Miten teillä rakkaus elää arjessa ja kiireessä?

Äijä sanoo mulle, että laiska läski ja minä sille, että idiootti paska.



Siinäpä sitä arjen rakkautta kerrakseen...

pusu annetaan aamuisin, kun lähdetään töihin. Illalla, ehkä, pidetään vähän toisesta kiinni. Seksiä ei juurikaan ole ja jos on niin en ole enää aikoihin saanut siitä mitään, koska suren lähinnä sitä, että olen niin epätyydyttävä ja epähaluttava läski joka ei saa kunnon kosketusta muuta kuin yhdynnän aikana -jos silloinkaan.



Mitänn yhteistä tekemistä on kuulemma vaikea keksiä, kun ei ole rahaa. Jääkiekkopeleissä miehellä on kyllä varaa käydä. Minua ei huvita edes ehdottaa mitään, koska vituttaa olla joka vitun asiassa se aktiivinen osapuoli jos jotakoin haluaa.

Meillä on piakkoin 5-vuotishääpäivä, ja täytyy myöntää, että tavallaan mä olen luovuttanut. Lapsia on kaksi, molemmat vielä ihan pieniä, ja arjessa todella on kovasti kiirettä ja tohinaa - mutta ei niitä rakkauden osoituksia juurikaan. Joskus harvoin, kiireettöminä hetkinä, kun tästä asiasta on yhdessä keskusteltu, mieskin on sitä mieltä, että kyllä ne hellyyden ja rakkauden osoitukset ihan perusarjessa olisi tärkeitä, ja auttaisi jaksamaan, mutta käytännön toimita on ihan muuta. Aiemmin yritin kovasti huomioida miestäni, helliä, halia, suukotella, mitä nyt keksinkin - kiitokseksi sain usein valitukset siitä, kun "koko ajan siinä ruinaat huomiota, on noissa lapsissa ja elukoissakin ihan tarpeeksi". Jos etsin lapsille hoitajan, että pääsisimme ihan vaan vaikka kävelylle kaksistaan, vastaukseksi tuli että "emmä nyt jaksa mihinkään kävelylle lähtee". Varmaan ei tarvitse mainitakaan, ettei mies itse puolestaan ole tehnyt yhtään mitään tämän asian suhteen. Jos hän koskettaa minua tarkoituksella, hän tekee sen vain ja ainoastaan siksi, että haluaa seksiä.



Näin ollen siis, olkoon.

tavallisesti: vähintään aamuisin ja iltaisin hellät halit ihan rutiinilla, pikkupusuja ohi kulkiessa, kutsutaan toisiamme hellittelynimillä, hierotaan hartioita samalla, kun katsotaan telkkaria, kehutaan ja tsempataan...



mutta nyt kun olen nukkunut viikon huonosti vauvan ja virtsarakontulehduksen takia ja miehellä on päihtymisputki päällä:

Mies kutsuu minua ämmäksi, lehmäksi ja naudaksi ja minä vastavuoroisesti häntä narkkariksi, mulkuksi ja pallinaamahomoksi. Lytätään toistemme ulkonäkö, älynlahjat ja suku. Vastataan vittuiluun aina pahemmalla vittuilulla.

Nyt mies nukkuu ja kun hän herää menen suoraan nukkumaan, jos vain mitenkään pääsen. Esikoinen itki eilen kun riitely meni liian pelottavaksi. Minä siis huusin liikaa :( morkkis :(

ja pusut ja seksiä 2-5kertaa viikossa. Muuten sitten arjessa näkyy myös rakkaus siis pusuja ja/tai haleja ohi kulkiessa tai jos tiskaan, mies saattaa tulla halaamaan ja sanoa, että rakastaa minua, oot ihana tmv. Illalla sohvalla katsotaan tv:tä, minä miehen kainalossa, tosin yleensä siinä on myös kuopus 5kk ja kakkonen 1,5v. Kolme muuta lasta ovat 3,5v, 6v ja 7v.



Yhteiseloa on takana 14v ja aina tämä arki on ollut samanlaista, siis että hellyyttä on osoitettu puolin ja toisin, lapset eivät ole sitä muuttaneet. Seksin määrä tosin on vähentynyt, varsinkin nyt kun on vielä pieniä lapsia, mutta ei se määrä vaan laatu :-)



Minä olen kotona lasten kanssa ja mies töissä, mutta kunhan kuopus täyttää 1,5v niin minäkin palaan työelämään ja sitten on taas kortilla se aika, että ehtisi vaan olla ja istua. Nyt kotona ollessa, sentään välillä ehtii istahtaa.

tutulta kuullostaa, surullista kyllä.

Ei sitä jaksa/ehdi pahemmin puolisoa huomioida,rapsutella kun 2 naperoa vaatii kaiken huomion.

eli ei se rakkaus kovinkaan arjessa ja kiireessä monen lapsen kanssa kukoista, vaan avioliittoon ollaan kuitenkin sitouduttu - yhdessä kestetään hyvät ja HUONOT ajat.

Minä olen mieheni rakas, en mikään v*tun h*ora, mies on minun rakkaani, ei mikään m*lkku. Mies ei koskaan pahoita mieltäni tahallaan tai kutsu rumilla nimillä, hän yrittää tehdä pikkujuttuja tai isoja asioita eteeni, vaikka esim. kotona ei ole oppinut tekemään ruokaa tai kotitöitä lainkaan, niin meidän yhteisessä taloudessa on opetellut kaikki. Ruuanlaitosta itse asiassa tykkääkin ja tekee varmaan parempaa ruokaa kuin minä.

Halitellaan iltaisin ja nukutaan sylikkäin, seksiä on usein. Kahdenkeskistä aikaa meillä on ehkä pari kertaa vuodessa. Siis on melkein pakkokin huomioida toista arjessa.

Minäkin teen miehelleni hyviä tekoja ja muistan sanoa positiivisia asioita.

Yhdessä me ollaan oltu ihan nuoresta asti, mittarissa kohta 20 yhteistä vuotta ja lapsiakin useita.

Okei, tiedän, että sekin on vähän, mutta... en voi olla olematta kateellinen. Meillä on ollut viimeksi oikeasti kahden kesken vietettyä aikaa silloin, kun esikoisen ollessa 9kk kävimme pariterapiassa (yhteensä neljä kertaa neljän viikon välein). Tuo esikoinen täyttää ihan tässä parin päivän päästä 4v, että onhan tuosta jo tainnut hetki vierähtää...



olisko ollut kolmonen (se, joka on jo luovuttanut)

ei isovanhempia, lasten kummeja, entä MLL? Ei meilläkään juuri halukkaita lastenvahteja ole, mutta tuon pari kertaa haetaan vaikka kiven alta ja ollaan yksi-pari yötä pois kotoa. Kaikkien ystäviemme mielestä se on todella vähän, monilla tutuilla on lapset mummoloissa viikonkin kerrallaan tai pääsevät esim. kerran-pari kuussa, jotkut aina halutessaan jonnekin. Tai ovat vaan kotona ja lapset yökylissä.

Me ei oikeastaan jakseta järjestellä tuota yhteistä aikaa useammin (vaatii järjestelyjä ja usein parikin hoitajaa, koska lapsia on monta ja osa pieniä), mutta aina se on ollut sen arvoista.

Okei, tiedän, että sekin on vähän, mutta... en voi olla olematta kateellinen. Meillä on ollut viimeksi oikeasti kahden kesken vietettyä aikaa silloin, kun esikoisen ollessa 9kk kävimme pariterapiassa (yhteensä neljä kertaa neljän viikon välein). Tuo esikoinen täyttää ihan tässä parin päivän päästä 4v, että onhan tuosta jo tainnut hetki vierähtää...

olisko ollut kolmonen (se, joka on jo luovuttanut)

Eikö teillä ole ketään tuttuja, joiden kans "vaihtaa" lapsia, ei sukulaistyttöä, ei isovanhempia, lasten kummeja, entä MLL?

Tuntuma on myös se, että kohta varmaan tulee "luovutettua". En ole vielä sellaista MLL:n hoitajaa nähnyt, joka yöksi tulisi - tai edes kovin myöhäiseksi illaksi, kun kaikki ovat koulua käyviä teinityttöjä täällä päin nuo hoitajat. Sukulaiset asuvat kaukana ja näkevät lapsia juhlissa ym. Kahta alle nelivuotiasta ei tunnu kukaan vaan ottavan kuin pariksi tunniksi, ja siinä ehtii käydä kävelyllä (asutaan kaukana keskuksista).

Eli sinniteltävä vaan on. Toivon hartaasti, että vielä joskus saamme myös ihmissuhteen aikaan ihanan mieheni kanssa. En valita kenellekään ulkopuolisille, koska tiedän muiden ajatukset "mitäs teitte kaksi lasta, nyt ne on hoidettava" - ja hoidetaanhan ne. Rakkautta odotetaan ja ehkä joskus vielä saadaan osoittaa toisillemmekin.

ei olla moneen vuoteen oltu hetkeäkään kahdestaan. Juuri tässä viikko sitten mies kysyi, mentäisiinkö päiväristeilylle. Olin ihan hämmästynyt, kun ei ole ainakaan vuoteen ollut mitään puhetta kahdenkeksisestä ajasta. Todettiin sitten hetken mietittyä, että ei jakseta. Tuntuisi hassulta varata se vaikka kahden kuukauden päähän ja etsiä koko 2kk lapsenvahtia. Ei ole voimia.

Meillä on kolme lasta, 8 v, 7 v ja 4 v.



Tuntuu että pikkulapsihässäkkä alkaa vaihtua koululaisten hässäkkää: Kauheasti muistettavaa ja aikataulutettavaa ja jonkin verran jo harrastusrumbaakin, vaikka ollaan pyritty pitämään järki pässä tuossa.



Meillä rakkaus on juuri keskinäistä kunnioittamista ja toisen ottamista huomioon. Mutta myös päivittäistä sukottelua, halaamista. Varmaan joka ikinen päivä sanotaan toisillemme "olet rakas" tai "mä rakastan sua". Duunista saatetaan lähettää toiselle kauppalista sähköpostilla ja loppuun "MRS" "mä rakastan sua". Näin kyllä meistä kumpikin sanoo myös lapsille monta kertaa päivässä.



Mulla on tuossa vieressä muistilehtiö, johon jompikumpi koululaisista on kirjoittanut 5 kertaa eri variaatioita "äiti sydän isi" "isi sydän äiti" "iskä sydän äiti" jne. En tiedä missä vaiheessa on tuon kirjoittanut, mutta kaipa se meidän rakkaus myös näkyy.



Seksielämä on parantunut mitä vanhemmaksi ollaan tultu. Ei ole suorituspaineita ja ihan mielelläni voin vaikka vaan "hoidella" miehen tai toisinpäin ilman "hard feelings". Sunnuntaiaamun pikapanokin virkistää kuten joku ehdotti :) Seksiä on ehkä harvemmin, mutta se on sitäkin parempaa.



Perjantai-iltaisin kokataan hyvää ruokaa ja avataan viinipullo, joskus toinenkin :)



Pari kertaa vuodessa käydään ulkomailla kahdestaan pitkän viikonlopun reissulla.



Olemme olleet naimisissa 9 vuotta ja yhdessä yhteensä melkein 16 vuotta.

Itselläni ei ole vielä lapsia ja lukemani perusteella on pakko kysyä, että kuinka yleistä tosiaan on, että työssä käyvät vanhemmat tosiaan uupuvat kahdestakin lapsesta niin totaalisesti, etteivät enää jaksa huomioida toisiaan? Olen itse tällaisesta kaksilapsisesta perheestä, jossa vanhempani kävivät molemmat työssä, mutta silti vanhempieni välillä osoitettiin rakkautta ja hellyyttää jatkuvasti. Osoittavat edelleenkin.

Itselläni ei ole vielä lapsia ja lukemani perusteella on pakko kysyä, että kuinka yleistä tosiaan on, että työssä käyvät vanhemmat tosiaan uupuvat kahdestakin lapsesta niin totaalisesti, etteivät enää jaksa huomioida toisiaan? Olen itse tällaisesta kaksilapsisesta perheestä, jossa vanhempani kävivät molemmat työssä, mutta silti vanhempieni välillä osoitettiin rakkautta ja hellyyttää jatkuvasti. Osoittavat edelleenkin.

ei isovanhempia, lasten kummeja, entä MLL?

ei yhtään ketään, joka olisi tarpeeksi lähellä ja tarpeeksi innokas irrottautumaan omista menoistaan edes kerran vuodessa meidän kahta alle neljävuotiasta vahtimaan. Kysytty on, ja onhan niitä "no kyllähän me joskus voidaan" -lupauksia tullut joka suunnalta vaikka kuinka - mutta toteuttamisesta ei ole mitään merkkejä mistään päin. Tähänkin on jo niin turhautunut, että oikeastaan ollaan miehen kanssa yhdessä (omassa kodissamme tietenkin, ei ko. ihmisten kuullen) haistatettu paskat näille lupailijoille ja vannottu, että turha sitten koskaan tulla meiltä lastenhoitoapuja kerjäämään.

Tähän on montakin syytä: ensinnäkin me ollaan itsekin vielä suht nuoria, 99 prosenttia meidän tutuista ja kavereista on vielä itse lapsettomia, suurin osa vielä sinkkujakin. Sitten ne vanhemmat tuttavat, joilla onkin jo omia lapsia, ovat juuri niitä hitsin ärsyttäviä "emmä voi teijän lapsia kattoa kun MEIJÄN Janniina ei sitten saisi tarpeeksi huomiota, kun Janniina tarvitsee ihan koko ajan vuorokauden ympäri äitiä ja isiä vierelleen" -ihmisiä - ihan oikeasti, suoraan sanottuna ei ole kauheasti tehnyt mieli edes olla tekemisissä näiden ihmisten kanssa sitten heidän lisääntymisensä :) no mutta, tähän samaan kastiin menee myös ne sukulaistytöt -sekä pojat - nuorimmat heistä ovat yhtä vanhoja kuin tuo meidän vanhempi, 3-vuotiaita, vanhimmat 11-vuotiaita. Ei ihan ehkä lapsenvahtiainesta vielä.

Isovanhemmista puolet on poissa pelistä, eli mun vanhempiin on välit olleet poikki "aina", eivät ole edes miestäni tavanneet koskaan. Alkoholisteja ja muutenkin sekä henkisesti että fyysisesti sairaita ihmisiä. Miehen vanhemmat taas ovat vielä kiinteästi työelämässä, ja asuvat satojen kilometrien päässä. Eli joko heidän täytyisi tulla tänne, tarkoittaa siis yökylää meillä, tai lasten mennä heille, mutta ovat vielä liian pieniä oikeasti yksin reissaamaan kolme-neljä tuntia junassa mummolaan tai pappalaan. Mies ei ole valmis maksamaan, edes kerran vuodessa, hotelliyötä jotta saisi kahdenkeskistä aikaa mun kanssani, koska "kyllähän me voidaan kotonakin nukkua."

Kummit on taas olleet ihan oikeasti aika karmaiseva pettymyskin meille - molempien raskausaikoina kummeja miettiessämme juttelimme ja kyselimme tulevilta kummeilta, ovatko he aivan varmoja, että tahtovat sitoutua loppuelämäkseen pitämään yhteyttä meidän lapsiimme. Jokainen vakuutteli että juujuu, tottakai, mutta kappas kummaa - molemmilla on kolme kummia, yhteensä siis kuusi, joista YKSI pitää yhteyttä. Hänkin on minun siskoni (joka kyllä hoitaisi lapsia, jos asuisi edes samassa maassa kuin me).

MLL on kiskurihintojensa vuoksi täysin pois laskuista - ei meillä olisi oikeasti varaa palkata sellaista kuin kerran vuodessa korkeintaan muutamaksi tunniksi, ja sitäkin varten pitäisi varmaan säästää kuukausikaupalla. Ja tosiaan, iltasella, viikonloppuisin, etenkin yöksi, MLL:n hoitajia ei todellakaan saa. Tässäkin tämä raha, ja mies, joka ilmeisesti ei sitten oikeasti kaipaa kahdenkeskistä aikaa kanssani (vaikka kyllä sanoo kaipaavansa), kun ei tahdo rahojaan "tuhlata" sitä saadakseen.

Mä tiedän jo valmiiksi, että puoli palstaa huutaa kohta että tekosyitä, siitä vaan. Meillä nämä on ne ihan oikeat, olemassa olevat syyt, ja suurin syy on se, että mies on meillä rahavarojen vartija. Rahaa ei mene käytännössä 20 euroa enempää mihinkään, mihin hän ei ole siunaustaan antanut, joten en voi oikeasti itsekään vaan hommata lapsenvahtia, varata hotelliyötä ja ilmoittaa tästä miehelle.

Itselläni ei ole vielä lapsia ja lukemani perusteella on pakko kysyä, että kuinka yleistä tosiaan on, että työssä käyvät vanhemmat tosiaan uupuvat kahdestakin lapsesta niin totaalisesti, etteivät enää jaksa huomioida toisiaan? Olen itse tällaisesta kaksilapsisesta perheestä, jossa vanhempani kävivät molemmat työssä, mutta silti vanhempieni välillä osoitettiin rakkautta ja hellyyttää jatkuvasti. Osoittavat edelleenkin.

kyse ei niinkään ehkä ole siitä, että molemmat uupuisivat - ainakin mun tapauksessani kyse on siitä, että mä olen uupunut tekemään sitä yksipuolisesti.

Oleme molemmat onneksi tosi sitoutuneita vanhemmutteen ja voimme suoda toisillemme vapaata, mistä saa energiaa vaikka se ei olekaan yhteistä aikaa. Se on kuitenkin tärkeää, ja harrastusajan suominen toiselle on rakkautta.



Halaamme joka päivä ja suukko tai pari vaihdetaan. Iltaisin usein hierotaan toisiamme TV:n edessä. Vaikka siis emme juuri juttele, vaan katsomme sitä telkkua, niin silti siihen kuuluu läheisyys. Myös kahdestaan saunotaan melkein kerran viikossa ja sekin on yhdessäoloa.



Kahdenkeskistä aikaa ei ole ollut kuin pari kertaa lasten syntymän jälkeen.



Ilmapiiri on hyvä, joskus halataan ohimennen ja joka päivä heitetään paljon huulta.



Meillä oli todella vaikea aika, kun toinen lapsi syntyi emmekä kunnolla nukkuneet. Silloin oli sellaista kettuilua eikä juuri läheisyyttä. Se aika kesti puolisen vuotta. Seksiä oli sinäkin aikana kuitenkin.



Vaihdellen siis on menty, mutta kaikkinensa olen tyytyväinen ja pidän puolisoani arvossa.

Lapset 5v 4v ja 3kk. Mulla alkaa aamulla hässäkkä ja kestää siihen asti kun saan pienimmänkin nukkumaan puolenyön aikaan ja nukahdan sitten itsekkin. Yhteisiä juttuja miehen kanssa ei ole ollut PIIIIIIIItkään aikaan, mies käy joskus yksikseen pyöräilemässä, kalalla ja aiemmin kelkkailemassa, mutta ei usein. Olen niin kateellinen hänelle kun pääsee pois kotoa,töihin, ja viellä joskus harrastaakin jotain ja itse olen täällä kotona passaamassa kaikkia 24h 7pv/vko.

ohimennen vaihdetaan joskus pusu ja muuten vähän enemmän läheisyyttä saan kun aletaan harrastamaan seksiä, elikkä melko harvoin nykyään vauvan vuoksi! Monesti vituttaa kun mies istuu tietokoneella illat pitkät kun voisi sinä aikana vaikka puuhata lasten kanssa tai istua minun vieressä ja halia. Mies hieroi hartioitani kun odotin esikoista ja sitten hommasi hieronta "sauvan" että saan itte hieroa kipeitä hartioitani... Jospa sitä yhteistä aikaa löytisi sitten kun lapset lähtevät koulutielle jos edes tunnemme toisiamme silloin enään..

ei se parisuhde itsestään pysy kasassa, sen eteen täytyy oikeasti tehdä töitä! toki, jos arjen keskellä sen voi tehdä, niin hienoa, mutta jos siinä on vaikeuksia, älkää luovuttako kahdenkeskisen ajan suhteen. lähipiiristä nyt lähiaikoina eronnut/eroamassa muutama pariskunta juuri sen seurauksena, ettei lasten ollessa pieniä ole suhteeseen jaksettu panostaa, ja nyt laten kasvettua huomataan, että parisuhde on kuivunut kasaan. surullista...



mun pieni vinkki arkeen: suihkun jälkeen kirjoitin kylppärin huurustuneeseen peiliin viestin miehelle: "olet ihana isi ja mainio mies!