Tuulimunaraskaus ja miten päästä asian yli

Maanantaina kävin ensimmäisessä ultrassa, viikot 11+2. Kätilö totesi tuulimunaksi, mutta halusi varmistaa asian vielä lääkäriltä. Jouduin tunnin odottamaan, että pääsin lääkärille. Tuntui pahalta kun kätilö sanoi "pidän sulle peukkuja, voihan sieltä vielä asukki löytyä". Mieheni ei päässyt töittensä takia mukaan. Tiistai aamuna klo. 9 lääkkeelliseen tyhjennykseen sairaalaan, 4 tunnin päästä kotiin ja kotona vuodot vasta alkoivat. Kivut olivat aika kovat pari tuntia, jolloin kahdesti käydessäni vessassa tunsin alkion ja istukan tulevan ulos. Siitä jää varmasti mieleeni traumoja. Nyt keskiviikko ja vähän helpompi olo.

Toivon kaikille onnea yrityksiinsä.

Niin, täällä koettiin toinen tuulimunaraskaus.. Tällä kertaa se todettiin varhaisultrassa n. viikolla 7. En ollut uskaltanut nauttia raskaudestani edes sen vertaa, että olisin laseknut viikkoni. Niin varma olin toisesta keskenmenosta.. Outoa. Yksityinen lääkäri suoritti varhaisultran ja totesi tuulimunaksi. Sain lähetteen naistenpolille. Siellä sama lääkäri kuin ensimmäisessä tuulimunassa tutki minut perusteellisesti ja antoi pientä toivoa. Totesi meidän odottavan viikon kehittymisäö ja suorittavan uuden ultrauksen viikon päähän. Se oli raskain viikko koko elämäni aikana, vaikka minullekin on sattunut ja tapahtunut paljon muitakin ikäviä juttuja elämäni aikana.. Ultrassa todettiin tuulimuna ja sain tyhjennyslääkkeet kotiin. Aloitin tyhjennyksen lääkärin suosituksen mukaisesti seuraavana aamuna klo.8. Otin samalla minulle mukaan annetut särkylääkkeet. Jatkoin unia. Heräsin 9.20 kipuun. Kieriskelin sängyssä tunnin yrittäen löytää hyvää asentoa siinä kuitenkaan onnistumatta. Soitin mieheni kotiin. Olin aivan tuskissani. Mieheni teki minulle pari leipää jotka söin "pitkin hampain". Olo alkoi helpottaa.. Vuotoa ei tullut sinä päivänä eikä seuraavanakaan. Kun aloituksesta oli kulunut 3 päivää, soitin polille. Sain uudet lääkkeet polilla ja reilun tunnin päästä lääkkeiden saamisen jälkeen saimme luvan siirtyä kotiin. Nyt lääkkeiden otosta on kulunut 13 tuntia eikä mitään ole vieläkään alkanut tapahtua. Itku on herkässä. Miksi joudun kärsimään tästäkin, kun muutenkin on jo vaikeaa?? Nyt pelottaa mahdollisesti edessä oleva kaavinta.. Ja tietysti mahdolliset tulevat raskaudetkin ;(

Kaikki aikaisemmat kuulostavat niin tutuilta!



Me olemme yrittäneet lasta yli 4 vuotta, inseminaatioita ja hormonihoitoja takana. Piikityksiin ei enää lähdetty, aika ja toivo loppuivat kesken. Endometrioosi leikattiin ja ennusteet raskaaksi tulemisessa huonot. Mutta kunnes spontaanisti raskaana! Uskomatonta. Valitettavasti se olikin liian hyvää ollakseen totta: eilen todettiin tuulimuna, raskautta oli kestänyt 12+1. Huomenna olisi pitänyt lähteä lääkkeelliseen tyhjennykseen, mutta järkyttävän runsas vuoto alkoikin tänään. Olo on sanoinkuvaamaton, miksi kaikki tämä? Ja mitä seuraavaksi?

Viikko sitten saimme mieheni kanssa tietää, että niin toivottu ja haluttu raskaus olikin tuulimunaraskaus. Tämä selvisi meille rv 11. Tuulimunia oli kaksi, asukkaat puuttuivat. Tuntuu käsittämättömältä. Niin monta viikkoa ehdittiin iloita ja nauttia raskaudesta, jota ei sitten edes ollutkaan. Seurasi todella tuskaisa ja kivulias lääkkeellinen tyhjennys, jonka seurauksena jouduin sairaalaan tarkkailuun. Nyt alkaa jo pahimmat kivut ja vuodot helpottaa, mutta henkisesti olo on vielä aivan rikki.. Minkälaisia kokemuksia teillä on tuulimunaraskauksista? Kuinka nopeasti tälläisen asian yli pääsee? Olemme mieheni kanssa jo keskustelleet ja päättäneet aloittaa yrittämisen uudestaan heti kun siihen luvan lääkäriltä saamme, mutta tämä ensimmäinen "raskaus" tulee todennäköisesti aina varjostamaan muita raskauksia.. Pelko tuulimunasta.. Asian olemme jo jotenkin hyväksyneet, tuulimunat kun on tuhoon tuomittuja alusta alkaen ja asialle kun ei mitää voi, mutta en vieläkään pysty käsittelemään asiaa päässäni ilman itkua...

Olisi tosi kiva kuulla muiden kokemuksia ja tunteita saman asian tiimoilta.

Minä miehenä kirjoitan.

Meillä tuulimunaraskaus havaittiin 12.viikolla. Jatkoimme "yrittämistä" heti kun siihen oli mahdollisuus, eli aikansa kaavinnan jälkeen. Seuraavaan raskauden alkuunmeni useita kuukausia ja alku aina pelottaa. Keskenmenon pelko jylläsi jatkuvasti mielessä. Minä isänä, tohdin iloita vähän vasta laitoksella kun lapsi oli sylissä. Siinä sitten purkautuikin kaikki tunteet ja patoutumat.

Nyt meillä kuitenkin jo! 3 lasta:) Onnellisena mietin asioita taaksepäin. Eli Toivon kaikkea hyvää ja Eiku siemenet sissään:) Rakkaus muistakaa kuitenkin ettei arki mene liian totiseksi:) Nauttikaa toisistanne ja antakaa kaiken muun olla taka-alalla. Keskittykää vain ja ainoastaa toisiinne. Antakaa toisillenne aikaa! Sitä kaipaatte vielä moneen kertaan, kunhan lapsi tulee kaiken jälkeen.Levätkää ja nauttikaa:) Kyllä luyonto hoitaa kun jo nuin on hyvä alku:( MAHDOLLISUUS ON; EI KUMMASSAKAAN MITÄÄN VIKAA:

Tuntui todella raskaalta lukea viestejä tuulimunista, mutta niin vain joudun sanomaan, että tiedän, mistä puhutaan. Asia on meillä vielä kovin tuore, joten kipu on pinnalla enkä vielä osaa kertoa, kuinka tämä painajainen päättyy.



Vauvaa on meille toivottu jo vuosia. Varsinaista yritystä takana oli ennen luullun raskauden toteamista reilu puoli vuotta. Positiivinen raskaustesti tehtiin 5.12. Olimme mieheni kanssa molemmat onnemme kukkuloilla. Alusta noin kuukauden pelkäsin kuitenkin pahinta ja miehenikin suhtautui tulevaan vauvaan varovaisen realistisesti. Raskausoireet olivat selvät, mitään vuotoja ei ollut, vatsakipuja vähän, mutta minulle sanottiin sen kuuluvan asiaan. Joulun jälkeen olin jo iloinen ja pelot olivat painuneet taka-alalle. Tammikuussa olo alkoi olla jo varsin mukava ja ajatukset harhailivat jo elokuun alkuun, jolloin vauvan laskettu aika olisi. Vauvasta kerrottiin vain muutamalle ystävälle. Halusimme odottaa ensimmäisen ultran yli. Suunnittelimme jo, kuinka asia kerrottaisiin läheisimmille. Nyt kerrottavaa ei enää olekaan.



Eilen 23.1. menimme miehen kanssa innoissamme varhaisraskauden ultraan raskausviikolla 11+6. Päivästä tuli yksi elämäni tähän asti kurjimmista. Ultrassa näkyi...niin ei maallikolle yhtään mitään. Itkusta ei meinaa tulla loppua. Lääkkeellinen tyhjennys aloitettiin eilen kohdun suuta pehmentävällä lääkkeellä ja tänään aamulla varsinaisilla tyhjennyspillereillä. Olo alkaa olla jo ihan kuin normaalien kovien kuukautiskipujen aikaan, mutta aamupäivällä luulin kuolevani.



Tunteet ovat aivan sekaisin. Suru on lamaannuttava. Me todella olimme jo varautuneet, että ensimmäinen kolmannes raskaudesta täyttyy ja vauva syntyy kesällä, mutta ei... Kaikki vietiin pois. Olen niin järkyttynyt siitä, kuinka pitkälle tätä harhaa elettiin. Kaiken piti olla hyvin.



Kohtalotoverit, kertokaa, kuinka pian uusi raskaus on teillä alkanut? Onko koettu tuulimuna vaikuttanut ajatuksissa pitkäänkin vai unohtuuko kamala kokemus? Miten miehenne ovat reagoineet? Toivottavasti iloisia kokemuksiakin löytyy.

Yritystä takana 2v 2kk, sitten se plussa pärähtää. Kaksi vkoa onnea ja iloa, niin onnellisia emme ole olleet sen jälkeen kun lasta rupesimme yrittämään. Tasan 2vkoa ja pam, havahdun kun housuihin lurahtaa verta, hyytynyttä. Hätääntyneenä soitan neuvolaan, ohjaavat päivystykseen. Päivystyksessä käskevät levätä, vko saikkua, ei suostunut ultraan ettei aiheuta keskenmenoa. Seuraavana pvänä vuoto vaan runsastuu ja kivut lisääntyy. Yksityisen kautta Tayssiin. Ultraavat; sanovat että todennäköinen tuulimuna tai raskaus on todellakin ihan alussa eli ei vkolla 7 vaan aikasemmassa vaiheessa. Käskevät levätä ja tulla 6pvän päästä uudestaan. Seuraavana pvänä kivut aivan sietämättömiä, päivystykseen. Toteavat menneen kesken ja 39asteen kuumeen. Kävin tuolla vkolla 5kertaa eri sairaaloissa, 4 eri lääkäriä ja veikkasivat tuulimunaa kaikki.

Mutta mitä mää tunsin ja tunnen nyt? En todellakaan tiedä, melkein voisin sanoa etten yhtään mitää. En iloa enkä surua. Muistan vaan kun pahimmat tuskat oli päällä että toivoin vaan sen loppuvan, tulevan sitten ulos. Ja sieltä se sitten tuli itsekseen, siteeseen lorahti. Pieni pussi. Olin aikasemmassa vaiheessa kun moni muu teistä, mutta mun teki pahaa kääriä "se" siteeseen ja heittää roskiin. Mun ois tehnyt mieli haudata se. Mä uskon että mää järkytyin niin paljon, että patoan tunteeni, joskus ne sitten purkautuu, sitä odotellessa.

Vieläkin sitä jaksaa toivoa kuitenkin. Olemme ekaan inseminaatioon menossa kunhan ekat menkat tulis. Tuo raskautuminen oli siis ensimmäinen ja plussasin vkoa ennen inseminaatiota johon meijän piti mennä. Tultiin siis luomusti raskaaksi. Hyvä merkkihän oli että pystyin tulemaan raskaaksi, mutta ei se vie pois sitä menetystä. Menetystä jota en osaa kuvailla.

Surullisella mielellä näitä tarinoita lueskelee. Tällaista surua ei toivoisi kenellekään ja kuitenkin näin moni asian kanssa on joutunut painiskelemaan. Vaikkakin, kuten joku jo aiemmin totesi, toisaalta myös lohdullista lukea, että monella on tärpännyt ihan "oikeasti" myöhemmin.



Itselläni todettiin tuulimunaraskaus puolitoista viikkoa sitten, ollessamme ekassa ultrassa (rv 11+5). Järkytys oli kaamea, vaikka olinkin koko ajan aavistellut, ettei kaikki ole kohdallaan (raskausoireita oli tosi vähän ja vuotoakin oli ollut) - loppuun asti sitä kuitenkin toivoi, että kaikki on sittenkin kunnossa. Itkin tauotta koko sen ajan, kun sairaalassa olimme. Onneksi kohdalle sattuneet hoitajat ja lääkäri olivat ihania ja empaattisia.



Lääkkeellinen tyhjennys tehtiin viime viikolla. Nyt sitten jälkivuoto muistuttaa joka ikinen päivä, että kauan odotettu raskaus on enää muisto vain. Raskastahan tämä on, "elämä on epäreilua"-tunteet ovat voimakkaita ja hermo on kireällä, en jaksaisi yhtään kuunnella tuttujen/työkavereiden turhista asioista kitisemistä.



Pelottaa, että uudestaan raskaaksi tuleminen on yhtä vaikeaa kuin nyt oli (yritystä yli vuosi). Pakko kai tässä on kuitenkin yrittää kääntää ajatuksensa positiiviseen suuntaan, nyt ainakin tietää että raskaaksi tuleminen on mahdollista ja kaikkitietävien nettikeskustelujen (heh) mukaan keskenmenon jälkeen usein tärppää helpommin. Mua helpottaa vähän myös ajatus siitä, että kyseessä ei ollut "oikea" vauva.



Nyt odottelen vaan vuodon loppumista (johon voi mennä lääkärin mukaan jopa kuusi viikkoa, voi jestas), pääsisi normaali elämä alkamaan - ja sen uuden vauvan odotus toivottavasti.



Mutta ap:n kysymys siitä, miten päästä asian yli, on itselläni vielä vailla vastausta. Aika parantaa, toivon.

Minulla todettiin eilen varhaisultrassa tuulimunaraskaus. Sydän tuntuu repeävän, olemme toivoneet lasta jo kohta parin vuoden ajan. Raskaus sai alkunsa hormonihoidoilla ja ehdimme jo iloita, että saamme vihdoin oman lapsen. Raskausviikkoja olisi kasassa nyt 8+5. Yksityinen gyne teki lähetteen sairaalaan uuteen ultraan ja mahdolliseen tyhjennykseen. Pienen pieni toivon kipinä on olemassa, mutta emme usko sen mahdollisuuteen, koska hedelmöittymisajankohta on melko tarkkaan tiedossa hormonihoitojen vuoksi.

Pahimmalta tuntuu se, että miksi meille ei voida suoda onnea omasta lapsesta? Ymmärrän, että tämä raskaus oli tyhjää täynnä, pelkkä lupaus siitä, että voin tulla raskaaksi. Mutta miksi tämä kaikki tapahtuu meille? Olen katkera, en voi sille minkään. Toivon, että kohtu tyhjentyisi pian itsekseen, eikä tarvitsisi odottaa ensi viikkoon, ja aikaa sairaalaan.



Miten pitkillä sairauslomilla olette tämän aikana olleet? Minun olisi tarkoitus mennä maanantaina töihin, mutta aion pyytää ensi viikon sairauslomaa.

Minä sain keskenmenon h6+0 3 vko sitten. Takana 1,5 v yritys ja ensi viikolla ensimmäinen lapsettomuuspolin käynti. Viikkoa ennen keskenemenoa alkoi vaaleanpunerva vuoto ja tiesin heti, että kesken menee. Ultraäänessä h5+4 ei sykettä ja raskauspussi rutistunut. Yhden illan, kun kohtu tyhjeni, olin todella kipeä, kipeämpi kuin koskaan ennen. Sairaslomaa en halunnut enkä tarvinnutkaan. Miehen kanssa puhumalla olen selvinnyt asian ylitse. Jotenkin tunnen sisimmässäni, että näin tässä pitikin käydä. Toivoa luo tuo tuleva lapsettomuuspolin aika ja se, että raskaus edes lähti alulle. On siis munasolu (vaikkakin viallinen ehkä tässä tapauksessa), siittiöitä (miehelläni tukittu ja loistava tulos) ja kohtukin kunnossa. Ehkä meillä vielä onnistaa :)

Maanantaina kävin ensimmäisessä ultrassa, viikot 11+2. Kätilö totesi tuulimunaksi, mutta halusi varmistaa asian vielä lääkäriltä. Jouduin tunnin odottamaan, että pääsin lääkärille. Tuntui pahalta kun kätilö sanoi "pidän sulle peukkuja, voihan sieltä vielä asukki löytyä". Mieheni ei päässyt töittensä takia mukaan. Tiistai aamuna klo. 9 lääkkeelliseen tyhjennykseen sairaalaan, 4 tunnin päästä kotiin ja kotona vuodot vasta alkoivat. Kivut olivat aika kovat pari tuntia, jolloin kahdesti käydessäni vessassa tunsin alkion ja istukan tulevan ulos. Siitä jää varmasti mieleeni traumoja. Nyt keskiviikko ja vähän helpompi olo.



Toivon kaikille onnea yrityksiinsä.

isku oli kova, olihan se ensimmäinen raskaus. Tuli huijattu olo.



Yritimme heti uudestaan, lääkäri sanoi että yrittää voi samantien huolimatta kaavinnasta. Ovulaatio tuli 8 viikkoa kaavinnan jälkeen, ja tulin raskaaksi josta syntyi kohta 6-vuotias esikoisemme.

Kirjoitin tänne tammikuussa tuulimunaraskaudesta ja sen tuomasta surusta. Silloin toivon ajan parantavan ja nyt onkin ihana tulla kertomaan, että näin on käynyt ja vieläpä parhaalla mahdollisella tavalla. Uusi raskaus on nyt viikoilla 11+6, np-ultra oli eilen ja tällä kertaa kaikki oli niin kuin pitikin. Uutisista ihanin!



Huoli on ollut kova koko alkuraskauden enkä ole uskaltanut iloita asiasta oikeastaan lainkaan. Nyt voi jo hiukkasen hengähtää, kun pelottavimmat viikot ovat takana. Keskenmenon tuoma suru ja pelko ei varmaan koskaan täysin poistu, mutta ehkä tässä vielä oppii luottamaan siihen, että elämä kantaa :)



Voimia ja jaksamista kaikille!

Omalta osaltani voin vahvistaa kokemusta siitä, että keskenmenon jälkeen tärppi käy usein nopeasti :)

Äskeisestä jäi vahingossa nimimerkki pois.

Lela, sinusta saan paljon uskoa, ollaan muutenkin tuttuja foorumilta ja nämä kokemukset auttavat odottamaan tulevaisuutta positiivisin mielin.



Mulla tuulimuna todettiin viikoilla 10+2, alkio oli n. 6 viikon ikäinen. Ultrassa todettiin lääkärillä sekä kätilöopistolla ja annettiin lääkkeet mikäli tyhjentyminen ei ala. Onneksi alkoi ja juhannusviikonlopun vuosin ja kärsin kovista supistuskivuista. Kipu oli pahinta mitä tiedän, onneksi en ollut yksin. Eilen kävin vielä kättärillä varmistamassa tyhjenemisen ja onneksi kaikki on nyt ohi ja saan odotella seuraavia kuukautisia kunhan jälkivuodot loppuvat. Uutta raskautta haluan heti yrittää.



Suru on käsittämättömän kova, mutta olen jo päässyt pahimman yli. Ymmärrän etten voi syyttää tästä ketään, monelle käy näin ja kaikki on luonnollista. Lohduttaa myös tieto uuden raskauden mahdollisuudesta ja hedelmöittymiskyvystä. Satuttaa edelleen nähdä raskaana olevia äitejä ja pieniä vauvoja, mutta uskon pian olevani samassa tilanteessa ja onnellinen taas.

Terveisin Mussum :)

Kävin tiistaina ensimmäisessä neuvola käynnillä ja sain vielä samalle päivälle lääkärinkin joka tutki raskauden. Kohtu vastasi lääkärin mukaan viikkojani joita oli tiistaina 7+4.

Eilen piti sitten käydä verikokeissa ja viemässä pissanäyte. No aamulla tuli ihan muutama tippa verta ei muita oireita, sain ajan samalle lääkärille joka kertoi, että verta on tulossa enemmänkin ja että jos haluan voin mennä kotiin lepäämään. Olin että mitä helvettiä?! Vaadein päästä sairaalaan uä, ja sainkin sitten lähetteen kouraani ja matkasin sairaalaan.

Sairaalassa odotin kaksituntia kunnes kutsuttiin sisälle. Lääkäri ultras ja kohdussa ei näkynyt mitään! Olin aivan sanaton ja shokki oli todella iso lähdettyäni kotia kohti labran kautta.

Kyseinen lääkäri teki lähetteen labraan ja soitteli tuloksista myöhemmin samana päivänä.

Raskaushormoonia oli vaivaiset 226.

Tuulimunaraskaus siis todettiin ja maanantaina pitää mennä uudelleen verikokeisiin.

Seuraavat kuulemma tilannetta muuttuuko hormooni mihinkään suuntaan. Miten ihmistä voidaan "rääkätä" tälläisellä tilanteella?! Miksei vain voida tehdä jotakin..

En ole missään lukenut, että odottamalla tuulimunaraskaus olisi kadonnut vaan hoitoon olisi joko kaavinta tai lääkkeellinen poisto.

Lääkäri ei edes suostunut kertomaan jatkotoimenpiteistä vaan jankutti sitä että maanantaina uusiin verikokeisiin.

Aloitan uuden työn maanantaina enkä yhtään tiedä mitä koko asiasta sanoisi, jotain on pakko sanoa!

Oon hajoamis pisteessä, lasta yritetty 2 vuotta ja kun tärppää niin osoittautuukin tuulimunaksi.

En uskalla varmaan haaveilla enään mistään uudesta raskaudesta tai toivoa sitä, jos sekin on sitten tuulimuna tai jotain muuta.

Ei oo ketään kelle puhuis.



Miten teillä on tuulimunaraskauden todettua edetty ja millaisella "kiireellä"?

Itselläni nyt viikko lääkkeellisest tyhjennyksestä ja toivon vain että kohtu olisi tyhjentynyt, eikä tarvitse enää mennä kaavintaan. Itselläni siis todettiin 2,5 lapsettomuusvuoden jälkeen tuulimuna rv 7+0 ja siitä viikko tehtiin uusi ultra, tilanne ei ollut muuttunut mihinkään ja lääkkeellinen tyhjennys. Yhden päivän olin sairaslomalla. Henkisesti raskasta juuri siksi, kun sitä lasta on jo niin kauan odottanut ja vihdoin kun jotain tapahtuu, niin tuulimuna. Samaa minäkin ajatellut, että miksi juuri meille. Eikö nyt olisi oikeasti ollut jo meidän vuoro. mutta odotellaan että kierto palautuu normaaliksi ja päästään uuteen yritykseen...raskasta, mutta täytyy ajatella positiivisesti, että JOTAIN on sentään tapahtunut.

eilen raskausviikkoja takana 11+6, ja np-ultra.. sielä todettiin tuulimuna... :( kaikkia mahdolliset raskausoireet takana, ja toinen rintakin jo tihkuu kirkasta nestettä (ensimmäisestä lapsesta maitoa tuli rv 16). olo on todella tyhjä, kaikki tunteet on käyty läpi, eikä itku tunnu loppuvan.. sain eilen äitipolilla ensimmäisen keskeytyslääkkeen, huomenna kohdunsuulle käynnistyspillerit. ja tämän joudun tekemään yksin kotona... kauhulla odotan huomista, kipuja, ja istukan yms muiden ulostuloa.. uutta lasta saa kuulemma yrittää ensimmäisten kuukautisten jälkeen, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä että en uskalla edes ajatella uutta yritystä.. ehkä sitten joskus hamassa tulevaisuudesta, kun tästä painajaisesta on ensin selvitty..

mies yrittää tukea parhaansa mukaan, mutta on itsekkin niin shokissa vielä että ei tiedä mitä sanoa..

huomiset kivut pelottaa enemmän kuin ensimmäisen lapsen synnytys, nyt joudun olemaan yksin kotona ja en saanut muita kipulääkkeitä kuin reseptin 600mg buranaan.. :(

Mulla oli elokuussa tuulimuna, kolmas keskenmeno tänä vuonna. Sain lääkkeet 15min ultran jälkeen kun olin vielä täysin shokissa. Selvisin kuitenkin pelkällä suun kautta otettavalla lääkkeellä ja otin varalta buranaa samana päivänä, mutta en ollut lainkaan kipeä. Vuosin vain kamalasti ja itkin. Olin paljon paljon kipeämpi spontaanin keskenmenon aikana 6+4 kuin lääkkeellisessä keskeytyksessä. Voimia sinulle!

Eli reilut kaksi vuotta ollaan yritetty raskautta. Kun testi vihdoin ja viimein näytti plussaa (luomuna) oltiin onnesta soikeina. Mentiin rv 7+3 varhaisultraan jossa todettiin kohtu raskauteen sopivaksi ja nähtiin kaksi raskaudenalkua jotka vastasivat viikkoja 4+5. Nyt eilen, puolitoista viikkoa ekan ultran jälkeen käytiin uusinta ultrassa ja matkustajia ei näkynyt edelleenkään.



Lääkäri oli aivan ihana nuori lääkäri, samoin hoitaja. Pyhien vuoksi keskeytystä ei voitu vielä aloittaa. Lääkäri halusi varmistuksen varmistuksen ja joudun nyt viikonlopun aikana käymään vielä hcg mittauksissa, tosin tänään alkoi pieni vuotelu jo sponttanisti. Olisin halunnut tehdä tyhjennykset kotona, mutta siihen en saanut lupaa. Maanantaina joudun menemään polille tyhjennettäväksi...



Olo on tietysti hyvin surullinen, koska yritystä on ollut kauan. Ehdin itkemään pahimmat tuskat heti varhaisultran jälkeen ja nyt vain toivon että fyysinen puoli saataisiin nopeasti ohitse.