Synnytys edessä. Antakaa kiltit hyviä positiivisia neuvoja!

Ja kun homma lähtee etenemään, ei siinä paljon ehdi mietiskellä. Kyllä kipua kestää, vaikka ajoittain toiselta saattaakin tuntua. Ja on myös ihan toimivaa kipulääkitystä, kysy kätilöltä.

Ponnista niin kauan samaa ponnistusta kuin jaksat, sit uudestaan. Monet ponnistaa vaan lyhyitä ja siks ei etene.

se on niin kongreettista ja keskityt vain synnyttämiseen, kivun kestät kun et muutakaan voi. Mun neuvo on että älä jämähdä makaamaan tai istumaan, kävele, seiso, nojaile ja pyörittele lantiota, se nopeuttaa avautumista kun vauva painaa kohdunsuuta seisoma-asennossa..ja pyydä kivunlievitystä ajoissa ettei jää saamatta. Keskity synnyttämiseen, kätilöiden tehtävä on seurata vauvan tilaa:)

älä liikaa suunnittele asioita etukäteen vaan anna asioiden mennä myös omalla tahdillansa. voit yllättyä kuinka luonnollista ja siedettävää se synnytys voi sittenkin olla! mukana voi myös olla positiivista mieltä ja halua näyttää itsellesi, että pystyt siihen kyllä hyvin! kyllähän siihen pystyy nälkäänäkevä afrikkalainen nainenkin, niin miksi et sinä pystyisi?

itse asiassa olin ollut ihan hysteerisen huolissani vauvan voinnista koko raskausajan, ja sitten vihdoin kun päästiin synnyttämään, tuntui kuin se iso huoli olisi väistynyt sydämeltä. Ei tarvinnut enää itse laskea liikkeitä ja tarkkailla oireitaan ja vahtia vuotoja, vaan köllötin siinä ammattilaisten ympäröimänä, anturit mahassani, sydänkäyrä monitorilla ja kuulin omilla korvillani vauvan sykkeen koko ajan kaiuttimista. Se oli ihanaa, ensimmäinen huoleton vaihe koko raskaudessa!



Kivun ja ylipäänsä synnytyssuorituksen suhteen mun paras kannustava neuvoni on että ei kannata kuvitella liian tarkkaan tietävänsä mitä haluaa tehdä missäkin vaiheessa. Itse ainakin pidin tosi helpottavana sitä että pystyin antautumaan "palveltavaksi", ts. ei tarvinnut itse osata tehdä valintoja tms. vaan hoitohenkilökunta kertoi koko ajan missä mennään, mitä tapahtuu seuraavaksi ja mitä mun pitää tehdä jotta se kaikki tapahtuu asiallisesti.



Hyvin se menee. Heittäydy virran vietäväksi ja nauti siitä että ympärilläsi on todella vahvan osaamisen, hienostuneiden laitteiden ja valtavan rutiinin sairaalaorganisaatio. Sinun ei tarvitse osata mitään, sinusta huolehditaan. Ponnistat kun käsketään. Jos se jostain syystä ei onnistu, sittenkin kerrotaan mitä pitää tehdä.



Onnea matkaan!

Kätilö pitää huolen, että lapsen kannalta synnytys menee hyvin. Keskity itse ponnistamiseen ja muista, että poltot ovat ohi heti kun lapsi on rinnallasi.



Ponnistukseen sain muuten vasta viimeisen lapseni synnytyksessä täydellisen vinkin kätilöltä: ajattele, että olet kakalla ja työnnä "tavara" ulos samalla tavalla. Tenava oli kokonaan ulkona toisella työnnöllä. Älä ajattele asentoa tai ponnistusta, vaan "ulosta". Ei ehkä kuullosta kivalta, mutta toimi minulla.

Antaudu hetkeen, anna asiantuntijoiden (kätilöiden yms.) hoitaa hommansa. He ovat auttamassa sinua. Suomessa homma huippuluokkaa. Ole positiivinen. Mieti että Sinä olet tekemässä maailman ihmeellisintä asiaa.



Mä mietin myös, että jos muutkin on selvinnyt, kyllä minäkin! Ja myös se auttoi, että tiesin, että tämä kipu loppuu pian (pian ja pian, mutta) ei se synnytys viikkotolkulla kestä.



Ota mies tai ystävä tueksi, halutessasi mielimusiikkia mukaan. Mulla oli Apulantaa :)

Älä mieti kipua vaan selviämistä, koko ajan tilanne etenee, olet lähempänä loppua - ja palkinto on varmasti hieno. (Tyyliin tunti jo kestetty, hyvä minä, tunti vähemmän kipuja). Liiku, keinu, mulla auttoi avautumisvaiheessa kuumat vesipussit masun päällä ja selän alla.

Yritä jutella niitä näitä tukihenkilön kanssa.

Mieti, että siellä se vauva valmistautuu maailmaan.



Ja ponnistusvaiheessa, ponnista niin kuin punkisit jättimäistä kakkapökälettä. Huuda, jos huudattaa.



Vauvalle sattuu jotain, jos sattuu, mutta todennäköisesti ei. Juuri siinä tilanteessa sun on luotettava muihin ihmisiin ja oltava "heidän armoillaan".



Aika eläimellistä touhua se on, mutta älä kainostele tai nolostu mistään, ne on kuule nähneet jo "kaiken".



Tsemppiä kovasti, hyvin se menee!

poissa harteiltasi synnytyksessä.

Sitä varten on kätilöt ja lääkärit, kätilö seuraa sydänääniä ym koko ajan!



Itse keskityt kun vaan mahdollista lepäämään ja keräämään voimia.



Kivut kestää helposti :) palkinto on nopeasti sylissäsi :) Ilokaasua, epiduraalia halutessasi saat, jos pystyy laittamaan.



Pistä mies hommiin myös ponnistuksen ainakan, meillä auttoi esikoisen synnytyksessä todella paljon, kun mies auttoi pitämään mun niskaa/ leukaa rintaa vasten ( siis leuka rintaan). En pystynyt itse laittamaan sitä, en osannut siinä tilanteessa :D

Toisessa synnytyksessä miehen käsi oli kovalla koetuksella kun auttoi kun puristin siitä :D

mielikuvaharjoittele itse rentouttamista kivusta huolimatta.



Pitkiä sitkeitä ponnistuksia. Supistuksen tullessa vedät syvään henkeä, pidätät hengitystä ja ponnistat pitkään. Aloita ponnistus ylhäältä ja ponnista alaspäin kohdun suuta kohti. vedä uudelleen henkeä ja ponnista uudelleen niin kauan kuin supistusta riittää. Kätilö kyllä neuvoo.



Itselle kivun "kestämiseen" auttoi ikäänkuin henkinen kääntyminen sisäänpäin, rentoumiseen keskittyminen.



Näillä "metodeilla" syntyi 40 minuutin ponnistuksella huonosti laskeutunut ja _todella_ tiukassa ollut nelikiloinen pyöriäinen.

ja raskausaikana ajattelin luonto hoitaa homman. Jos lähtee vikisee ja vinkuu ettei jaksa ei jaksa, älä ajattele niin vaan se olet SÄ joka saa vauvan ulos, ponnista siltä ku tuntuu, kuuntele itseäs.

Ja todettakoon en pahemmin jännittänyt ekaa synnytystä vaan toka synnytys oli se mitä jännitin..



TSEMPPIÄ!!!!!

Ajaudu vaan "virran vietäväksi" ja katso mitä tilanne tuo tullessaan.



Vinkki ponnistukseen: löydät oikeat lihakset kun kuvittelet eteesi palavan kynttilän. Puhalla kynttilää pitkään ja hiljaa niin että liekki lepattaa mutta kynttilä ei sammu. Tätä voi kokeilla jo ennen synnytystä harjoitusmielessä niin että sitten ponnistusvaiheessa osaa käyttää oikeita lihaksia.



Ja kannattaa ponnistaessa pitää silmät auki, niin ei mene kaikki "ponnistusvoima" silmiin (tätäkin voi kokeilla jo etukäteen, millainen ero on silmät kiinni/auki).

Sä teet vaan mitä sun täytyy tehä (ponnistat, huudat...) ja jätät vastuun kätilöille!! Ite en ainakaan ollu synnyttäes "oma itteni", mut palauduin pian ja onnekseni kätilön työvuoro siinvaihees vaihtu... ;oD TSEMPPIÄ!! Siitä selviää kyllä - kun muutakaan ei voi!!

niin älä sit pety kun et itkekään ilosta omassa synnytyksessä.. olo on helpottunut, mut harvoin se ne onnen kyyneleet tulee sillä sekunnilla kun vauvan saa syliin.. ne tunteet kyl tulee pian sen jälkeen, hieman jäljessä :)

onnea :)

multa saat vielä semmoisen pienen, että kivun ollessa päällä muista hengittää syvään ja rauhallisesti. Hengittämiseen keskittyminen vähentää sitä kipuun keskittymistä. Itse ponnistusvaihe oli niin intensiivinen, että siinä en itse enää tuntenut paljon mitään, keskityin niin kovin vaan siihen ponnistamiseen. Itsellä jopa ponnistaminen helpotti, kipu ei ollut enää niin pahaa.



Mä olen maailman vellipersauksisin, huonokuntoinen arkajalka mitä kuvitella saattaa ja olen synnytksestä selviytynyt. En ehkä ihan "mallikelpoisesti", mutta tein sen silti! :)

Kroppasi on tehty synnyttämään, selviydyt siitä. Älä keskity kipuun vaan hengitykseen, liikkumiseen, keinuttele lantiota, koita polviseisontaa, suihkua. Pidä suu raollaan, ääntele, keskity siihen että leuka on rento (ei hammasta purren), sormet ja varpaat avoinna (ei puristettuina nyrkkiin), silmätkin auki. Hengittele ja "nauti" vaikka supistukset vetäisi jalat alta.



Kyllä se hyvin menee ja pystyasennolla pystyt jouduttamaan avautumista.



Ponnista jakkaralla ja tässä vaiheessa kuuntele kätilön neuvoja! Avautumisvaiheessa kuuntele vain itseäsi ja omia tuntemuksiasi.



Tsemppiä vaan ja VOIMAA synnytykseen! Se on uskomaton luonnon voimanäytös, mihin me pystymme! Sitten sitä jälkikäteen voi ihmetellä; teinkö minä tosiaan tuon ihanan pienen ihmeen :-)



T. Kolme lasta onnellisesti luomuna synnyttänyt ja kaikki aivan mahtavia kokemuksia. Selvisin niistä ja haikeana mietin etten enää "pääse" synnyttämään!!

että ponnista TÄYSILLÄ. Älä yhtään säästele ja ajattele, että selviät vähemmällä jos niin teet. Vauva on pakko pusertaa ulos niin lujaa kuin suinkin, jos haluaa toimituksen joskus loppuvan. Jotkut pelkäävät ja siksi eivät pistä kaikkea likoon. Se voi taas johtaa sitten lopulta isompiin ongelmiin, kuten imukuppeihin ym. Kaikki peliin heti on siis minun neuvoni.

Ponnistusvaihe minulla lähti sujumaan, kun tajusin ponnistaa myös alavatsan lihaksilla. Pelkällä ylävatsalla ei vauva lähtenyt vielä tulemaan.

Just kun tuntuu, ettei enää jaksa, puserra vaan kahta kovempaa. Siinä on jotain kivaakin. Tsemppaus.

Positiivisin av-ketju kautta aikain? Hyvä mammat!

Pusertamisen vastakohta, RENTOUTUMINEN.

Tätä kannattaa harjotella päivittäin ja silti määrä saattaa olla liian vähän! ;)



Eli kun supistus loppuu niin purat jännitystä ja koita rentoutua.

Tämä on myös avainasemassa synnytyksen edistymisen kanssa: jos vaan jännittää lihaksia ja laittaa vastaan niin tappelee vastaan.



Ponnista ja rentoudu.

Ja ps. mitä nyt on noita eri synnytystapoja lukenut niin on myös niitäkin tapoja joissa hengitellään ja hellästi ohjataan vauvaa ulos, ei kaikki ohjeet sano että puserra niin että silmät tippuu pihalle kuopistaan. Toimii kyllä, mutta muitakin tapoja on. Esim. oikeaan suuntaan kevyemmin puristaminen on tehokkaampaa kuin summamutikassa ponnistaminen niin perkeleesti. ;)