Onko jollakulla hyvä anoppisuhde? Minulla on vain poikia ja enempää lapsia ei tule

Ja luulen, että suurin syy sille on se, että anoppi on aikoinaan katkaissut sen napanuoran omaan poikaansa riittävän aikaisin. Ei siis yritä hallita aikuisen miehen elämää, vaan kunnioittaa hänen valintojaan ja ratkaisujaan. Hän on myös välittävä mummi, ei tuputa apuaan, mutta on valmis auttamaan jos sitä tarvitsemme.



Oma äitini on sitten taas varmaan ihan hirviö-anoppi. Jotenkin tuntuu, että napanuora on jäänyt katkaisematta varsinkin isoveljeeni ja kyllä välillä homma on sen verran omituista, että ihmettelen jos veljeni puoliso kestää äitini ärsyttävää puuttumista jokaiseen asiaan.

ettei oikein voi varsinaista ystävyyttä syntyä, vaikka yrittäisi.

Asialliset ja hyvät välit toki on aina mahdollista pitää, vaikka muuten olisi ihan eri maailmasta.

oma anoppini kun ei ole vanha ja uusiin naimisiin mennyt ukkonsa kanssa joka myös on melkoisen nuori ihminen ja he käyvät ihan joka toinen viikko tanssimassa ja baareilemassa ja monasti ennen raskauttani kävimme yhdessä baarissa neljästään laulamassa karaokea ei minun mielestäni ole rikos sinänsä :D toiset tosin tulee toimeen anopin kanssa ihan erilailla kuin toiset ja se ikäkin on tietty eriasia ja onko miten mummo

henkilökemioista.. JA siitä miten asiallinen anoppi osaa olla. Kuin myös miniäkin.



Minua suututti alkuun tosi paljon kun huomasin ettei anoppi ollut opettanut poikaansa siivoamaan, ei tekemää juuri mitää. Tietysti aikuinen ottaa vastuuta itsestää.. Sit ku anoppi tän tiesi niin koitti tulla korvaamaan poikaansa meille. Siis tuppautui liian usein ja leikki meille molemmille äitiä.:/ grrr



Nykysin kun ollaan jo kymmenisen vuotta oltu yhessä niin mies osallistuu tosi aktiivisesti ja osaa tehdä hommia. Ja edelleenkää en kaipaa anoppia meille siivoamaan ja avustamaan. Kylässä saa toki käydä jos on asiallinen eikä ala taas rääkyy ja huutaa mulle ja haukkumaan lasten kuullen.

Ihmissuhteisiin tarvitaan kaksi. Ja vaikka miniäsi olisikin kamala kotka, niin kai olet kasvattanut poikasi niin, että hän ymmärtää mummon ja lastenlasten suhteen tärkeyden.

mistä olen enemmän kun tyytyväinen koska anoppi asuu naapurissa :) ja on itseasiassa ainoa naapuri lähimailla.. emme asu maalla, haja-asutusalueella kylläkin. alkuun kävimme todellista taistelua, mutta kun hän huomasi että en ole lähdössä mihinkään, ja olen itseasiassa aika hyvä tapaus, niin lämpeni loppuviimein parin vuoden kyräilyn jälkeen ja välit ovat lämmenneet entisestään lapsemme synnyttyä 2,5 vuotta sitten: hoitaa todella paljon (esim. vaatii että ollaan töissä ja hän hoitaa sairasta lasta kun on kerran eläkkeellä) ja mielellään, saattaa käydä meillä välillä tiskaamassa kun ollaan töissä ja tyttö tarhassa, käydään uimassa, kaupassa ja etelänmatkoilla kimpassa. ja molemmat nauttii!!

Meillä oli ennen lapseni syntymää hyvät mutta ei niin läheiset välit. Lapsen ensimmäinen vuosi meni.. no, ei niin hyvin. Neuvoi aika paljon, mutta oli silti itse epävarma vauvan kanssa, ja minä taas olin (turhankin) tarkka vauvan hoidosta ja herkkä anopin kommenteille. Lapsen kasvaessa olen oppinut löysäämään ja toisaalta anoppikin on tullut varmemman oloikseksi lapsen kanssa. Heille on muodostunut hyvä suhde, sellainen joka on lapselle rikkaus, erilainen kuin lapsen ja oman vanhemman välinen. Ja minä ja anoppi olemme löytäneet vihdoin meitä yhdistävän asian - äitiyden! Oikeastaan jää välillämme murtui yhden viikonlopun aikana, kun aloin kysellä ajasta kun hänen lapsensa olivat pieniä. Aloin ymmärtää hänen neuvojaankin eri tavalla. Esimerkiksi neuvot lapsen hoitamisesta kotona mahdollisimman pitkään perustuivatkin siihen, ettei hänellä itsellään ollut siihen mahdollisuutta, eikä siihen että hän pitäisi itseään jonain superäitinä jne.

Läheisempi olen hänen kuin äitini kanssa. Anopilla ei ole tarvetta yrittää latistaa minua niin kuin äidilläni...

aivan ihana ihminen, anoppi sanokin, että olen hänelle, kun oma tyttö

tämän kerron entisestä suhteestani.

seurustelin kolmisen vuotta ja se suhde olikin täysi katastrofi..aluksi tykkäsin anopistani todella ja päätimme muuttaa silloisen ex ukon kanssa hänen naapuriinsa (rivitalo).

Se meni siihen kun en saanut kokkailla edes itse..

hän soitti joka päivä meidät syömään ja joskus jos itse olin muualla niin oli käynyt meillä siivoamassa, koska silloinen tyhmä ukkoni antoi vara-avaimet heille jos meillä unohtuu joskus jonnekin kotiavaimet niin eipä kaukaa tarvi hakea.

mie kävin takapihalla tupakalla niin tämä tuli yhtäaikaa ulos ja kuunteli ihan varmaan piruuttaan kun puhuin samalla kavereiden kanssa puhelimessa että mitä mie juttelin.

sitten se tiesi meidän kaikki riidat ja kotibileet ja tyyliin seksielämänkin kun seinien läpi kuulu ihan kaikki... mulle sit sen takia ja muiden syiden takia meni sukset ristiin ja erottiin.

tämä minun ex ukkoni on 30 vuotias ja asustaa vieläkin äitinsä naapurissa käyden joka päivä syömässä äidin tekemää ruokaa :D

Jos vaan on tosi erilainen ja miniä ei tykkää, niin ongelmia lienee luvassa.



Tosin oma käytös on tärkeä tiedostaa, toki sillä on paljon merkitystä vaikkei se ratkaise kaikkea.



Oma anoppini oli todella kauhea suhteemme alussa. Hän tsemppasi myöhemmin, mutta minä olen sitä tyyppiä, etten anna anteeksi tiettyjä asioita ja välimme tulevat aina siksi olemaan huonot. Hän oli näitä napanuora tiukasti kiinni-anoppeja.

t. Miniä, joka sai anopilta lahjaksi laminoidun BMI-taulukon

Ja luulen, että suurin syy sille on se, että anoppi on aikoinaan katkaissut sen napanuoran omaan poikaansa riittävän aikaisin. Ei siis yritä hallita aikuisen miehen elämää, vaan kunnioittaa hänen valintojaan ja ratkaisujaan. Hän on myös välittävä mummi, ei tuputa apuaan, mutta on valmis auttamaan jos sitä tarvitsemme.

Oma äitini on sitten taas varmaan ihan hirviö-anoppi. Jotenkin tuntuu, että napanuora on jäänyt katkaisematta varsinkin isoveljeeni ja kyllä välillä homma on sen verran omituista, että ihmettelen jos veljeni puoliso kestää äitini ärsyttävää puuttumista jokaiseen asiaan.

Kukaanhan ei ole täydellinen. Olen miettinyt ihan samaa kuin sinä eli että tuleekohan minusta anoppi ja kutsutaanko minua käymään jne. En haluaisi olla riesana.

anoppi hoitaa enemmän lapsia kun oma äiti, koska asutaan anopin kanssa samassa kaupungissa..hyvä on suhde ja lapset tykkää mummosta paljon!! joskus jopa kadehdin anoppia kun mummolassa on aina niin kivaa kun mummo voi ihan täysillä keskittyä lapsiin kun ne on siellä käymässä ja itillä on kotona aina kaikkee muutakin puuhaa... otat sitten tulevaisuudessa sellasen kivan ja rennon otteen poikasi lapsiin niin kyllä niiden lastenlasten elämässä sa olla hyvin mukana..ei pidä tuppautua, mutta sanoo et on käytettävissä!

t. Miniä, joka sai anopilta lahjaksi laminoidun BMI-taulukon

Tuo on kyllä klassikko. Parempaa vittuilulahjaa saa hakea. Vielä laminoitu, että varmasti kestöö hyvänä koko laihdutusajan...

Minä sain joskus anopilta kolme paria puuterinvärisiä maksisloggeja. En ymmärrä miksi, anoppi on tyylitajuinen ja kiva ihminen. Joku aivopieru sille oli tullut. Tai silmälasit jääneet kotiin.

Kiitos kaikille muillekin vastaajille. Taidanpa tästä lähteä suremaan jotain muuta yhtä tähdellistä ja ajankohtaista... Pojista vanhin on 7v. ap

t. Miniä, joka sai anopilta lahjaksi laminoidun BMI-taulukon

Meillä synkkaa oikein hyvin, käydään kahdestaan keilaamassa joka viikko yms. Meillä on kahdestaan kviaa ja meillä on perheenä kivaa. Mieheni on ainoa lapsi ja appi on kuollut jo yli 20v sitten, joten mieheni, minä ja lapsemme ovat anopin ainoat elävät sukulaiset. Pidän hänestä valtavasti, huumorintajuinen, maanläheinen ja iloinen ja ystävällinen nainen.

Mies on itsenäistynyt jo aikaisin perheestään, eikä välillämme ole ollut mitään draamoja missään vaiheessa. Mutta anoppi viettää lasten kanssa kuitenkin aikaa, ja auttaa kun pyydetään jos vain ehtii.



Mutta on ilmeisesti kuopuksen puolison suhteen huomattavasti hankalampi. Kuopus ei ollut lainkaan itsenäistynyt ennen tämän kumppanin mukaantuloa, ja äitiin oli hyvin läheinen suhde. Ja äiti sekaantuu sitten todella paljon heidän asioihinsa, ja tämä kuopuksen puoliso onkin sitten helisemässä anoppinsa kanssa.



Eli kyllä se suhde lapseen ilmeisesti vaikuttaa hirveän paljon siihen, minkälainen anoppi ihmisestä tulee, eli osaako antaa lapsen elää omaa elämäänsä.



Mutta toki miniä voi sitten olla tyytymätön mihin tahansa anopin tekemiseen, jos sattuu olemaan itse mustasukkaista tyyppiä.

Mä oon kans pohtinut välillä samaa ongelmaa, ja mun poika on myös 7-vuotias :)

Kiitos kaikille muillekin vastaajille. Taidanpa tästä lähteä suremaan jotain muuta yhtä tähdellistä ja ajankohtaista... Pojista vanhin on 7v. ap

...meillä ainakin menee anopin kanssa ihan hyvin. Ei asuta samassa kaupungissa joten ei nähdä liian usein. Käyn anoppilassa joskus yksinkin lapsen kanssa kun mies ei ehdi mukaan. Rauhallista ja mukavaa yhdessäoloa.



Anoppini ei puutu liikaa lapsen kasvatukseen ja ei meidän kasvatusmetodit kovasti toisistaan eroakkaan. Kovin läheisiä ei kuitenkaan olla.



Miehen siskolla on taas raskasta tämän äitinsä kanssa kun niiden mielipiteet ja metodit taas eroaa kovasti ja tyttären mielestä äiti puuttuu liikaa elämään= eivät ole parhaissa väleissä. Eli voi olla ihan hyväkin juttu että lapsenlapset ovat pojalta...Kun tytön ja äidin suhde voi olla intensiivisempi/ läheisempi ja aiheuttaa silloin myös ongelmia.