Lue keskustelun säännöt.
Missä ja miten olet oppinut ruoanlaittotaitosi? Pidätkö ruoanlaitosta?
23.09.2009 |
Omaa tarinaa: meillä kotona laitettiin paljon kotiruokaa, minäkin leivoin välillä jotain makeita kakkuja tai pullia. Koulun jälkeen kävin talouskoulun, mikä oli hyväksi, vaikka en heti silloin ottanutkaan talouskoulun oppeja käyttöön. Mutta kun sain opiskelupaikan ja yritin venyttää penniä, kaivoin talouskoulun kirjat esiin ja rupesin tekemään paljon ruokia ja leipomuksia itse rahansäästömielessä. Vuosikausia leivoin itse sämpylät ja patongit säästön vuoksi.
Pikkuhiljaa kehityin paremmaksi ja opettelin tekemään myös monipuolisempia liharuokia, kalaruokia ja muita. Nykyään pidän ruoanlaitosta, se on minusta rentouttavaa eikä velvollisuus! Arvioisin olevani ihan hyvä kotikokki. Osaan myös vieläkin suunnitella ruoka-asioita taloudelliselta kannalta, vaikka nykyään on tietysti helpompi ostella myös herkkuja välillä, kuten kalliita juustoja tai lihoja. Yleensä arkiruokamme on silti edullista.
Kommentit (23)
kotona kyllä äiti teki paljon ruokaa, leipoi ja vaikka mitä, mutta itse en koskaan tehnyt mitään, en osannut edes perunoita keittää. Eli itse olen opetellut, ja vihaan ruoanlaittoa. Teen sitä vain ja ainoastaan koska on pakko, leivo en ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja oppihan sitä koulussakin kotitaloustuynneilla. Ennenkaikkea itse luin kirjoista, ja saatoin kysyä neuvoa muilta. Äitini sairasteli paljon, kun oli 13-17 vuotias, joten opin tekemään pakostakin ruokaa ( myös veljeni oppi).
Sitten opiskelijana ei ollut kauheasti rahaa, joten tein itse. edelleen luen paljon ja katson silloin tällöin kokkiohjelmia, sieltä saa hyviä vinkkejä (kun jo siis aika paljon osaa aiemmin). ystäväni on kokki, joka on järjestänyt kokkausiltoja (kuulumme samaan kultt.yhdistykseen)
mut nyt itse opetellen teen kaiken itse enk' pysty valmissössöjä syömään ja leipominenon vaan niin ihanaa:)
leiponut, säilönyt, siivonnut jne. jne. muutenkin hoitanut huushollia. Ätini oli yksinhuoltaja ja me lapset (2 tyttöä) teimme ihan pienestä asti oman osuutemme kotitöistä. Ala-asteella jo tein usein perheelle ruokaa ja leivoin ihan omatoimisesti.
En ole pitänyt sitä koskaan mitenkään erikoisena, paitsi nyt aikuisena, kun huomaan että suurin osa ystävistäni on ihan "käsiä" arkipäivän askareissa (muussakin kuin ruoanlaitossa). Itselläni tuo taito on ihan selkäytimessä ja kaikki käy ja onnistuu ihan luonnostaan. Pidän ruoanlaitosta ja teen paljon monipuolisia herkkuja. Miehen kanssa kokkaillaan kaikenlaista uutta ja eksoottista, itse hoidan yleensä arkiruoan yksin. Lapset ovat onneksi meilläkin innolla mukana tekemässä!
Mitään talouskouluja tms. en ole käynyt. Olen kouluukseltani diplomi-insinööri.
lapsuuskodissa, aina on tehty alusta asti kotiruokaa, mm. veriletut, jotka on varsinkin avioliiton kautta sukuun tulleita ensin kauhistuttaneet, sitten kun ovat maistaneet, ovat tykänneet. Leipomisilla tienattiin rahat merkkifarkkuihin, kun vanhemmat eivät niitä halunneet kustantaa. Eli leipominenkin sujuu.
sitten olen vaan kokeilemalla ja soveltamalla jalostanut taitojani. Mieheni sanoo minua kastikemestariksi :) Monesti myös haen ohjeita kirjoista ja netistä raaka-aineen perusteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jo tein paljon ruokaa, kun asia kiinosti. Myöhemmin on selvinnyt, ettei äiti suuresti välitä ruuanlaitosta ja leipomisesta, joten ei ihme, jos antoi minun häärätä keittiössä aina kun intoa riitti. Opiskeluaikana ja sen jälkeen olen vaan pikkuhiljaa opetellut uusia asioita, uusia ruokia ja oppinut kehittämään valmiita reseptejä omiin tarpeisiin. Pari viikon pituista ruokakurssia erityisaiheista on täydentänyt oppeja. Nykyisin laitan milelläni ruokaa ja käytän taitoja myös apuna vapaaehtoistyössä. Mielestäni olen hyvä kokkia ja leipoja ja niin nuo tututkin kehuu.
Ja lasten lukumäärän kasvaessa olen laajentanut valikoimaa. Pikkuhiljaa tässä mennään... :)
En erityisesti nauti ruuanlaitosta, mutta en sitä inhoakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
opiskelukavereilta kun osasin laittaa ruokaa ja leipoa leipää. sainkin sitten kokata kavereille krapalapäivinä ja sain tittelin emäntä:-)
saatiin jotain syötyä.
Kuningas alkoholi piti vanhempia kiireisenä ja siksi me lapset sitten hoidettiin ruoka-asiat kaupassa käynnistä lähtien. Onneksi vanhemmat tajusivat tehdä jonkun tilisopimuksen lähikaupan kanssa.
En tiedä, onko se peruja lapsuudesta, mutta ruoanlaitto ei ole minulle mikään kiva asia vaan enemmänkin pakkopullaa. Enemmän tykkään leipoa ja tehdä erilaisia herkkuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esim. ihan perus ruskeankastikkeen?
Äiti laittoi paljon ruokaa, joten tehtiin ja leivottiin myös yhdessä. Teininä aloin kokkailla yksinkin, ensin jotain jauhelihapastaa ja hedelmäsalaattia ja sitten vaativampia. Olen oppinut vain tekemällä, koko ajan, myös yksin asuessa, olen laittanut ruokaa. Aikuisena olen harrastanut sitä ihan kunnollakin, käynyt huippukokkien illoissa yms. Ja nyt mulla on ihana anoppi, jonka kanssa kokkaillaan! Hän on tosi hyvä kokki, joten häneltä olen oppinut paljon. Ja ruoanlaitto on mun ja miehen yhteinen harrastus, eli joka viikonloppu kokkaillaan yhdessä kotona jotain "parempaa". Arkena syödään tavallista arkikotiruokaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äiti on maailman surkein kokki, samoin mummoni ruuanlaitto on vähän sinne päin. Mutta meillä kotona kyllä isä tekikin enemmän ruokaa, johtuen osaltaan äidin vuorotyöstä.
En muista lapsuudesta yhtään kertaa, että oltais äidin kanssa tehty yhdessä ruokaa, leivottiin toki useinkin.
Mutta ruuanlaitto ei ole mun mielestä kivaa vaan pakko tehdä. On niin hirveän vaikea keksiä ruokiakin mitä tekisi, ettei olis aina sitä samaa makaronilaatikko-lihapulla linjaa.
Tykkään enemmän leipoa. Ja siinä olen hyvä.
Oli koulussakin sitten valinnaisena kotitaloutta ja kävin jossain kokkikerhossa, mutta kyllä meillä kotona koko perhe osallistui ruuanlaittoon ja perustujut olen oppinut kotona. Ja kyllä, tykkään laittaa ruokaa, olen aika kekseliäs ja hyvä kokki. Leivottua ei tule paljoa, pari kertaa kuussa pullaa, silloin tällöin sämpylöitä ja juhliin sitten joskus jotain muutakin.
Miehen ja siskonsa ei ole koskaan kotona tarvinnut osallistua ruuanlaittoon, tai luulen että heitä ei ole haluttu keittiöön sotkemaan. Se on kyllä iso karhunpalvelus lapsille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini oli huono ruoanalaittaja. Hän kyllä teki ruokaa, mutta se oli pahaa. Siksi oli jo kotona pakko opetalla...
Sain aina tehdä kaikkea kotona. Ihan mitä tahansa. Muistan, kuinka 15-vuotiaana väänsin cannelloneja jauhosta alkaen...
Ja ihan keittokirjan kanssa aloin tekemään. Itse oppinut siis.
Veljeni on myös hyvä ruoanlaittaja. Ahkerien äitien lapsista tulee laiskoja, laiskojan ahkeria...
Ahkerien äitien lapsista tulee laiskoja, laiskojan ahkeria...
ja leipomaan ja tekemään esim. jouluruokia sen jälkeen, kun äitini kuoli ollessani 13-vuotias. Sitä ennen en ollutkaan saanut tehdä keittiössä mitään! Sittemin jatkoin ruoanlaiton harjoittelua opiskeluaikana ja jossakin vaiheessa, vielä lapsettomana, tein monenlaisia gourmet- ja eksoottisten ruokien kokeiluja ja pidin siitä kovasti. Lasten saannin jälkeen olen totaalisesti kyllästynyt ruoan laittoon. Onneksi mieheni tykkää tehdä ruokaa.
Ahkerien äitien lapsista tulee laiskoja, laiskojan ahkeria...
Voisin kertoa monta esimerkkiä, jossa ei ole mennyt näin....
Mun äitini oli armoitettu ruuanlaittaja, piti ravintolaakin 60 luvun alussa. Isä rakasti hyvää ruokaa ja teki myös itse sitä. Kotona en pannut tikkua ristiin ruuan eteen mutta kun muutin omilleni niin innostuin asiasta.
Kouluja en ole käynyt mutta "tatsi" löytyy niin minulta kuin mieheltänikin, rakastamme ruokaa ja illalliskekkereitä perheen ja ystävien kesken.
Ja se perinnöllisyys - 1 tyttäristä on kokki, toinen harkitsee opiskelua restonomiksi ja kolmas jo ekaluokkalaisena tietää maailman ruuista enemmän kuin moni aikuinen. Ja esikoispoika tekee ruuat kun restonomiminiä on pitkään töissä tai reissuillaan:)
Ruoka taitaa olla meidän perheelle yksi rakkaudenosoituksen muoto:) Silti emme ole ylipainoisia (nuoriso suorastaan laihaa), mässylinjalle ei lähdetä vaan ruuat tehdää kunnon aineksista.
isoäitini oli taloudenhoitajana, ja samalla kokkina "herrasperheessä", isotätini samoin, New Yorkissa puolestaan. Molemmat tätini toimivat myös pitokokkeina, ja suvussa on paljon joskus ruuan kanssa työkseen tehneitä. Ruuasta myös puhutaan. Me järjestämme vuosittain isompia sukukekkreitä, jossa tehdään ruokaa sit koko poppoolle.
Siinä on oppinut yhtä ja toista, eikä sitä kehtaiskaan olla tietämättä ruuasta. Perheeni on ihan tavallisia ihmisä, maatalon lapsia, mutta aikamoisia kulinaristeja teemalla "hyvät raaka-aineet on kaiken a ja o."
En osannut keittää perunoita, saati mitään muutakaan!
Kun muutin omilleni aloin pikkuhiljaa tutustumaan puolivalmiiden ruokien tekoon. Pakkohan oli kun nälkä yllätti ja opiskelubudjetit ei aina riitä mäkkäriin. Moni kattila paloi roskiskuntoon. Lähinnä makaronilla eleltiin.
Sittemmin perheen perustuessa olen oppinut itse hyvin kaikki perusruoat. Ei mitään ihmeitä, mutta hyvät perushutut ilmaantuvat ilman ohjeita! Harjoittelua se on vaatinut.