Lue keskustelun säännöt.
En pysty tarjoamaan lapselleni "juoksentelee pihalla kavereiden kanssa"-elämää
24.09.2009 |
Asumme etäämmällä kavereista ja tapaamiset heidän kanssaan sovitaan. Lapseni ei siis mene pihalle ja "törmää kavereihin". Myös kotiintuloaikaa ei siis tarvitse sopia, koska kotiin haetaan/tuodaan.
Lastani tämä ei tunnu häiritsevän, viihtyy myös kotosalla sisarustensa kanssa. Itselläni on joskus huono omatunto/paha mieli siitä, etten pysty tarjoamaan lapselleni tuota vapaata juoksentelua pihalla asuntoalueiden tapaan, vaikka itse olen sen saanut kokea. Jääkö lapseni jostain ylitsepääsemättömästä paitsi?
Niin ja kyseessä ekaluokkalainen.
Kommentit (42)
ennemminkin hyötyy, jos saa aikaa aikuisen kanssa. Tuo lapsi on vielä pieni ja tarvitsee aikuisen aikaa ja tukea ja kasvatusta, opastusta, läheisyyttä, hauskanpitoa, juttelua. Ei tuonikäisen pitäisi tietenkään juoksennella iltaisin ja viikonloppuisin kavereiden kanssa. Se olisi todella huonoa vanhemmuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
elä huoli kyllä sitä murrosikäisenä vietit vie muiden nuorten mukaan.
olen kasvanut tällaisessa isossa kaveriporukassa. Käytiin hakemassa toisia ulos, kerättiin pelejä varten paljon porukkaa, saatiin mehua yhden äidiltä ja toisen äidiltä omenoita jne. Kaikki aikuiset vähän vahti alueen ipanoita ja koskaan ei tarvinnut olla yksin tai vain sisarusten kanssa (vähän vanhempana se alkoi olla tärkeää, ekaluokkalaisena vielä sisarukset pyöri samoissa porukoissa. Mitä on 4 sisarusta). Jos joku loukkasi itsensä, niin lähimpänä asuvan vanhemmat veivät kotiin jne jne.
Joo: uskon että lapseni jäisivät paljosta paitsi jos asuisimme haja-asutusalueella. Ei ne sisarukset loputtomiin kaverisuhteita korvaa ja sisarusten välillä on ihan omanlaisensa ryhmädynamiikka. MUTTA minulla on erittäin puolueellinen näkökulma asiaan :)
Pihalla kavereita, ovat ulkona VALEHTELEMATTA 9 TUNTIA PVÄSSÄ! :D ja kyllä maittaa uni ja ruoka.
USAssa, missa kaverit usein sellaisen matkan paassa etta autolla pitaa vieda. Ja tata jatkuu niin kauan kun tayttavat 16v. ja saavat ajokortin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on ap ihan samantapainen tilanne. Emmekä edes asu missään erityksissä vaan ihan vilkkaalla asuinalueella. Mutta lapset käyvät kuitenkin koulua ihan eri suunnassa, ja tältä meidän asuinalueelta ei kavereita ole oikein löytynyt. PIhapiirissä ei asu samanikäisiä lapsia, eikä puistoissa tutustu niin syvällisesti muihin lapsiin.
Ja kyllähän ulkomaillakin meininki on sellaista, että lapset tuodaan ja haetaan joka paikasta, eikä lapset liiku vapaasti. Eivätkä he silti häiriintyneitä ole.
Minä uskon että jos lapsella ylipäätään on ystäviä, niin ei ole väliä ovatko he naapurista vaiko koulusta.
Kuinka usein teillä järjestetään leikkitreffejä? Noin suunilleen. Mietin onko meillähaarvoin, kun on 1-3 kertaa parissa viikossa.
Muuten lapsi tapaa kavereitaan urheiluharrastuksissa pari kertaa viikossa, ja tietenkin koulussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin 16v ja lähimmät naapurit asuivat 68km päässä.
Itse olen kasvanut maalla, näin kavereita lähinnä koulussa ja kavereiden synttäreillä, plus serkkujen kanssa vietettiin kesät tyyliin viikko toisten luona, viikko toisinpäin koko porukka... Ihan hyvin on elämä mennyt, pidän lapsuuttani onnellisena.
Myös mieheni on kasvanut maaseudulla kainuussa alueella missä välimatkat voi olla pitkiäkin. Myös hän kokee lapsuutensa onnelliseksi ja kaveri-rikkaaksi.
Kyllä, aina piti vanhempien viedä ja tuoda. MUTTA se vierailu saattoi usein kestää esim koko viikonlopun, kesällä vaikka viikon! Siinä ehtii muodostua ihan toisenlaista ystävyyttä kuin pihan tuttujen kesken joita nähdään vain ulkona..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuskin jäävät. Itse pienempänä asuin niin, en koe jääneeni mistään paitsi. Mieheni vieläkin kauempana kavereistaan kuin minä, ei koe jääneensä mistään paitsi. Mukavahan se oli poikasena vääntää mopolla pitkin sivukyliä kavereita moikkaamassa, nykyään samallalailla ne tytötkin ajelee.
Mutta loppujen lopuksi se riippuu todella paljon lapsesta. Itse asumme nyt lapsiemme kanssa kaukana kavereista. Tai no ei tästä nyt niiiiiin kauhean pitkä matka ole, mutta autolla sitä pitää kauppaan kulkea. Eihän sitä koskaan tiedä vaikka omat muksut sitten vihaavat asua näin kaukana, varmasti se jossakin välissä varsinkin murrosiässä saattaa tulla vastaan, kun ei pääse tuosta vain kavereiden luokse.
sanoisin että lapsesi ei jää mistään paitsi. Ei Hän sitä osaa kaivatakkaan, jos ei ole kokenut. Ja vielä yksi ja törkein juttu minusta: Miksi lapsemme tulisi/pitäisi, osata ja pärjätä ilman aikuisia jossain "tuolla pihalla" vielä tässä iässä? Siitähän ne obgelmat vasta alkavatkin. Nauti ja opeta lapsesikin nauttimaan tuosta ihanasta perhe- ja luonnonrauhasta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sanoisin että lapsesi ei jää mistään paitsi. Ei Hän sitä osaa kaivatakkaan, jos ei ole kokenut. Ja vielä yksi ja törkein juttu minusta: Miksi lapsemme tulisi/pitäisi, osata ja pärjätä ilman aikuisia jossain "tuolla pihalla" vielä tässä iässä? Siitähän ne obgelmat vasta alkavatkin. Nauti ja opeta lapsesikin nauttimaan tuosta ihanasta perhe- ja luonnonrauhasta!
Mutta: Tässä EI ole kyse ilman aikuista kasvamisesta, vaan siitä, että kun lapsi astuu ulos ovesta, hänellä on vastassaan vilkas yhteisö, johon kuuluvat leikkitoverit ja heidän vanhempansa. Ulkona viihtyy pitkään, koska siellä on aina kavereita ja joku valvomassa leikkiä. Mistä ihmeestä revit tuon "tuolla pihalla ilman aikuista" -jutun?
Oma lapsuuteni (3-7) oli tuollainen ja siitä jäi erittäin hyvät muistot. Elämä tuntui suurelta seikkailulta, kavereita oli aina hollilla ja kaiken kattaa tietty perusturvallisuus, joka syntyi siitä, että pihan vanhemmat tunsivat toisensa ja meidtä lapset ja joku oli aina läsnä. Olen tyytyväinen siihen, että myös omat lapseni kasvavat naapuruston keskellä, mutta maalla kasvavilla lienee sitten ihan omat ilonsa, joita minä tai lapseni emme vastaavasti osaa kaivata.
... ja asumme kerrostalossa, aika isossa vieläpä. Alueella on myös paljon kerrostaloja.
Tien toisella puolella on kerrostalon pihalla paljonlaisesti tuollaisia oman lapseni ikäisiä lapsia: 6-8 vuotiaita, noin vajaan kymmenen lapsen laumassa hyörivät siinä kadun varrella ja roskiskatoksen luona, asfaltoidulla pihatiellä fillaroivat.
Meidän piha-alueella ei omalle pojalleni ole ketään kavereita.
Esikoulusta ei ainakaan vielä ole mitään ulkoilu-kyläily-kavereita löytynyt.
Esikoulun jälkeen lapsi on siis yksin, minun ja 2 vuotiaan pikkusisaren kanssa. Yhdessä käymme ja teemme ja olemme.
Pari kaveria on, joiden luona käydään harvakseltaan kylässä, siis perheenä, lapset on kavereita keskenään, etukäteen sinne menosta ilmoitetaan tietysti..
Eli ei se lähiö-kerrostalo-rivari-elämä takaa automaattisesti mitään runsasta tai kivaa , monipuolista kaveripiiriä, vapaata ulkoulua kavereiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa ikäluokkaa olevan lapsen kanssa. Sisarukset on, muuta ns. pihakavereita ei ole käteen jäänyt, alun yrityksistä huolimatta.
Ja tuo mainitsemasi tiellä notkuva "jengi" - lapseni ei ole jengi-ihminen, enkä anna ajella kadulla, toisten nurmikoilla ja hyppiä kadun reunakivien yli pyörällä kadulle. Käytännössä ne kaiket aikaa isossa laumassa kuljeskelevat 6-8-vuotiaat on aika lailla omillaan. Ilman aikuisten valvontaa.
Nuo katueläjät on täälläpäin aika kovaa porukkaa, joten lapseni ei viihdy, enkä tiedä tahtoisinkokaan että hän viettää kaiket aikansa Jossain...
...
Tien toisella puolella on kerrostalon pihalla paljonlaisesti tuollaisia oman lapseni ikäisiä lapsia: 6-8 vuotiaita, noin vajaan kymmenen lapsen laumassa hyörivät siinä kadun varrella ja roskiskatoksen luona, asfaltoidulla pihatiellä fillaroivat.Meidän piha-alueella ei omalle pojalleni ole ketään kavereita.
Esikoulusta ei ainakaan vielä ole mitään ulkoilu-kyläily-kavereita löytynyt.
Esikoulun jälkeen lapsi on siis yksin, minun ja 2 vuotiaan pikkusisaren kanssa. Yhdessä käymme ja teemme ja olemme.
Eli ei se lähiö-kerrostalo-rivari-elämä takaa automaattisesti mitään runsasta tai kivaa , monipuolista kaveripiiriä, vapaata ulkoulua kavereiden kanssa.
Elin itse myos kuvailemasi laisen onnellisen lapsuuden, pihakavereita oli valtavasti. Asumme samalla seudulla (lahio). mutta tuntuu etta nykyisin lasten elama on vahan erilaista. Harrastuksia on enemman, lasten arki ohjelmoitua, usein pitkat paivat tarhassa, ulkoleikkeja on vahemman. Tuntuu usein etta meidan lapset on aina ulkona ja naapurit - jossain muualla. Vaikka naapurustossa asuukin lapsia.
alun typerien av.vastausten jälkeen.
Mutta oma mielipide on, ettei jää. Itse olen elänyt lapsuuteni maalla. Oppi omatoimiseksi kun kaverit oli kauempana. Talvella potkuteltiin potkurilla ja kesällä ajeltiin pyörällä pitkiä matkoja. Opin olemaan myös yksin ja en ole elämässäni ollut riippuvainen muista ihmisistä, koska tiedän pärjääväni yksinkin ja viihdyn omassa seurassani.
Vieläkin on kaipuu avaraan luontoon ja omaan rauhaan. Nautin suunnattomasti vaelteluista syysmetsissä. En kaipaa ihmisten hälyä ja sosiaalista hyväksyntää.
Itsekin asuttiin kauempana keskustassa ja mulla oli lähimmät kaverit muutaman kilometrin päässä. enkä koe silti jääneeni mistään paitsi. Oli kuitenkin harrastuksia, sisaruksia, mummola ihan vieressä yms. Asuttiin tosin myös järven rannalla joten oli uinti ja luistelu mahdollisuudetkin siinä pihapiirissä.
Pyörällä pääsi ja milloin oli huonompi sää sai kyydin äidiltä tai isältä.
Teini-iässä alkoi vasta kaipaamaan muutakin, mutta se nyt on kaikilla teineillä se vaihe.
Ja olen erimieltä siitä että sisarussuhteet ei korvaa kaverisuhteita. Olen sisaruksieni kanssa todella läheinen, toki kaikilla on omia ystäviä, mutta ei sisaruksia mikään voita.
nuoruuden ja hyvä niin. Oli turvallinen ympäristö, kun aina vanhemmat tiesivät missä lapset olivat ja kenen kanssa. Näin myös siinä iässä kun discot ja baarit tulivat vuoroon; silloinkin joku oli ksukina ja yöllä pääsi kotiin asti auton kyydissä. Nyt aikuisena kaipaan valtavasti tuollaiseen rauhaan, onneksi kotikylässä tulee vierailtua useamman kerran vuodessa.
ulkona kuten joku kehuskeli. Kyllä pitäisi enemmän olla perheen kanssa. Toki vanhemmat pääsee helpolla....
niin niiden paikkaa ei oikein muuttamaankaan pysty!
ap