isyyden tunnustaminen ja lapsen sukunimi?

Lapselle ei tule automaattisesti isänsä nimeä, vaan se jonka vanhemmat yhdessä päättävät.



En tosin tiedä miten menee jos isä vaatii omaansa ja äiti omaansa? Kuvittelisin että äidin sana ratkaisee koska lapsella on jo äidin nimi.



Meidän lapsilla on minun nimeni koska se on erittäin harvinainen, miehen nimi taas löytyy varmaan joka toiselta.

Isyyden tunnustamisen jälkeen lapselle voidaan antaa/vaihtaa isän sukunimi, mutta ei todellakaan ole pakko.

Meidän ipanalle tulee exäni sukunimi.

tehdä juuri siksi, että lapsi saisi isänsä sukunimen? Että kaikki tietäisivät, kuka lapsen isä on?

äidin sukunimen, sen voi kerran vaihtaa maksutta isän sukunimeksi.



isyyden tunnustus ja sukunimi ei liity mitenkään toisiinsa.

Jos ette ole naimisissa, niinkuin kai ette, äiti päättää ja jos ei päätä toisin, lapsi 'seuraa' äitiään. Nimenanto tai ristiäiset usein vasta tunnustamisen jälkeen, tuolloin päätät (tai päätätte, jos sopimus huollosta tehty myös) lapsen nimestä. Isyyden tunnustamisen lisäksi teette siis vielä sitten sopimuksen lapsen huollosta, muuten olet automaattisesti yksinhuoltaja, joka päättää lapsen asioista kaiken.

tehdä juuri siksi, että lapsi saisi isänsä sukunimen? Että kaikki tietäisivät, kuka lapsen isä on?

Tehdään isyyden tunnustaminen siksi että lapsi saa oikeuden isäänsä.

Eiköhän ne tiedä kuka isä on muutenkin.

tehdä juuri siksi, että lapsi saisi isänsä sukunimen? Että kaikki tietäisivät, kuka lapsen isä on?

Että lapsi perii isänsä ja on oikeutettu saamaan häneltä elatusta. Se sukunimi on toissijainen juttu jolla ei varsinaisesti ole mitään tekemistä isyyden kanssa - kun lapsen nimeksi voi vaihtaa myös jonkun muun kuin isän tai äidin sukunimen, kuten vaikkapa äidin nykyisen aviomiehen nimen.

Siis sama ku rikoksen tunnustaminen tyyliin. Eikö esim. isyyden vahvistaminen tms. olisi parempi...

valitsee isän nimen lapselle. Miksiköhän näin? Pahoittaisiko isä mielensä, jos ei saisi lasta omalle nimelleen?

Ne jotka päätyneet isän sukunimeen vetoavat siihen kun niin kaunis tapa ja perinteellinen plaa plaa.. Naurattaa vaan kun eräässä perheessä jossa näin ei nuorin lapsi edes ikinä nähnyt isäänsä. Siis ei naurata tilanne vaan juuri tämä perustelu:)

Isä vähän harasi vastaan, mutta hyväksyi lopulta.

Meidän ipanalle tulee exäni sukunimi.

Menenkin ensin naimisiin jonkun hienon paroni von af de la Guggenhjelmin kanssa, otan äijästä eron ja teen vasta sitten lapsia oman rakkaani kanssa, ja lapseni saavat ex-mieheni aatelisnimen. ;-)

niille isän nimeä.

Minulla on sellainen sukunimi jota on alle 100:lla ihmisellä, joten olisin mielelläni sen antanut lapsellenikin. Mutta mies on sen verran vanhanaikainen, että halusi oman huonomman sukunimensä lapselle. Annoin periksi kun sille se tuntui olevan tärkeämpi asia.

Jonkun ikiaikaisen naurettavan perinteen vuoksi vai? Ihan tasavertainen se äidinkin nimi on.

Kummankin käy.



Meidän uusioperheessä on neljä lasta. Miehen ja exänsä, joilla on miehen sukunimi, sekä meidän yhteiset, joilla on äitinsä sukunimi. Lähinnä miehen vanhemmat oli sitä mieltä että ei enää tiedä ketä on kenenkin lapsi kun on lapset eri sukunimellä. Jollei sitä muusta tiedä niin.. Omat vanhemmat sukulaiset oli lähinnä tyytyväisiä, koska meidän suvun nimelle ei ollut enää yhtään poikaa jatkamassa nimeä. Nyt niitä on kaksin kappalein :)



Sama kai se on onko isällä ja lapsilla sama sukunimi vai äidillä ja lapsilla. Jollei siis kaikilla ole sama sukunimi.

olet? Miksi lapselle PITÄÄ ANTAA ISÄN S-U-K-U-N-I-M-I?



Eikö äidin sukunimi ole yhtä tärkeä? Äidin suku ja juuret? Nehän lakkaa olemasta, kun pariskunta menee naimisiin ja melkein aina valitaan miehen sukunimi. Lapsista tulee miehen sukunimisiä.



Voi kiesus! Jos perheessä on pelkkiä tyttäriä ja kaikki tyttäret menevät naimisiin ja valitsevat miehensä nimet, tulee lapsistakin saman nimisiä. Tyttären omaa nimeä ei ole missään!



Minä olen omille lapsilleni halunnut oman sukunimeni (on hyvä nimi). Ukko olkoon se Möttönen ihan keskenään! Ja siis avoliitossa syntyneet eli automaattisesti äidin nimi, ellei muuta sovita. Riitatilanteessa aina äidin nimi. Avioliitossa aina isän nimi, jos ei muuta sovita. Riitatilanteessa isän nimi.

terkuin 20.

Siis sama ku rikoksen tunnustaminen tyyliin. Eikö esim. isyyden vahvistaminen tms. olisi parempi...

Siltä ajalta kun puhuttiin salavuoteudesta, lehtolapsista ja äpäristä, kun isättömille lapsille oli vaikea löytää isää ja miehiä raahattiin korvasta käräjille tunnustamaan "tekosensa". Tää on ihan mutua kyllä, ei faktaa.

Ja mitä nimiin tulee, niin meidän lapsilla on isänsä suomalainen sukunimi, mulla oma ruotsalainen; ollaan naimisissa. Loksahti noin. Minusta on outoa että täällä puhutaan huonoista sukunimistä. Varmaan aletaan kohta luetteloida "lähiösukunimiä" lähiö-etunimien kavereiksi :)