Te laihat naiset!

tupakoitsijoita ja alkoholisteja, huumeidenkäyttäjiä? Pelihimoisia?



AIka harvalla lihavalla ihmisellä kyse on niinkään fyysisistä ongelmista, enemmänkin kyse on samalla tapaa henkisen puolen jutuista, kuin alkoholistilla, tupakoitsijalla jne. Ihan samassa määrin siihen ruokaan jää koukkuun kuin noihin em. aineisiin.

En todellakaan ihmettele. Itse en juuri liho ilmeisesti perintötekijöiden, aineenvaihdunnan tms. ansiosta - en niinkään elämäntapojen. Minulla ei kuitenkaan todellakaan ole mikään toivekroppa ja ihokin on aika huono. Näihinkin asioihin voisi varmaan itse vaikuttaa monin tavoin, mutta vaikealta se tuntuu. En siis yhtään ihmettele, miksi joku lihoamaan taipuvainen ei saa tsempattua itseään painonpudotukseen.

Isäni on lihava ja aina välillä on yrittänyt laihduttaa. Ei onnistu. Hänellä lihomisen syy lienee sekä aienenvaihdunta että ruoan tuoma psyykkinen nautinto ja lohtu. Tarvitsisi varmaan jonkun ravintoterapeutin käsittelyn, että oppisi laihtumaan.

Minä taas olin nuorena läpipasko, vaikka oli aina nälkä ja söin paljon, inhosin liikuntaa ja rakastin herkkuja. En todellakaan tehnyt mitään "ansaitakseni" hoikan vartalon, joka minulla oli.

Nyt olen päässyt vähän repsahtamaan ja silti tuntuu että laihtuminen on minulle helpompaa kuin monelle muulle.

tupakoitsijoita ja alkoholisteja, huumeidenkäyttäjiä? Pelihimoisia?

AIka harvalla lihavalla ihmisellä kyse on niinkään fyysisistä ongelmista, enemmänkin kyse on samalla tapaa henkisen puolen jutuista, kuin alkoholistilla, tupakoitsijalla jne. Ihan samassa määrin siihen ruokaan jää koukkuun kuin noihin em. aineisiin.

Ihminen kuolee ilman ruokaa, mutta ei ilman huumeita, tupakkaa tai viinaa. Niihin syntyy eri syystä riippuvuus.

Olin ennen itsekin lihava, mutta se kävi viimein niin sietämättömäksi, että laihduttauduin. Inhosin itseäni muodottomana möykkynä, nyt olen tyytyväinen ja ELÄN, olen vapaa siitä paskamaisesta taakasta! Paras asia se laihdutus oli, mitä olen itselleni koskaan tehnyt.



Ihmettelen, miksi joku niin tylsä ja simppeli pakollinen perusasia kuin syöminen on muodostunut ihmisille niin tärkeäksi tyydytyksen tuojaksi, että sen annetaan pilata terveys ja muu elämä.

Olen aina ollut laiha, ja tarvitsisin rautaista itsekuria, että saisin raskauskilot pidettyä edes pari kuukautta = söisin tarpeeksi paljon. Eipä ole vielä löytynyt sitä itsekuria :( Varmasti monet lievästi ylipainoiset elää paljon terveellisemmin kuin minä. Toisaalta paljon riippuu geeneistä, eikä minulla ole mitään ansioita siinä, että olen saanut laihuusgeenit siinä missä joku toinen lihavuusgeenit.

Ärsyttää vaan nämä, jotka pitää itseään niin paljon parempina kuin muut. Ootko ap ikinä ajatellut, että "sisäinen kauneus on tärkeintä" tai muuta sellaista lässynlässyä. Kokeile joskus niin huomaat, miten paljon parempi olo siitä tulee kuin tuollaisesta kyräilystä. Sellaista ajattelutapaa voisi hyvällä omallatunnolla siirtää lapsilleenkin.

4 kertaa olen ollut raskaana ja paino on noussut 20-25kg. 3kk synnytyksen jälkeen paino on aina ollut tuossa normaalissa. Syön säännöllisesti 5-6 kertaa päivässä. Liikuntaa en erikseen harrasta mutta lapset, koti ja ystävät pitävät minun liikkeessä. Geeneillä vaikutusta ja normaalit elintavat myös ratkaisevat.

juttu on ihan siitä kiinni että ne jotka on laihoja ei ees lihoa helposti eli niiden ei tarttee pitää tiukkaa huolta joka suupalasta vaan pysyy laihoina vähän kuin itsekseen.helppo siinä sitten arvostella niitä jotka ei "muka jaksa" tehdä mitään ylipainonsa eteen ja on huonoja ihmisiä kun syö kahvitauolla munkin.

Samaa mieltä. Itse olen aina ollut laiha, ja monesti ihmetellään että kuinka jaksan vahtia suupaloja. Kun kerron, etten vahvi vaan syön ihan mitä haluan, kukaan ei usko. Kun syödään kavereiden kanssa yhdessä, moni sanoo, että syönkö sen takia nyt noin paljon ettei kukaan voisi arvostella. Kukaan ei usko että syön aina samalla tavalla.

En tee mitään pysyäkseni laihana ja silti se onnistuu. Samoin uskon että moni tukeva yrittää paljon laihduttaa muttei onnistu. En ikinä arvostele kenenkään syömisiä, sillä suututtaa niin paljon mun tapojeni arvailu ja kommentointi.

Sairaalloisen lihavia en ymmärrä, mutta uskon että silloin ollaa jo sairausvaiheessa. Verrata voi silloin kai alkoholismiin, jossa ihminen ei itse voi kontrolloida juomistaan, tai nytten syömistään.

Jos mä en hyvistä yrityksistä huolimatta onnistu lihomaan, niin mikä jottei maailmassa voisi olla huomattava joukko niitä ihmisiä, joille laihtuminen on vähintään yhtä vaikeaa kuin mulle lihominen. Mä pikemminkin taistelen taas tällä haavaa, että saisin ne vähätkin pidettyä, kun imetys vei monta kiloa liikaa...

vaikea karistaa olemattomasta ylipainostaan pari kiloa! Etkö tosiaan ole tiennyt sitä, että mitä enemmän ylipainokiloja on, sitä helpommin ne myös - aluksi - karisevat. Viimeiset kilot ovat sitten niitä vaikeampia.



on ihan eri asia karsitaa 2 kiloa 95 kilosta kuin 46 kilosta. Ensin mainittu vaatii ehkä vajaan viikon kevyempää syömistä jälkimmäinen muutaman viikon syömättömyyttä.

Olin lapsena, nuorena, nuorena aikuisena laiha ja jopa hoikkakin. Eli ihan "luonnostaan" pieni, olin aktiivinen liikunnan suhteen, söin kun oli nälkä ja aina tuli kylläisyyden tunne, joten mahalaukku pysyi normaalimitoissaan.



Sitten sairastuin ja lihoin muutamassa vuodessa kymmeniä kiloja. Nykyään olen ihan tyytyväinen painooni ja tunnen oloni hyväksi. Huomaan olevani isokokoinen kun katselen kaupassa S-koon vaatteita tai olen normaalipainoisen vieressä peilin edessä. Varmasti tämä lihomiseni on muille oudompi asia kuin itselleni, näytän nykyään todella erilaiselta kuin ennen.



Ihan terveyssyistä pitäisi painoa pudottaa, mutta vaikeaa on. Olen helposti addiktoituva ihminen ja nyt se riippuvuus kohdistuu ruokaan. Tekee mieli syödä usein ja ostelen jatkuvasti epäterveellistä ruokaa. Kaipa tilanne tästä vielä muuttuu kun keksin taas uuden riippuvuuden kohteen...