Onko tämä lapsen edun mukainen oikeuden päätös?

"Tiesithän, että lapsen on parempi olla ja kasvaa yhden vanhemman tasapainoisessa perheessä kuin ydinperheessä, jossa asiat eivät ole ok

Tiesithän, että usein näissä perheissä ei eronkaan jälkeen ole asiat ok. Vanhemmat vain ostavat hyvän omantunnon ajattelemalla noin ja usein lisäävät: Jokaisella on vain yksi elämä. Niiiin, myös niillä lapsilla. Älkää hankkiko niitä jos ette voi olla yhdessä!!!!

En nyt tarkoita ap:n tapausta koska en sitä tunne, vaan yleensä erotaan kyllä aivan älyttömän pinistä syistä, ei ole tahtoa olla naimisisissa, sitoutuneena puolisoon ja koko perheeseen. Tämä on niin surullista... Ja tiedän kyllä mistä puhun, on meidänkin avioliitossa ollut tosi rankkoja asioita, mutta ollaan päätetty että yhdessä mennään tuli mitä tuli.

Olemme olleet naimisissa kymmenen vuotta, yhdessä 12.

Elämä on lasten syntymän jälkeen ollut todella rankkaa! Asumme ulkomailla (molemmat lähtöisin eri maista) ja molempien sosiaalinen verkosto on omissa kotimaissa. On meillä täällä tietysti tuttuja ja työkavereita, mutta ei ketään läheistä ihmistä johon voisi luottaa. Aikaa ei ole ollut itselle eikä varsinkaan parisuhteelle.

Meiltä on rakkaus hävinnyt suhteesta jo muutama vuosi sitten. Rankkojen riitelyjen (sekä myös parin käsiksikäymisen) jälkeen ei ole paljon luottamusta eikä kunnioitusta jäljelle jäänyt.. Yritetty olemme mm. käymällä kahdestaan viikonloppumatkoilla yms. mutta ainakaan minun puolelta en tunne enää mitään miestä kohtaan. Hän on minulle enemmän vain asuinkumppani.

Juuri lasten takia tässä kärvistellään. Emme riitele juurikaan enää, käymme ulkoilemassa lasten kanssa yhdessä melkein joka viikonloppu, voisi sanoa että melkein täydellinen kulissiavioliitto. Kummallakin hyvä työpaikka ja finanssipuoli kunnossa, eli ei olisi ongelma eikä mikään muuttaa erilleen asumaan. Olemme kuitenkin hiljaisesti sopineet että lasten takia toimimme näin. Viikolla emme toisiamme näe ollenkaan, mies paljon työmatkoilla.

Hyvin tämä on mennytkin siihen asti kunnes muutama viikonloppu sitten tapasin erään miehen baarissa vieraillessani toisella paikkakunnalla hyvän naisystäväni luona. Silloin huomasin että enhän voi aloittaa mitään uutta suhdetta lopettamatta tämänhetkistä avioliittoa. Silloin tuli ensimmäistä kertaa olo kuin asuisin vankilassa.

Meillä ei siis ole mitään muuta syytä erota kuin se että ei enää tunneta toisiamme kohtaan mitään. Ei siis ole sitä tahtoa enää:-(

Eli ero oli oikea ratkaisu? Olet siis sitä mieltä, että nyt lapsilla on asiat hyvin... joopa...

Lapset ovat enemmän sinulla kuin exälläsi. Oikeus ei vain halunnut tehdä äidistä etävanhempaa tutkimatta tilannetta perusteellisesti. Nyt on tärkeää, että selvityksen aikana suhtaudut myönteisesti siihen, että lapset säilyttävät hyvät suhteet äitiinsä joka tilanteessa. Sinun pitää olla mukana tukemassa äidin vanhemmuutta ja vakuuttaa, että et missään tapauksessa halua katkaista lasten ja äidin suhteita, vaikka sinun mielestäsi olisikin parempi, että he olisivat kirjoilla luonasi ja asuisivat pääasiassa luonasi. Tällaista puhetta sossut ja oikeus kunnioittavat. Käy tutustumassa eroperhe.net-sivustoon ja sen keskustelupalstaan. Siellä eräs isä kertoi juuri pari päivää sitten, millaisin perusteluin hän sai lapsensa luokseen asumaan. Ota siitä oppia.

En muutenkaan ymmärrä teitä jotka olette tämän vuoroviikkosysteemin kannalla. Kuka teistä haluaisi vaihtaa kotia viikon välein? Mulle oli rankkaa lapsena sekin että oltiin toisen vanhemman luona joka toinen viikonloppu, ja lomilla pari viikkoa.

Se oli oikein hyvä systeemi aikansa. Aikuisen ja lapsen kodin vaihtamista ei kuitenkaan voi täysin verrata sen takia, että lapsi ei ole itse vastuussa tavaroistaan ja olosuhteistaan. Hän ei yleensä pakkaa laukkujaan itse eikä hänen tarvitse pitää huolta siitä, että molemmissa kodeissa on ruokaa - normaalitilanteessa aikuiset huolehtivat näistä asioista. Lapsella on lisäksi PERHE molemmissa kodeissaan toisin kuin aikuisella (ellei ole kyse kaksinnaimisesta). Aikuisella on koko ajan ikävä perheenjäsentensä luo, ja niin varmaan on lapsellakin, mutta lapsella on kuitenkin siinä läsnä koko ajan myös joku rakas, huolehtiva ihminen.



Lisäksi pitää muistaa, että kahden kodin systeemissä ei ole enempää, vaan yleensä VÄHEMMÄN siirtymisiä kuin siinä, jossa on selvästi lähikoti ja etäkoti. Riippuen tietysti siitä, mitä tapaamisistsa on sovittu, mutta joissakin perheissä niitä on kaksikin joka viikko. Siinä sitä vasta siirtymistä riittää.

Jos vanhemmat eivät kommunikoi erittäin hyvin keskenään, lapsen elämä on kyllä hankalaa. Kaikka mahdolliset tiedot lapsen elämästä pitäisi kulkea paikasta paikkaan ja molempien vanhempien olla tasan yhtä huolehtivaisia. Pitäisi asua myös lähellä toisiaan ja päiväkodin olla ehdottomasti sama.



Jos vanhemmat ovat riitaisia, harvemmin määrätään vuoroviikkosysteemiä oikeudessakaan.

...että vuoroviikkoa jatketaan nimenomaan myönnytyksenä äidille, vaikka häneltä tuntuu olevan elämänhallinta aika hukassa. Sitäkin tapahtuu että sossut sanovat suoraan että suositeltiin lapsia äidille kun se muuten olisi romahtanut kokonaan. Siis myönnetään että lapsia pidetään äidin kainalosauvoina. Ja näin sitten saadaan mielenterveysongelmat siirtymään sukupolvesta toiseen ,kun lapset eivät saa olla lapsia vaan he joutuvat huolehtimaan äidistään.

me erosimme, koska mies rakastui toiseen odottaessani toista lastamme. Ei ollut valinnan varaa, mies halusi erota, minä en. Aina ei siis edes voi valita. Onko rakastuminen toiseen painava syy erota, on hyvä kysymys..

noin pienille, isommillakin olisi tekemistä--

että rankalta järjestelyltä kuulostaa noin pienille lapsille, ero läheisemmästä (kumpi lienee) vanhemmasta on liian pitkä, myös päiväkodin vaihtelu rankkaa.

vanhemmat rakastavat toisiaan ja elävät yhdessä.

olen sitä mieltä että lasten edunmukaista on se että vanhemmat rakastavat lapsiaan ennenkaikkea ja jos liitto ei toimi ja rakkautta ei ole vanhempien välillä niin se ei ole lasten edunmukaista. antaa väärää kuvaa tunteiden ilmaisemisesta!

valitti usein vaimon "hulluudesta" ?



Tsemppiä