauhaa myös isolle sisarukselle.



Nyt aikuisena välit hyvät sisaruksien kesken vaikka isot ikävälit onkin.

Sen muistan kyllä, kuinka pikkuveli tuntui TODELLA ärsyttävältä parivuotiaana. Itse vielä olin leikki-iässä ja pikkuveli tunki mukaan.

lapsena auttoi ja nuorena oli mun paras tuki, nyt mun paras ystävä. Eli onnea vaan teille:-)

Sinäkö poltit 11-vuotiaana tupakkaa ja harjoittelit fritsujen tekemistä?

Minulla on 8v. nuorempi pikkusisko ja 2v. vanhempi isosisko, ja kaikki sujui enimmäkseen hyvin. En halunnut hoitaa vauvaa kun kaikki oli NIIIIN ällöä, mutta tykkäsin viihdyttää ja naurattaa vauvaa niin kauan kun oli hyvällä tuulella. Oikeastaan se leikittäjän rooli jäi päälle ihan pysyvästi. Isosiskoni ei nimittäin ei kovin usein viitsinyt nuorimmaista viihdyttää, ja koitin keskimmäisenä tasapainoilla siinä välillä. Tunsin aivan kamalaa syyllisyyttä siitä kun nuorimmalla ei ollut omaa "paria" niin kuin minulla ja isosiskollani oli toisemme, ja lisäksi samoihin aikoihin isä hylkäsi perheemme ja äiti jäi yksin suremaan. Siksi koitin aina pitää huolta että nuorimmainen ei olisi yksinäinen ja vietin enää hyvin harvoin aikaa omien kavereitteni kanssa. Minusta tuli aika nuorena "sijais-äiti" pikkusiskolleni, koska äidillämme oli niin paljon vaikeuksia elämässään eikä hän koskaan leikkinyt tai vienyt meitä mihinkään.



Joskus täysi-ikäistymiseni aikaan aloin omilla rahoillani säännöllisesti viemään siskoani paikkoihin joihin ei muuten olisi päässyt, esim. sirkukseen, huvipuistoihin, pizzalle... Ja muutaman kerran on tullut rahoitettua myös kalliimpia reissuja ja hankintoja siskoni iloksi.



Vaikka en mitään siskoni kanssa viettämää aikaa tai hänen hyväkseen tekemääni tekoa kadu, niin toivon silti että teidän perheessänne asiat on varmasti niin hyvin että vanhempi lapsi ei joudu kantamaan kohtuutonta vastuuta tai huolta nuoremmasta, eikä joudu liikaa uhraamaan omastaan. Minulta katosi nuorimmaisen myötä paljon omaa "minuutta" ja sitä vapautta mikä lapsella ja nuorella kuuluisi olla. Toisaalta opin heti kypsäksi ja vastuulliseksi, mutta säälin/syyllisyydentunteiden säestämänä.



Äitimme ei siis ollut mikään päihteidenkäyttäjä tms. "hirviö", vaan ihan normaali nainen ja uhrasi aivan kaikkensa meidän lasten eteen. Hänen osanaan vaan oli tulla miehen hylkäämäksi kun nuorimmainen oli alle vuoden, ja sen jälkeen kaikki hänen aikansa ja tarmonsa meni surressa ja leivän tuomiseksi pöytään. Ja tämähän voi sattua kenelle tahansa.



Tältä pohjalta sanoisin että suurin haasteenne on se, miten nyt hoidatte vanhemman lapsenne. Vauva osaa kyllä ottaa tarvitsemansa huomion ja hoivan, mutta vanhempi voi taas yrittää tyytyä niin vähään kuin mahdollista. Pitäkää huolta että vanhempi tulee myös huomatuksi, ja antakaa tälle omaa tilaa, mutta ei liikaa. Se ei ole yhtään parempi että vanhempi juoksee kaiket illat kavereilla ja vieraantuu omasta perheestään. Varmasti sellainen vapaus tuntuu kivalta lapsesta itsestään, mutta tärkeämpää on se, että oppii yhteisöllisyyttä ja puhaltamaan yhteen hiileen, kuin pelkkä oman edun ja mukavuuden tavoittelu. Tasapaino näiden välillä on hirveän vaikea löytää, mutta panostakaa siihen älkääkä antako asioiden vain huomaamatta luisua siihen että vanhempi on joko täysin sidottu perheeseen, tai siihen että vanhempi pyörii vapaasti ties missä!