Lue keskustelun säännöt.
Kotihoito-paivakoti "keskustelusta"
18.09.2009 |
Tuo ketju koskien koti/paivakotihoitia on todella surullista luettavaa.
Kuinka on mahdollista etta viela nykyaankin aiteja yritetaan puristaa yhteen muottiin - ja viela toisten aitien toimesta.
Nainen on naiselle susi sanonta on totta.
Ainakin tuon ketjun mukaan varsinkin kotiaidit ovat uskomattoman suvaitsemantonta porukkaa.
Miksi me aidit ei tsempata ja auteta toisiamme? Kaikkien kannattaisi joskus aukaista silmia vahan ja ymmartaa etta kaikkien elama ei ole samanlaista kuin se oma elama. Ja hyva aitiys tuskin riippuu siita milloin on lapsen hoitoon vienyt.
Suvaitsevaisuutta, rakkaat aiti-kollegat, sita taalla tarvittaisiin!
Mukavaa viikonloppua kaikille aideille- olitte kotona tai toissa.
Kommentit (29)
Se että koulutettu (lääkäri, jolla pitäisi olla perustiedot ihmisen terveydestä), hyväpalkkainen äiti on niin laiska, että tuuppaa lapsensa yksivuotiaana päiväkotiin edes miettimättä vaihtoehtoja?
MIKSI se pitäisi suvaita? Se on törkeää, eikä se siitä miksikään muutu, vaikka kuinka joku lätkyttäisi latteuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mitään tarumoja tai kiintymyssuhteen ongelmia, vaikka ovatkin olleet hoidossa alle 3v lähtien. Vaikka kuinka intät ja kitiset, ei muuta sitä tosiasiaa, että lapseni ovat terveitä, älykkäitä, fiksuja ja empaattisia koululaisia, joilla on vanhempiin terveet välit. Se äitiys on muutakin kuin hoitopaikan valinta.
Voisi olla elämässä vähän sävyjäkin.
Valitettavasti en onnistu millaan hankkimaan yhta "korkeatasoisia" aivoja , kuin sinun aivosi ovat.
Olet varmasti ihana ja kaunis ihminen. Olen kuitenkin osaani ihan tyytyvainen - ei tarvitse saalia :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua ärsyttää myös yli kaiken fraasi "perheen parhaaksi". Tämä valitettavan usein tarkoittaa että aikuisen tarpeet ovat olleet määräävämmät kuin lapsen tarpeet.
Minä kaipaisin enemmän aikuisilta tukea lapsille ja miettimistä asioita heidän näkökulmastaan. Nyt keskustelu velloo "tukea äideille" linjalla. On kysytty mitä hyvä äitiys on. Äitiys pitäisi nähdä lapsen kautta! Se on aika yksiselitteisesti aikuisuutta, jossa lapsen tarpeet huomioidaan ja omia tarpeita osataan asettaa oikeaan mittakaavaan ja tehdään asioita lapsen parhaaksi. Eli tässä voi joustaa äidin omista tarpeista lapsen tarpeiden hyväksi.
Tuo subjektiivinen mielipide että "minun lapseni ovat tasapainoisia, eivätkä kärsineet" on myös ihan käsittämätön. Mistä äiti tietää mitä kaikkea siellä lapsen tunne-elämässä tapahtunut sellaista joka vaivaa myöhemmin. Vanhempi ei välttämättä edes tunnista lapsen pientä oireilua tai tiedä mitä lapsen päässä liikkuu. Varsinkin vanhempi joka ei ole kovin sensitiivinen tai läheinen myöhemmin lapsen kanssa voi kuvitella että on tehnyt loistavaa kasvatustyötä ja samalla lapsi voi kärsiä monesta asiasta. Itse olen loistava esimerkki että äitini äitiys oli todellakin hukassa, mutta itse sitä ei ikinä nähnyt.
mitään tarumoja tai kiintymyssuhteen ongelmia, vaikka ovatkin olleet hoidossa alle 3v lähtien. Vaikka kuinka intät ja kitiset, ei muuta sitä tosiasiaa, että lapseni ovat terveitä, älykkäitä, fiksuja ja empaattisia koululaisia, joilla on vanhempiin terveet välit. Se äitiys on muutakin kuin hoitopaikan valinta.
Sen sitten varmaan luet omaksi äitiyden erinomaisuudeksesi että lapsesi ovat terveitä, älykkäitä, fiksuja ja empaattisi koululaisia, joilla on vanhempiin terveet välit? Etkö usko että ne hoidossa vietetyt ajat olisivat auttaneet juuri kiintymyssuhdeiässä kasvamaan tuollaisiksi? Eli jos se onkin hoitotätien ansiota että lapsesi
ovat tuollaisia?
Oletko varma ettei lapsillasi teineinä tai aikuisinakaan tule olemaan mitään traumoja tai kiintymyssuhteen ongelmia parisuhteessaan tai omassa perheessään? Ja jos näin todellakin olemaan ettei sellaisa tule, niin oletko edelleen varma että kyseessä on sinun erinomaisuutesi äitinä? Ettei kellään muulla ole osaa tai arpaa tähän tai että lapsesi eivät ole käyneet pään sisällään pitkää tietä päästääkseen elämässään siihen pisteeseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itse vein lapseni hoitoon, kun nuorempi oli pari kuukautta vailla kolme ja vanhempi viisi vuotta. Meillä vanhemmilla ei kummallakaan työpaikka joustanut. Itse menin uuteen työhön lastentarhanopettajaksi ja mies joutui tekemään matkatyötä. Lapseni siis olivat useimmiten reilu 9 tuntia hoidossa ja varmasti kärsivät siitä. Olisin tehnyt mitä tahansa jos olisin voinut jatkaa kotona pitempään, mutta ei taloudellisesti ollut mahdollista. Asuimme siis silloin vuokralla eikä edes asuntolainaa ollut, jonka ansiosta pystyin viisi vuotta olemaan kotona.
Kyllä olen sitä mieltä että aina kuin mahdollista kotona lapset niin pitkään kuin pystyy hoitamaan.
ap yritti vaan sanoa etta ollaan kaikki vahan suvaitsevampia... tuhoon tuomittu yritys!