Lue keskustelun säännöt.
Kun aina sanotaan että lapsiin panostamista ei koskaan kadu...
27.09.2009 |
...niin minä kyllä väitän että monen kotiäidin tai siis naisen jolla ei ole ollut omaa uraa ja elämää, osa on todella karu. Kun rupesin miettimään vanhempia naisia, tuntuu että nimenomaan kotiäitinä olleet ovat hirveän yksinäisiä ja ahdistuneita: ollaan riippuvaisia aikuisista lapsista tai sitten vahditaan hirveästi miten lapsenlapsia hoidetaan ja puututaan näihin asioihin enemmän kuin tarpeellista.
Nämä paheksutut ura- tai työäidit taas nauttivat hyvästä eläkkeestä, matkustelevat jne. mutta saavat ihan yhtä lailla nauttia lastenlasten seurasta ja heidän tuomasta elämänsisällöstä.
En ole itse uraäiti ja uskon täysin että lasten kanssa vietettyä aikaa ei takuulla kadu, mutta minusta ne naiset jotka ovat olleet pelkkiä äitejä, saavat maksaa siitä jonkinlaisen hinnan takuuvarmasti.
Kommentit (19)
että minun ikäisillä saattoi oikeita kotiäitejä ollakin.
Kyllä nämä ihan aktiivisia mummeleita ovat ja laulavat karaokeakin ja keräävät mummoporukan ja tilaavat taksin ja painuvat uimaan. Ihan oma elämä heillä leskinäkin näkyy olevan. Äitini kulkee sellaisen naisporukan kanssa kylpylöissä ja tuntureilla yms. Ikää heillä on 70-80v.
Uskon, että heillä on itsenäinen vanhuus juuri siksi, että heillä ei ole huono omatunto siitä, etteivät olleet tarpeeksi lastensa kanssa. He tietävät, että olivat, koska olivat kotona.
Töissä käyneet äidit pikemminkin kokevat huonoa omaatuntoa ja yrittävät paikata sitä tunkemalla lastensa ja lastenlastensa elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja ei tietääkseni ole siitä mitään hintaa joutunut maksamaan, ainakaan sellaista mikä näkyisi viileinä väleinä meihin lapsiin. Itse toki myöntää, että olisihan voinut olla läsnä enemmänkin. Joka tapauksessa hänellä on edelleen parisuhde, on vähän ylimääräistä rahaa, harrastuksia ja mahdollisuus matkusteluun, remontteihin jne. Anoppi sen sijaan on yksinäinen (avioliitto päättyi ns. tyhjän pesän syndroomaan eli ei ollut mitään yhteistä kun lapset kasvoi), rahaa ei ole kun ei työelämä kiinnostanut, on sosiaalisesti kyvytön kun on vuosia kökkinyt kotona joten nyt ainoa elämänsisältö on omat aikuiset lapset.
Itselläni samanlaisia kokemuksia.
Mutta ainahan sitä pitää jonkun olla keksimässä jotain "kauheita" syitä, miksi lapset kannattaa kuskata hoitoon suoraan laitokselta.
Mitä sitten, kun kuolet ennen eläkeikääsi ja eläkerahat menevät kiertoon.
Kannatti olla töissä ihan sitä eläkettä varten.
Monet ovat yksinäisiä, kun ovat niin saamattomia. Kaikki pitäisi kantaa nenän eteen.
Lapsia ei omista. Ne ovat meillä hetken lainassa jatkavat sen jälkeen TOIVOTTAVASTI omaa elämäänsä.
tarkoittaa rakastamista ja läsnäoloa se on varmasti lapsen parhaaksi. Monesti vaan panostaminen tarkoittaa sitä että lasta raahataan harrastuksesta toiseen, ollaan kuskina ja huoltajana - ja ehkä toteutetaankin omia lapsuuden haaveita toisen kautta??
Olen itse - taloudellisesta pakosta - uraäiti mutta varmasti olen ollut lapsilleni äitinä läsnä paljon enemmän kuin joku kotonaoloon tympääntynyt kotiäiti. Olen myös voinut tarjota lapsilleni elämyksiä kodin ulkopuolella, me esimerkiksi matkustamme todella paljon ja noilla lomilla olen vain lapsia ja miestäni varten olemassa. Silloin ei mietitä siivoamista tai ruuanlaittoa vaan nautitaan yhdessäolosta täysillä. Lapset ovat avarakatseisia ja hyvinkasvatettuja nuoria aikuisia jo (kuopus vasta 7v) joten ihan pieleen tällainen elämä ei ole mennyt:D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äiti on ollut "vain" kotiäiti eikä tämä kuvaus kyllä päde lainkaan häneen. Ei ole ahdistunut, yksinäinen eikä riippuvainen aikuisista lapsistaan, ei myöskään pyri sekaantumaan minun tai sisarusteni elämään eikä lastenkasvatukseen millään tavalla. Yhteyttä kyllä pitää ja lastenlapset on tärkeitä hänelle.
tuntuu että nimenomaan kotiäitinä olleet ovat hirveän yksinäisiä ja ahdistuneita: ollaan riippuvaisia aikuisista lapsista tai sitten vahditaan hirveästi miten lapsenlapsia hoidetaan ja puututaan näihin asioihin enemmän kuin tarpeellista. .
ja panostanut yli 100% lapsiin. Kieltämättä harrastuksiin kuskaamiseen menee aika paljon aikaa. Olen ajatellut niin, että kun lapset ovat aikuisia, minä voin olla hyvällä syyllä itsekäs ja panostaa sitten itseeni. Toki mielelläni hoidan lapsenlapsiakin, mutta en todellakaan näe itseäni yksinäisenä, masentuneena hiirulaisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset muuttaa maailmaan. Eikä heistä sitten enään kuule. Korkeintaan 3 puhelua vuodessa. Ja jouluna lähetetään saksantuliaisia. :( Lapsenlapsiakaan en ole nähnyt kertaakaan.
T: Haywayn anoppi
puolustus. He haluavat väittää, että kotiäidit ovat kotona tylsistyivä jne...
Ensinnäkään, Suomessa ei taida kovin paljoa kotiäitejä olla. Ollaan joko äitiyslomalla tai hoitovapaalla. Se ei ole kotiäitiyttä.
Minun nuoruudessani näitä kotiäitejä todella oli, jotka menivät töihin vasta kun nuorin oli koulussa. Eivät he olleet ahdistuneita ja masentuneita ja tylsistyneitä. He elivät omaa elämäänsä siinä omassa elinpiirissään.
Ja avioeroja on tosiaan tullut "uraäideillekin" kuin työäideillekin. Ei se ole estänyt avioeroa, että on menty töihin mahdollisimman aikaisin.
En koe olleeni kotiäiti, vaikka hoitovapaalla olinkin. Työvuosia tulee silti vakituisessa työpaikassa n. 40 vuotta.
Ne, jotka ei elämänsä aikana ole lainkaan töissä, eivät ole kotiäitejä vaan työttömiä ja se on ihan eri asia. Hassua vain, että täällä kunnioitetaan enemmän elämäntapatyötöntä, joka panee lapset hoitoon kuin hoitovapaalla olevaa naista, joka menee töihin vasta kun lapsi on 3v.
Mun äiti on ollut "vain" kotiäiti eikä tämä kuvaus kyllä päde lainkaan häneen. Ei ole ahdistunut, yksinäinen eikä riippuvainen aikuisista lapsistaan, ei myöskään pyri sekaantumaan minun tai sisarusteni elämään eikä lastenkasvatukseen millään tavalla. Yhteyttä kyllä pitää ja lastenlapset on tärkeitä hänelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse - taloudellisesta pakosta - uraäiti mutta varmasti olen ollut lapsilleni äitinä läsnä paljon enemmän kuin joku kotonaoloon tympääntynyt kotiäiti. Olen myös voinut tarjota lapsilleni elämyksiä kodin ulkopuolella, me esimerkiksi matkustamme todella paljon ja noilla lomilla olen vain lapsia ja miestäni varten olemassa. Silloin ei mietitä siivoamista tai ruuanlaittoa vaan nautitaan yhdessäolosta täysillä. Lapset ovat avarakatseisia ja hyvinkasvatettuja nuoria aikuisia jo (kuopus vasta 7v) joten ihan pieleen tällainen elämä ei ole mennyt:D
rallatus.
Kuinka moni kotiäiti on tympääntynyt niin pahasti, että lapset ovat sen 9 tunnin ajan päivästäänkin jossain tuuliajolla vailla äitiä? Illan lisäksi.
Menkää nyt kaivamaan se päänne ahterista ja myöntäkää, että huono äiti on huono riippumatta siitä onko hän töissä tai kotona. Kotonaolo ei tee kenestäkään huonoa, surullista on, jos joku todellakin on valinnut hoitovapaalle jäämisen pitkäksi aikaa, ja oikeasti inhoaa kotonaoloa. Veikkaan kuitenkin että lienee kohtuullisen harvinaista!!!
Kylläpähän ne lapsiaan sietämättömät eukot yleensä ovat niitä "äkkiä täältä kotoa pois ja töihin" -äitejä. Jotka sitten tälläkin palstalla valittavat, ja joiden miehet valittavat, kun eivät lomallakaan kestäisi yhtä päivää enempää olla lasten kanssa.
Mutta oikeastaan ymmärrän lainaamani kirjoittajan pointin.
Tuo on keino selittää itselleen parhain päin sitä omaa poissaoloaan pienten lasten elämästä. Psykologinen keino ylläpitää eheää minäkuvaa.
Onko kukaan muu huomannut, että lapset pienenä hoitoon laittaneet ovat usein todella vuolaita selittäjiä. Selityksenä tulee lähes poikkeuksetta, kuinka he voivat näin töissäollessaan tarjota lapselleen paaljon parempaa, niin materiaa kuin jopa yhdessäoloakin, kuin kotona voisivat. Ja ennen kaikkea: he ovat parempia kuin TYMPEÄ ja KYLLÄSTYNYT, VÄSYNYT kotiäiti :D
Jee jee. Ei vaan tällainen viisas "ura"äiti sitten kuitenkaan itsekään tajua, että juuri nuo valtavat selitysmäärät kertovat ainoastaan huonosta omastatunnosta ja siitä, että on PAKKO jollain tavalla selittää tilanne itselle parhain päin. Ja mielellään sitten samalla mollaamalla kaikki toisin valinneet.
Kumma juttu, ettei itselleni kotona lapsia 3-vuotiaaksi hoitaneella ole tarvetta selitellä yhtään mitään. Tunnen, että näin on paras, ja sillä hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinusta voisi ottaa monikin mallia omaan elämäänsä.
Mutta oikeastaan ymmärrän lainaamani kirjoittajan pointin.
Tuo on keino selittää itselleen parhain päin sitä omaa poissaoloaan pienten lasten elämästä. Psykologinen keino ylläpitää eheää minäkuvaa.
Onko kukaan muu huomannut, että lapset pienenä hoitoon laittaneet ovat usein todella vuolaita selittäjiä. Selityksenä tulee lähes poikkeuksetta, kuinka he voivat näin töissäollessaan tarjota lapselleen paaljon parempaa, niin materiaa kuin jopa yhdessäoloakin, kuin kotona voisivat. Ja ennen kaikkea: he ovat parempia kuin TYMPEÄ ja KYLLÄSTYNYT, VÄSYNYT kotiäiti :D
Jee jee. Ei vaan tällainen viisas "ura"äiti sitten kuitenkaan itsekään tajua, että juuri nuo valtavat selitysmäärät kertovat ainoastaan huonosta omastatunnosta ja siitä, että on PAKKO jollain tavalla selittää tilanne itselle parhain päin. Ja mielellään sitten samalla mollaamalla kaikki toisin valinneet.Kumma juttu, ettei itselleni kotona lapsia 3-vuotiaaksi hoitaneella ole tarvetta selitellä yhtään mitään. Tunnen, että näin on paras, ja sillä hyvä.
Minua alkaa pikkuhiljaa etomaan kahtiajako!
Olen sekä ollut pitkään kotona että vienyt lapsia nuorena hoitoon että saan rahaa perheelle.
Jatkuvasti kotiäidit vittuilee jos menee töihin olisko jopa niin että kysyjälle on pakko sanoa KUN KYSYTÄÄN JA IHMETELLÄÄN?! Mitäs kyselette.
Ei minulla ole tarvetta selittelyihin, minäkin koen että ratkasut on ollut oikeita!
Minulle on yhdentekevää oletko kotona vuoden, kaksi vai kolme. Pukkaatko kersoja aina 3 vuoden välei ettei tartte mennä töihin. Se on sinun ja perheesi asia.
Jännä että hoidosta tehdään yleinen asia. Niinkuin se meille kuuluu muille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sönkkö, seli seli =)
Minua alkaa pikkuhiljaa etomaan kahtiajako!
Olen sekä ollut pitkään kotona että vienyt lapsia nuorena hoitoon että saan rahaa perheelle.
Jatkuvasti kotiäidit vittuilee jos menee töihin olisko jopa niin että kysyjälle on pakko sanoa KUN KYSYTÄÄN JA IHMETELLÄÄN?! Mitäs kyselette.Ei minulla ole tarvetta selittelyihin, minäkin koen että ratkasut on ollut oikeita!
Minulle on yhdentekevää oletko kotona vuoden, kaksi vai kolme. Pukkaatko kersoja aina 3 vuoden välei ettei tartte mennä töihin. Se on sinun ja perheesi asia.
Jännä että hoidosta tehdään yleinen asia. Niinkuin se meille kuuluu muille?
Ystäväni jatkoi juuri hoitovapaataan (lapsi 2 v) ja kirjoitti minulle 2-sivuisen meilin päätöksestään ja sen perusteista.
Loppukaneettina vaan totesi, että tietysti ymmärtää, että meidän tilanteessa hänkin varmaan olisi mennyt töihin ;-) Minä kun olin vastikään palannut töihin, vaikka lapsi on vasta 1,5 v. En minä hänen ymmärrystänsä kaipaa, siksipä en ole valintojani selitellyt.
Kun ei enää nykyaikana ole sellaisia kotiäitejä tai mun mielestä parempi sana olisi: "kotirouvia" jotka karttavat työtä ja ovat kotona ilman mitään ansiotyökokemusta ja sitten jäävät suoraan kansaneläkkeelle. Sellaiset tapaukset jotka kansaneläkkeen varassa elävät ovat yleensä syrjäytyneitä ja pitkäaikaistyöttömiä. Kotiäidit ja -rouvat ovat pieni vähemmistönsä.
Suomessa on yleistä olla äitiys- ja vanhempainvapaan jälkeen hoitovapaalla. Moni tekee lapsia useamman ja on vuosia poissa työelämästä. Mutta kuitenkin jossain vaiheessa sitä mennään takaisin työelämään. Toki eläkekertymä on huonompi kuin jollakulla joka on aina ollut työssä, siltikin on tullut kerrytettyä eläkettä ja että työkokemusta eikä olla pelkän kansaneläkkeen varassa. Eikä kyllä tarvi olla kummonenkaan työeläke että jää koko kansaneläke saamatta. Siinä se pyörii tonnin paikkeilla. Avioliitossa elävällä raja on korkeampi kuin yksinelävällä mikä vanhuuseläkesumma vielä oikeuttaa kansaneläkkeeseen.
Mutta jos käydään itse aiheeseen eli subjektiivisiin kokemuksiin koti- tai työäitiydestä. Niin sanoisin että molemmat ne yhtä lailla saattaa käyttäytyä eläkkeellä miten päin vaan. Noihan on ihan persoonallisuuskysymyksiä. Esim. mun anoppi. Ollut aina uraihminen. Piti muutaman kuukauden äitiysloman ja palasi takaisin töihin. Mieheni mummu, eli isän äiti, hoiti mieheni ja hänen siskonsa kunnes menivät päiväkotiin. Mieheni isä taas reissutöissä. Ja nyt kun ovat jääneet eläkkeelle ovat pahimmanlaatuisia takiaisia. Enää ei ole uraa eikä työkavereita joiden kanssa viettää päivät, ovat vanhentuneet ja huomaavat etääntyneensä omista lapsistaan, nyt yrittävät änkeä tonne oven taakse ja pommittavat parilla kymmenellä puhelulla päivässä. Heillä ei ole mitään sisältöä elämässä. Kun taas oma äitini; oli vuosia kotona. Sitten erosi, opiskeli uuden tutkinnon, meni töihin ja paiskii töitä nyt ihan hulluna. On löytänyt itselleen sosiaalisen elämän ja matkustelee kun säästää matkoihinsa tarmokkaasti rahat. Ei paljoa kyllä ehdi lapsenlapsiaan näkemään. Mun isä taas on aina ollut työnarkomaani ja on edelleen vaikka on eläkkeellä. Tekee hirveesti talkoohommia joka puolelle, ei matkustele, tekee vaan noita vaapaehtoishommiaan. Tapaa lapsenlapsiaan synttäreinä ja jouluna.
Uskon että kaikki nuo käyttäytyy tuolla tavalla miten kukin käyttäytyy koska ovat tietyn luonteisia ihmisiä, ei sen takia että olisivat olleet vuosia kotiäitinä tai uraäitinä. Yleensäkin se valitseeko kotiäitiyden vai uraäitiyden riipuu jo alunalkaen ihmisen persoonasta ja ambitioista ja mitä arvostaa elämässä eli mitkä kokee tärkeiksi ja mikä tuo onnellisuuden ja tyytyväisyyden tunteen.
Pahinta kai olisi jos katuisi sitten vanhuksena tekemiään päätöksiä.
fiksua on panostaa sekä lapsiin että uraan että mieheen
lapsensa hoitoon, saavat maksaa siitä jonkinlaisen hinnan takuuvarmasti.
Elämä on, ja kaikkea ei voi välttämättä saada.
Mutta lähes jokainen kotona pienet lapsensa hoitava äiti saa kyllä ihan kyllikseen myös työvuosia, joten se ei ole oikein verrattavissa tuohon, ettei ole ollut koskaan ansiotyössä!