Kertomuksia perheterapiasta
Minkälaisessa tilanteessa sinne mennään? Millaisia perheitä siellä käy? yms. tms....
Kommentit (3)
Haluaisin vain tietää syitä terapiassa käynnille. ap.
Ehkä vähän erilaista kautta päädyttiin sinne, kun monet muut. Meillä ei sinänsä ollut parisuhdeongelmia.
Tilanne oli se, että mulla oli itselläni oli paha masennuskausi tms. ja olin ollut sitten vähän aikaa osastollakin ongelmineni. Sieltä päästyäni tapasin säännöllisesti psykiatrista hoitajaa, ja mieskin oli välillä mukana.
Näitten keskustelujen myötä hoitaja oli sitä mieltä, että voisi olla kummallekin hyödyksi, jos käydään jonkin aikaa perheterapiassa. Lähinnä siis siksi, että oltiin tilanteessa, jossa valitettavasti kaikki tuntui pyörivän mun ongelmien ympärillä, ja mies joutui kantamaan suurimman osan kaikesta vastuusta, ja koska kumpikaan ei halunnut kuormittaa toista lisää, ei kumpikaan oikein puhunut suutaan puhtaaksi mistään asiasta jne.
Oli hyvä juttu, että mentiin. Siellä tuli vaan puhuttua kaiken maailman asioista, mitkä ei muuten olleet vaan tulleet puheeksi. Aina terapiakertojen jälkeenkin mentiin kahvilaan kahdestaan ja jatkettiin rehellistä juttelua tärkeistä asioista. Teki hyvää kummallekin. Miehen ei tarvinut enää ajatella, että hänen pitäisi koko ajan varoa "kuormittamasta" minua ja huolehtia kaikesta, ja minun ei tarvinut kantaa niin paljoa syyllisyyttä jne.
- 2
Vai tarkoitatko nimenomaan, että lastenkin kanssa perheterapiassa?