vauvan vihreän vetinen uloste
Esikoisella on suolistolla reagoiva ruokayliherkkyys. Tilanne on edelleen kovin huono, eikä vieläkään 2,5 vuotiaana täysin sopivaa korviketta tai ruoka-ainetta ole. Toinen lapsi on todella erilainen, nukkuu paljon paremmin, on iloinen ja rauhallinen. Ikää on nyt 5kk, enkä ole oikeastaan miettinyt että olisi allerginen. Maito, muna ja soija on ollut poissa ruokavaliostani alusta asti. Ruokakokeilujen kohta alkaessa aloin miettimään, olisiko kuitenkin kakkosella jotain allergiaan liittyvää. Mitään vastaavaa oirehdintaa ei ole kuten esikoisella. Uloste on kuitenkin ollut koko ajan vihreää liejua, välillä rihmaisen limaista. Vain muutaman kerran uloste on ollut keltaista. Yöt ovat hyviä ja päivällä nukkuu puolen tunnin unia, herää aina itkien röyhtäyksen tarpeeseen. Joidenkin syömieni ruokien jälkeen, puklaa selvästi enemmän. On kuitenkin tyytyväisen oloinen vauva suurimman osan ajasta.
Voiko kakkosella kuitenkin olla lievää allergiaa/suolen kypsymättömyyttä vai äidillä vain suuri mielikuvitus?
Kommentit (2)
meillä tällä toisella oli vauvana ihan vetinen vihreä ja todella pahalle haiseva kakka. Lisäksi oli noita mainitsemiasi "rihmoja" kakassa kun sai jotain mille allerginen. On vaikeasti allerginen, nyt ikää 1v 3kk ja ruokavaliossa neocate-korvike, riisi, parsa, hirvenliha, maissi, kaura ja luumu. Viimeksi yritettiin kesäkurpitsaa jonka kai pitäisi olla mieto mutta niin se vaan aiheutti oireita...
Esikoisella maitoallergia oireili myös suolistolla, ei oikeastaan yhtään iholla. Joka päivä esikoinen ensin äkisti kovan ison kikkareen, jonka jälkeen loppu tuli rällinä. Kakka oli väriltään vielä 1,5v iässä joko hiekan värinen tai hieman vihertävä. Maitoallergia hällä todettiin 1v 8kk iässä. Kun maitotuotteet jätettiin pois, viikossa kakka muuttui normaaliksi sekä väriltään (ruskeaksi) että koostumukseltaan. Ei ollut enää kivikovaa kikkaraa mutta ei myöskään rälliä, vaan tasalaatuista. Jatkuvat korvatulehduksetkin jäi pois, eikä astmakaan oireillu ihan niin pahasti.
Meidän esikoisen kakka oli löysää, vihreätä ja limaista melkein syntymästä asti. Hän nukkui ja söi todella hyvin ja kasvoi myös. Hän oli iloinen ja aktiivinen vauva. Allergiaa osattiin epäillä jo 2-kk iässä, sillä hänellä oli myös atooppinen iho. Kun maitotuotteista ja viljoista - ja monesta muusta - luovuttiin, kakkakin muuttui "normaaliksi".
Pikkuveli oli sitten myös allerginen, mutta ihan eri tavalla. Hän nukkui todella huonosti, mutta iho oli niin kaunis, että neuvolassakin hämmästelivät.
Allergiaoireita on todella monenlaisia, muitakin kuin meidän perheen valikoimassa olevat voipi olla. Käy ihmeessä lääkärissä vauvan kanssa. Saat ainakin rauhan mielellesi. Äidin vaisto on aika usein oikeassa, vaikka suurelta mielikuvitukselta voi tuntuakin.
Onnea matkaan!
Mupsi