Tuulimunaraskaus ja miten päästä asian yli

Koin myös tuulimunaraskauden, joka huomattiin vasta rv 11+. Siihen asti luulin olevani onnellisesti raskaana. Olo tuntui tosi petetyltä ja suru oli suuri. Tuulimunaraskaudet on kuulemma yleisiä, usein vain menevät itsestään kesken niin aikaisin, ettei edes tiedä olleensa "raskaana". Ja ovat yleisiä juuri ensimmäisen yrityksen kohdalla, kun ei vielä takana raskauksia.



Tulin tuulimunan (08/99) jälkeen raskaaksi niin, että välissä olivat yhdet menkat. Esikoinen syntyi syyskuussa 2000. Se, että tulin niin nopeasti uudelleen raskaaksi, varmasti helpotti tuulimunan käsittelyä. Sen tuulimunaraskaus kuitenkin sai aikaan, etten enää uskaltanut iloita raskaudestani, vaan pelkäsin pahinta tosi pitkään. Vasta kun raskaus oli niin pitkällä, että uskoin vauvan selviytyvän hengissä, jos syntyisi, uskalsin ajatella, että kai minustakin äiti tulee. Normaaleilta siis kuulostavat fiiliksesi. Tsemppiä sinulle ja uskon, että sinustakin vielä tulee äiti!

Koimme myös tuulimunan viisi viikkoa sitten rv. 9+5. Kävimme yksityisellä ultrassa kun en malttanut odottaa että pääsisin kunnalliseen kahden viikon päästä. Pettymys oli suuri kun monitorista näin tyhjän kohdun. Miehelleni pettymys oli vielä suurempi koska hän oli vauvan teosta puhunut jo yli vuosi sitten. Siinä vaiheessa kun ultrasta lähdettiin en osannut itkeä vaikka olo tuntui tyhjältä ja surulliselta. Ensimmäisenä oli mielessä että mitä sanon ihmisille joille olin jo kerennyt kertoa raskaudesta ja jotka olivat iloisia puolestamme. Sitten kotiin päästyämme alkoikin vollotus. Yritin nukkua muutaman tunnin koska illalla oli edessä työvuoro. Tehdessäni töihin lähtöä mieheni kysyi enkö voisi hakea sairaslomaa. Olin kuitenkin sitä mieltä että olin kykenevä menemään töihin. Toisin kävi. Heti töihin päästyäni alkoi kamala parku. Soitin itkuisena miehelleni tulevani takaisin kotiin että ei työnteosta tulisi yhtään mitään. Sain työterveys lääkäriltä loppu viikon sairaslomaa. Tyhjennys aloitettiin kaksi päivää todetun tuulimunan jälkeen. Pelkäsin sitä koska olin lukenut muiden ihmisten kokemuksia siitä kuinka rankka ja kivulias se voi olla. Minulla kävi kuitenkin päinvastoin eikä suurempia kipuja ollut. Vuoto loppui alle viikossa ja nyt myös ensimmäiset menkat takana. Odotamme innolla uutta yritystä vaikka takaraivossa edelleen on pelko uudesta tuulimunasta. Sovimme kuitenkin mieheni kanssa että seuraavalla kerralla emme kerro raskaudesta muille ennen kuin olemme saaneet itse varmuuden että mahassa on asukki. Meinaan myös mennä varhaisultraan rv 6-7 saadakseni tietää tilanteen jo mahdollisimman ajoissa.

Tsemppiä teille uuteen yritykseen!

ihanista sanoista. Yhdyn juuri tuohon, että oli todella petetty olo ultran jälkeen. Me sovimme myös mieheni kanssa ettemme kerro mahdollisesta uudesta raskaudesta kenellekkään suurinpiirtein vasta kun ollaan synnyttämään lähdössä =D

Aiomme myös mennä varhaisultraan heti kun on mahdollista jotain siellä nähdä. Olo on jotenkin todella tyhjä, oli todella inhottavaa katsoa äitiyskorttia, jonka olin juuri viikkoa aiemmin saanut. Nyt hautasin sen syvälle lipaston laatikkoon, samoin kaikki lehtiset ja laput mitä neuvolasta saimme. Nyt vaan täytyy toivoa parasta ja odottaa lopputarkastusta, että saadaan lupa yrittää uudestaan. =)



Ja luin jostakin, että suurin osa tuulimunaraskauksista johtuu viallisesta munasolusta ja on vain huonoa onnea jos sellainen hedelmöittyy.. Inhottavaa, meillä hedelmöittyi kaksi sellaista.. Jos siis siitä johtuivat. Ja ajatus siitä, että siellä olisi voinut olla kaksi vaavanalkua..



Oli ihana lukea teidän kokemuksia, en ole yksin asian kanssa. Lähipiirissäni en tiedä ketään toista, jonka kanssa voisi asiasta puhua ja vaihtaa tunteita.



Kiitos

-ap

mä tein viime vuonna 2.11. raskaustestin ja se näytti plussaa. tein toisen testin, sekin näyti plussaa. Lapsettomuutta takana 3 vuotta. Tämä raskaus alkoi hormonihoidoilla. Kävimme mieheni kanssa varhais-ultrassa 18.11. Siellä näkyi 2 alkua..ei sykettä. käski tulla uudelleen. 3.12 tuli tuomio: tuulimunaraskaus...jouduin itse kysymään lääkäriltä onko tullut keskenmeno.. 9.12 alkoi keskenmeno kivut ja vuoto.."synnytin" kotona yöllä kivuissani "alut" pois...en ole ikinä kokenut niin suurta tuskaa. En toivo kenellekään sitä mitä jouduin kokemaan. Sen jälkeen tuli vasta kolmansien kk:n jälkeen normaalit..Olen kiitollinen siitä että, tulin raskaaksi, toivoa on vielä. Ollaan pidetty lepoa..nyt seuraavaksi keinohedelmöitys yritys. Toivoa, rakkautta ja uskoa kaikille ! -S-

hei



työkaverini juuri kertoi ensimmäisestä raskaudestaan, oli todettu tuulimunaksi ekassa ultrassa ja lääkäri määräsi viikon päähän tyhjennysajan, jos ei viikossa itse lähtisi tulemaan, työkaverini mennessä viikon päästä tyhjennykseen eri lääkäri halusi vielä ultrata ja mikäs se siellä olikaan, pieni alkio, vai oliko jo sikiö. tämä kuka ultrasi väärin oli yksityinen ja hän sai kyllä kuulla siitä. olkaa siis varovaisia, ennen kuin menette tyhjennykseen vaatikaa uusintaultraus!!!

Viime kesänä koin yllätysraskauden, kun olimme toivoneet lasta 2,5vuotta.

Alusta asti tuntui oudolta, koska mitään oireita ei ollut. Sitten alkoi pieni vuoto, jota lähdin sitten lääkäriin tutkimaan. Lääkäri ei osannut sanoa mitään ja antoi lähetteen ultraan.

Siellä todettiin, ettei alkiota ole, tyhjä pussi vain.

Se oli hirveän surullista ja pettymys oli suuri. Raskaus vuosi itsestään pois parin päivän kuluttua. Kivut olivat aika kovat.



Nyt olen uudestaan raskaana ja olen 99% varma, että on taas tuulimuna. Tällä viikolla on aika yksityiselle. Viikkoja on nyt 6+4.

Toissa päivänä olimme mieheni kanssa erittäin onnellisia; meille oli tulossa erittäin toivottu vauva, viime viikolla kätilö sanoi kuulleensa dopplerilla vauvan sydänäänet vaikkakin niitä etsittiin kauan. Itse ennätin siinä säikähtää jonkin olevan vialla, mutta sitten onneksemme kuulimme sanat kyllä se siellä on ja kasvaa. Mietimme saunassa tulevalle lapselle nimiä ja päätimme haluavamme tietää lapsen sukupuolen ennakkoon. Raskausviikko oli jo 12, joten ensimmäinen kolmannes lopuillaan. Illalla alkoi rusehtava vuoto, joka eilis aamuna muuttui kirkkaaksi vuodoksi. Töistä lähdin sairaalaan, ihan vain varmistuskäynnille. Lääkäri totesi hyvin kylmästi että tuulimuna se vain on. Aivan kuin minulla ei olisi mahdollisuutta surra kun se oli VAIN tuulimuna eikä kehittynyt lapsi. Onneksi sairaalan hoitajat olivat hyvin sydämellisiä, halasivat ja pahoittelivat. Nyt siis selvisi, ettei neuvolakäynnillä mitään sydänääniä ole voinut kuulua.



Osastolla aloitettiin lääkkeellinen keskeytys ja koko päivän olin tarkkailussa sairaalassa. Kipulääkettä sain tarpeitteni mukaan, onneksi sillä supistelut olivat erittäin voimakkaita. Olin myös tipassa sillä aloin pyörtyillä. En voi ymmärtää miten tuossa tilanteessa osa saman kokeneista on lähetetty kotiin selviytymään itse!

Mytyn synnyttyä, muutaman tunnin tarkkailun jälkeen pääsin omaan kotiin suremaan.



Miten tästä eteenpäin? Minua ainakin surettaa ja itkettää, sillä menetin sen lapsen jonka kohdussa kuvittelin kasvavan. Varsinkin kun mahakin oli alkanut jo kasvaa selvästi!

Saanko minä surra pientäni aivan kuten muut, jotka ovat normaalisti kehittymään alkaneen lapsensa menettäneet?

Minua myös pelottaa! Haluamme kovasti lasta, mutta entä jos tämä sama täytyy kokea uudelleen? Eilen kovimmissa tuskissani en enää halunnut lapsia yrittääkkään.

"Elämä jatkuu" ja "olette niin nuoria, että ennätätte kyllä vielä uudelleen" kuulen sanottavan. Ihan sama, menetin rakkauden, jota vaalin monta viikkoa (tiesin heti alusta asti olevani raskaana). Toivottavasti tästä surusta ja tulevien raskauksien pelosta paranee ajan kanssa ja onnistumme vielä saamaan rakkaan lapsen.

Surullista, kuinka monelle tuulimunaraskaus onkaan tuttu asia. Itse juuri sairaalasta kotiutuneena yritän myös kamppailla surua ja turhautumista vastaan. 2 vuoden yritys meilläkin ja 10+4 vkon raskauden jälkeen tuloksena tyhjä pussi. Keskenmeno oli kivulias, mutta kohtu tyhjentyi onnekseni lääkkeillä. Sairaalaan jäin vielä tarkkailuun yöksi, aamulla todettiin kohdun tyhjentyneen ja pääsin kotiin. Omalla kohdallani lohdutuksena on ollut asian läpikäyminen mieheni kanssa sekä asiasta rehellisesti kertominen niille tutuille, jotka jo raskaudesta tiesivät. Kertominen on raskasta, mutta kun saa jakaa tuntojaan, omakin olo helpottuu. Töissä en ollut vielä kertonut kenellekään raskaudesta, mutta keskenmenon tapahduttua kerroin lähimmälle työkaverille ja pomolle. En halunnut peitellä/valehdella jo muutenkin raskaasta asiasta. Toivon jaksamista kaikille saman kokeneille ja onnea uuteen yritykseen, toivoa on vielä. :)

Tammikuussa 2010 todettiin tuulimunaraskaus rv 8+2. Pientä tuhruvuotoa oli ollut jo viitisen päivää ennen yksityisellä tehtyä varhaisultraa. Lääkäri laittoi samantien lähetteen Kätilöopistolle, jonne soitin seuravana aamuna ja pääsin sisään samantien. Siellä ultrattiin vielä kerran ja sain valita lääkkeellisen keskeytyksen tai kaavinnan. Valitsin kotona tehtävän lääkkeellisen tyhjennyksen, en ehtinyt lääkkeitä tosin ottaa, kun samana iltana raskaus meni kesken. Se oli sanoinkuvaamattoman kauheaa ja tuskallista. En tiedä kumpi oli pahempaa, fyysinen vai henkinen kipu.



Koko kevät mennyt kuin sumussa, raskaudesta toipuminen henkisesti ollut todella raskasta. On pitänyt käsitellä tunteita, joita ei koskaan halunnut käsitellä. On ollut paljon oman itsensä, kumppanin ja meidän yhteensopivuuden kyseinalaistamista. Kateutta raskaana olevia ystäviä kohtaan. Epätoivoa ja pelkoa tulevaisuudesta. Siitä, että meiltä viedään taas jotain, mitä niin kovasti olemme toivoneet.



Nyt olen raskaana jälleen. Tunteet vaihtelevat ilosta lamaannuttavaan pelkoon. Yhtenä päivänä olen sitä mieltä, että "nyt on meidän vuoromme", "eihän meille voi toista kertaa peräkkäin sattua niin ikävästi!". Toisena päivänä taas olen varma, että olemme tuhoon tuomittuja. Olo on ihan erilainen kuin edellisessä raskaudessa, jolloin minulla oli heti kamala turvotus ja epämukava olo. Nyt ei ole minkäänlaisia merkkejä raskaudesta pientä vatsan vihlontaa lukuunottamatta. Toivottavasti se on hyvä merkki :). Kohta varhaisultra ja saamme tietää.



Pettymys ja suru ensimmäisestä raskaudesta säilyy väistämättä. Ehkä ajan myötä helpottaa.



Toivon kaikille onnea ja menestystä tulevaisuuteen. Me kaikki ansaitsemme onnellisen lopun.

2004 mentiin naimisiin ja heti alkoi esikoisen yritys. Ensimmäinen tärppi tulikin ihan uskomattomasti toisesta kierrosta. Silloin ei ollut vielä pienintäkään epäilystä, että mikään voisi mennä huonosti. Monien mutkien ja useiden neuvolakäyntien päätteeksi viikolla 11+ todettiin tuulimuna.



Lääkekeskeytyksen jälkeen yritystä jatkettiin innolla, mutta kierto kierron jälkeen täti tuli ajallaan. Tasan vuosi ensimmäisen tärpin jälkeen kuitenkin tuli toinen tärppi, mikä onkin sitten se iso valonpilkku, eli siitä raskaudesta syntyi oikea vauva, poika vuosimallia 2006.



Heti pojan syntymän jälkeen toivottiin pikkukakkosta, toivottiin pientä ikäeroa! Tärppi tuli tasan vuosi pojan syntymästä, ekalla neuvollakäynnillä (7+5) ultrattiin, löytyi viikolla 5 menehtynyt alkio. Sitten vierähti reilut kaksi vuotta, eikä yhtä ainoaa tärppiä, kunnes koitti kesä 2009:tärppi ja tuulimuna. Noh, näiden jälkeen aloitettiin AVA:lla heti IVF:llä=> Ei kiinnittyneet kaksi hyvän näköistä alkiotamme! Viimeiset kaksi pakastealkiota odottavat sulattelua ja tarkoitus oli aloittaa toukokuun kierrosta hormonien mussuttelu, MUTTA kuinkas kävikään. Kuukautisia ei tullutkaan toukokuussa vaan kaksi viivaa testiin. Ihan siis luomuraskaus piiiitkästä aikaa.



Tänään kävin sitten neuvolassa ja heti ensimmäiseksi mentiin ultraan, kun historia on tämä. Tulos: raskausmateriaalia löytyi onnettoman pieni ruskuaispussi ja istukan tapaista. Huoh, siis kolmas tuulimuna ja kaikkiaan neljäs keskenmeno meille. Alkaa olla mitta täynnä ja luovutusfiilis!



Jaa, että millä tästä yli?? Onneksi on tuo ihana aviosiippa rinnalla tukemassa ja suuri valopilkku on tietenkin tuo nelivuotias.



Toisaalta näihin huonoihin uutisiin turtuu ja ei enää edes osaa iloita positiivisesta testituloksestakaan. Silti olo on taas niin tyhjä!! Torstaina menen sairaalan polille varmistusultraan ja sitten varmasti sovitaan aika tyhjennykseen. Perjantaina kai sitten taas kärvistellään sairaalassa =(



Avalla siis odottaa ne kaksi pakastealkioita, mutta en jaksa edes niiden suhteen olla kovin toiveikas, kun ensimmäinen IVF päättyi onnettomasti. Mennään kuitenkin sitten aikanaan yrittämään, kunhan tästä taas on jotenkuten toivuttu! Jos sekin epäonnistuu, taidan päättää luopua toivosta. Voisi olla helpompaa psyyken kannalta, kun vaan päättäisi lopettaa yritykset ja nauttia yhden lapsen perhe-elämästä.

hei työkaverini juuri kertoi ensimmäisestä raskaudestaan, oli todettu tuulimunaksi ekassa ultrassa ja lääkäri määräsi viikon päähän tyhjennysajan, jos ei viikossa itse lähtisi tulemaan, työkaverini mennessä viikon päästä tyhjennykseen eri lääkäri halusi vielä ultrata ja mikäs se siellä olikaan, pieni alkio, vai oliko jo sikiö. tämä kuka ultrasi väärin oli yksityinen ja hän sai kyllä kuulla siitä. olkaa siis varovaisia, ennen kuin menette tyhjennykseen vaatikaa uusintaultraus!!!

Yritystä takana yli 1,5vuotta ja tutkimukset aloitettu, kunnes luomuraskaus yllättäen

Mulla oli kans tuulimuna (08/2007) vk 10+2 todettuna. Mä lohduttauduin silloin sillä, että jos piti mennä kesken, niin ainakaan siellä ei koskaan edes ollut ketään, eli suru olis varmaan ollut suurempi, jos siellä olis ollut pikkusikiö ja sit mennyt kesken.

Voimia teille! tiedän että ottaa koville.

Kaikille tuulimunaraskauden kokeneille haluaisin valaa ainakin pientä toivoa, sillä sitä on. Itse kirjoitin tälle palstalle kirjoituksen numero 14, jossa olin tuulimunaraskauden jälkeen uudestaan raskaana.



Tällä hetkellä kyseinen raskaus jatkuu edelleen, nyt meneillään rv30 ja helmikuun alussa pienokaisen olisi määrä syntyä.



Henkiseltä kannalta tämä raskaus ei ole ollut helpoin enkä voi sanoa nauttineeni raskaudesta yhtä paljon kuin ehkä olisin jos tämä olisi ensimmäiseni. Varsinkin, kun tätäkin raskautta ovat varjostaneet verenvuodot aina rv14 asti.



Edelleen puhumme mieheni kanssa meidän "edellisestä lapsesta" vaikka eihän siellä muuta kuin tyhjä pussi ollut. Meille ensimmäinen raskaus tulee kuitenkin olemaan aina meidän ensimmäinen lapsi.



Jaksamista kaikille asian kokeneille ja kannattaa muistaa, että mahdollisuus vanhemmuuteen on vielä olemassa.

Moi itselläni oli kanssa tuulimunaraskaus ja viikkoja oli kertynyt jo 11+2 ja ekassa ultrassa todettiin että oli kaik muu mutta asukkeja ei ollut.

Seuraavana päivänä lääkkeillä tyhjennys. Jäljellä on katkeruus,viha ja haluttomuus ryhtyä tähän enään,oltiin yritettu parien vuotta ja nyt sitten tärppäs näin.

Meille todella hyvä joululahja tapahtui 2.12,10.



Onnea ja jaksamisia teille.

Lueskelin näitä kertomuksia jo syksyllä kun itse koin tuulimunaraskauden. Silloin mietin kirjoittamista mutta se tuntui jotenkin vaikealta. Toisaalta täällä samastuu muiden kokemuksiin ja itku tulee silmä kulmaan, mutta on myös ilo lukea muutamia kertomuksia joissa kerrotaan ikävien kokemusten jälkeisistä onnistumisista.



Eräässä kirjoituksessa puhuttiin tuulimunaraskaudesta "ensimmäisenä lapsena". Minulla on samanlainen ajatus, koen että ensimmäinen lapseni menehtyi. Kuitenkin olin jo rv12, kaikki oli edennyt hyvin - jotenkin sitä jo asennoitui todella odottamaan syntyvää lasta! Niin miten päästä asian yli? Jokainen kokee henkilökohtaisesti menetyksen, toinen pääsee yli helpommin toinen kantaa mukanaan koko elämän tätä asiaa.

Uskon että tämä ensimmäinen raskaus pysyy mielessäni läpi elämäni. Suren edelleen ja välillä nukkumaan mennessä keskenmenopäivä palautuu täysin yksityiskohtaisena mieleen ja nostattaa surua, vihaa, epätoivoa ja toisaalta toivoa uudesta raskaudesta. Välillä tuntuu, että vihaan kaikkia tuntemiani odottavia äitejä kasvavine mahoineen mutta toisaalta ajattelen ilolla, että toisen ei ole samaa tarvinnut elämässään kohdata. Välillä mielessä käy, että nyt minulla olisi raskausviikkoja 28 - ihana iso maha, tuntisin tytön tai pojan potkuja jne..



Toivottavasti olisin pian taas raskaana, yritys on ainakin käynnissä!



Sen voin sanoa, että ajallaan helpottaa se päivittäinen kipu mutta kokonaan se ei tunnu häviävän.



Siispä lämmin ajatus ja voimien toivotus kaikille saman kokeneille ja niille jotka tukea etsii. Tämän asian kanssa ei tunnu olevan yksin.

Samaten tsemppiä ja lykkyä uuteen yrittämiseen ja toivoa mieleen vaikka välillä se tuntuu kaukaiselta.

mullakin on pelko siitä että olisi tuulimuna raskaus rv 5+4 menossa ja menkat alkanut 14.7 myöhässä 6pv  haaleaa ja tummaa verta samassa oliskohan keskeytynyt sikiön alku :(pelkään todella paljon että olisi keskeytynyt  tai tuulimuna raskaus

Heippa kaikki!

Ajattelin tänne kirjoittaa omaa tarinaani. Toivoisin että tämä keskustelu alkaisi uudelleen aktiivisempana, niin että kaikki saman menetyksen kokeneet saisivat täältä vertaistukea ja lohdutusta. 

Meillä todettiin yksityisellä ultrassa mahdollisesti tuulimuna. Ultrassa ei näkynyt muuta kuin jotain haaleaa röpelöä, jota lekuri mittaili ultravälineillä ja tyhjä ruskuaispussi. Maallikonkin silmin pystyin toteamaan että kaikki ei ollut kunnossa kun monitoria katsoin. Tumma tyhjä pussi näkyi, ei muuta. Kaiken piti olla kunnossa. Kaikkia raskausoireita oli; rinnat kasvaneet, masu kipeenä, aluksi turvoksissa kovastikin, jotkin hajut saivat pahan olon aikaseksi, joskus yökötti (ei oksennusta). Päätimme kuitenkin käydä yksityisellä ja onneksi menimme. Viikkoja oli silloin 9+6, oli maanantai. Yksityinen laittoi lähetteen sairaalaan. Lähetteestä otettiin yhteyttä perjantaina. Sain lääkäriajan seuraavalle keskiviikolle. Sitä aikaa odotellaan. Lääkäri ajalla vasta keskustellaan kuina haluan keskeytyksen. Tämä vain venyy ja venyy. 

Olen pohtinut pääni puhki, että otanko lääketieteellisen vai kaavinnan. Olen vahvasti kääntymässä kaavinnan puolelle. 

Tämä on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa. Välillä tuntuu että helpottaa ja toisinaan taas itketään ja masistellaan. Rankkaa on ollut. Toivoisin vain että tämä olisi nopeasti ja turvallisesti ohi, ilman fyysisiä seuraamuksia, niin että uutta pystyttäisiin alkaa "yrittää".

Kerron lisää, kun aikaa kuluu. Jos on kohtalotovereita niin tulkaa jakamaan kokemustanne ja suruanne. Sen verran täytyy sanoa, että itse sain tästä keskustelusta voimaa. Löysin tämän keskustelun, kun olimme saaneet suru-uutisen ja kun kaipasin kohtalotoverien kertomuksia. Joten kiitos tänne kirjoittaneille. 

koettelemus, itse tuulimunan koin 2/09 heti keskenmenon perään, todettiin rv.10+5. Itse tulin heti taas raskaaksi, ei suositeltu mitään taukoa vaan minua osastolla tyhjennyksen aikaan hoitanut kätilö sanoi että heti kun vaan valmis, voitte yrittää uudelleen. Olinkin onnekas ja tulin heti raskaaksi uudelleen, tuulimunan jälkitarkastus osoittautuikin onneksi kun näkyin elävä sikiö ultraruudussa, tämä siis 10vkoa tyhjennyksen jälkeen. Tosin silloinkin menetin toisen kaksosista. Viime vuonna keskeytyneen km:n jälkeen(sikiö kuollut 8+5, todettiin 12+2) tulin jälleen raskaaksi heti tyhjennyksen jälkeen, nyt odotan erittäin toivottua poikaa rv.32+0:) Että aina on toivoa!!! Ja kaikkia näitä ennen oli lisäksi muita keskenmenoja!! Vaikka elämä tuntuu keskenmenon saaneena älyttömältä ja tarkoituksettomalta, uskokaa siihen että km:n jälkeen raskautuu pian!!!

todettiin tuulimuna viime viikolla. Kävin tänään polilla juttelemassa kätilön kanssa mieltäni askarruttaneista kysymyksistä ja asioista, jotka olivat menneet ohi korvien viime viikon pahimmassa tuskassa. Onneksi menin. Kohtasin mielettömän sydämellisen kätilön, joka sai oloni niin paljon luottavaisemmaksi. Hänen kantansa oli, että kun vauva on suurin toive, tuntuisi hassulta ehkäistä ensimmäisiä kuukautisia odotellessa. Hän myös kertoi, että jostain syystä uusi raskaus alkaa monilla piankin tällaisten ikävien tapahtumien jälkeen.



Täällä on ainakin mieli olosuhteisiin nähden korkealla ja toivoa on, että vuodesta 2012 vielä tulisi vauvavuosi. Toivon sydämestäni samaa kaikille vauvasta haaveileville. Tuskin tuulimuna ja sen mukanaan tuoma pettymys koskaan täysin mielestä häviää (eikä pidäkään), mutta kyllä pahaa seuraa useimmiten jotain hyvääkin!