Kultapöly
Seuratut keskustelut
Kommentit
Heippa, ajattelin tulla kommentoimaan. Itse olen kokenut vuosi sitten tuulimunan. Kaavinnan jälkeen menkat tulivat normaalia pidemmän kierron jälkeen. Raskauduin heti ensimmäisten menkkojen jälkeen. Vaikka emme mitenkään "metsästäneet" ovulaatiota. Rakastelimme normaalisti. Ja nyt meillä on se ihana esikoinen. :) Onnea yritykseen ja neuvoni vain on, että odota ne yhdet menkat. Vaikka tekisikin mieli samantien. Tai ainakin se, että tulet varmaksi siitä että kaikki "tavarat" ovat tulleet ulos. Itse kävin yksityisellä ultrassa, jossa katsottiin verta olevan enää pieni tilkka. Silti odotin seuraaviin menkkoihin.
Voimia tilanteeseen.
Voisin veikata myös että liian vähäisestä veden juomisesta tai magnesiumin puutteesta. Testaappa molempia. :)
Heippa! Ajattelin, että mun täytyy tulla tähän viestiketjuun kirjoittaa. Itse sain vuosi sitten tuulimunadiagnoosin saatuani näistä viesteistä apua ja tukea. Hain myös netistä muita keskusteluita. Joten ajattelen, että olisin ns. velkaa sen että kerron omat kuulumiseni näin n. vuoden jälkeen.
Toivoa antoivat ihmisten kirjoitukset, jotka kirjoittelivat, että olivat raskautuneet tuulimunan jälkeen. Itselleni kävi samoin. Nyt meillä on oma nyytti. Voimia kaikille, jotka kohtaavat tuulimunan tai keskenmenon. Voimia siihen tilanteeseen, älkääkä heittäkö toivoa menemään. Usko huomiseen, niin minäkin uskoin. <3