Mitä ihmiset tekivät ennen internettiä? Tuntuu että koneen ääressä menee useita tunteja.
Kommentit (11)
ps syntyvyys on noin 60 000 vauvaa/ vuosi/ Suomi eli ennallaan ollut lamavuodesta 1992 alk.
on roikuttu 80-luvun alkupuolelta. Kait?
samoin vietin paljon aikaa kirjastossa. Nyt kirjastossa käynti on sellaista piipahtelua.
on roikuttu 80-luvun alkupuolelta. Kait?
Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1984 ja pc:stä ei ollut tietoakaan, saati internetistä. Alkeellista tietotekniikan opetusta sain ekaa kertaa vuonna 1986, sellaista ohjelmointia. Muistaakseni netti alkoi olla sellainen kaiken kansan huvi joskus 1995 ja jälkeen.
TV:täkin katsoin enemmän. Ehkä oleellisin on minun kohdalla TV:n vaihtuminen nettiin. Ennen saatoin katsoa parikin tuntia päivässä tv:tä, nyt sama aika voi mennä netissä, mutta telkkaria katson vain pari kertaa viikossa max tunnin kerrallaan.
Internetistä kuulin ensimmäistä kertaa yliopistossa vuonna 1994. Jouduin haastattlemaan jotain työelämässä olijaa ja haastattelin atk-opettajaa. Hän sanoi ODOTTAVANSA, että internet kasvaa hyväksi. Olin aivan ihmeissäni, vaikka minulla oli kotonakin oma kotikone ja veljeni oli hommannut kotiin modeemin keskustelukäyttöön jo 80-luvun puolella.
Kuten tiedämme, kasvu on ollut räjähdysmäistä.
syntyvyys on laskenut. Korjatkaa jos olen väärässä.