9v poika kieltäytyi lukemasta enkukokeeseen. Neuvoja, kokemuksia?
Poika on oikein hyvin aina lukenut läksynsä. Teki eilen enkunläksynsä ja totesi sitten, että huomenna on kokeet (pistarit varmaan). No, sitten aloimme yhdessä lukea sanoja ja poika yhtäkkiä päätti, ettei opiskele sanoja.
Totta kai pitkään motivoimme ja kehuimme ja kaikkea. Ja onhan niiden sanojen opiskelu vaikeaa. Mutta kun poika sataprosenttisesti kieltäytyi opiskelelmasta, iskimme kehiin kotiarestin tälle päivälle. Kotiarestissa niin kauan, kuin lukee sitten takautuvasti sanat. Vedin pleikan ja telkan ja tietokoneen pistokkeet irti.
Onko kenenkään toisen lapsella ollut tällaista "kohtausta"? Miten siitä selvisitte? Mitä kokemuksia on antaa?
Kommentit (32)
Googleen hakusanaksi koulukanava ja WSOY:n sivut ovat ne ensimmäiset, jotka sillä löytyvät. Ei tarvitse välttämättä rekisteröityä. Pingviinin kuvasta pääsee WOW- enkunkirjan tehtäviin. Siellä on aivan mukavia tehtäviä, ainakin meidän lasten mielestä.
Joo onhan se.
Muttä minä en einakaan suostu siihen että lapseni epäonnistuu vaan sen vuoksi ettei ole tajunnut itse että opiskelu vaatii työtä. Onhan kyseessä lapsi, ei edes teini!
Tänäänkin kuulustelin kertotauluja kun huomenna on koe 100 laskua 10 minuutissa.
niin voihan olla ettei hänen enää TARVITSE lukea kokeisiin. Turhaa, jos hän osaa ne asiat jo. Katsokaa nyt ne yhdet kokeet ensin, miten ne sujuvat. Niistä saat osviittaa sille pitääkö kokeisiin jatkossa lukea vai ei.
Minä en lukenut peruskoulussa kuin historian ja uskonnon kokeisiin, joista sain joka tapauksessa keskinkertaisen arvosanan (ei kiinnostanut - ei jäänyt mieleen vaikka miten pänttäsi). Muista aineista tulikin kiitettäviä pelkällä huolellisella läksyjen tekemisellä. Edes yo-kirjoituksiin en lukulomalla lukenut kertaakaan ja E:n paperit kirjoitin. Kertotauluja ei muuten kukaan kotona kuulustellut ja silti kilpailin aina erään pojan kanssa siitä kumpi on luokan paras.
Luota lapseesi, hän saattaakin olla lahjakas.
että jos et koskaan anna lapsen itse arvioida, mitä hän osaa, jaksaa ja oppii, hän ei opi opiskelemaan. Ala-asteella on vielä varaa antaa lapsen tehdä virheitä: pari huonosti mennyttä koetta tai unohtuneet läksyt eivät maailmaa kaada, mutta niiden myötä lapsi voi huomata, että täytyykin vähän pinnistellä.
Ei se että antaa lapsen kantaa vastuu, tarkoita että ei auta ja tue kouulunkäyntiä. Se tarkoittaa sitä että vanhempi muistaa että koulu on lapsen asia ja sen pitää olla hänelle tärkeämpää kuin vanhemmalle. Meillä on 2- ja 5-luokkalaiset pojat, jotka molemmat huolehtivat itse läksynsä ja kokeensa. Minä kysyn, onko läksyt tehty ja autan pyydettäessä, mutta muuten kommentoin vasta tuloksia ja jos on mennyt huonosti pohdin yhdessä lapsen kanssa, mistä se johtui.
Isompi pyytää joskus apua myös englannissa (esim. luen kappaleet hänelle ääneen, kun sattumoisin olen itse eng.fil.maisteri), mutta jos iskee kiukku ja väsymys, lapsi päättää milloin lopettaa. Kolmosella vielä tuli pistareista nollatuloksia aina välillä, mutta jo nelosella englanti nousi ysiin eikä se enää edes tunnu lapsesta vaikealta. Mutta kieltämättä vaati minulta hermoja antaa lapsen välillä paiskoa kirjat nurkkaan silloin kolmosella ja lähteä kokeisiin lukematta :-)
jaha, tämä ketju elää jo omaa elämänäänsä.
Minusta on tärkeää opettaa lapselle läksyjen lukua ja kokeisiin lukua. Itse opin opiskelemaan vasta ylioppilaskirjoituksiin lukiessa - ja otti niin vietävästi päähän, ettei kukaan aikaisemmin minulle kertonut, miten pitäisi opiskella!
Tämä poikani, josta olen kertonut, omaa jotain lukihäiriöongelmaa. Erityisopettaja ei osaa sitä nimetä, mutta hänellä kirjaimet pyörähtää ympäri ja tekee paljon virheitä. Koska suomenkielikin tuottaa ongelma, niin äitinä pelkään tätä englannin kieltä senkin edestä... Sen kun tietäisi, mitä voisin tehdä asian eteen!
Ikävää tollanen prässääminen, ja pakottaminen, vähemmälläkin saadaan oppiminen vastenmieliseksi.
lapsi koulussa eirtyisopettajan pakeilla ja tukiopetukseen, jos hän sitä tarvitsee. Kodista ei ole hyvä tehdä koulun jatketta ja pänttäys- ja painostupaikkaa, etenkään vielä ala-asteella.
ja vanhempien (ikävä?) tehtävä on huolehtia, että lapsi hoitaa koulutehtävänsä. Varsinkin 9-vuotiaalle, joka on vielä pieno.
koko toisen luokan. Kävi siellä parin viikon välein ja juttelin opettajan kanssa useasti puhelimessa. Erityisopettaja ei ole pojasta huolissaan, vaan minä olen. Tänä vuonna ei erityisopettaja enää ole ottanut poikaan yhteyttä.
Minun ei ole tarvinnut poikaa patistaa läksyjen lukemiseen. Hän tekee ne ihan oma-aloitteisesti. Mutta en ymmärrä tuota katsantokantaa, ettei kotona saisi opettaa lapselle sitä, miten opiskellaan, miten luetaan kokeisiin tai mikä on tehokkain tapa??? Tämä opettaminen ei tarkoita sitä, että kotona hengitetään niskaan ja sanotaan,e ttä tee vieläkin paremmin...
ap
lapsi koulussa eirtyisopettajan pakeilla ja tukiopetukseen, jos hän sitä tarvitsee. Kodista ei ole hyvä tehdä koulun jatketta ja pänttäys- ja painostupaikkaa, etenkään vielä ala-asteella.
että 1. ja 2. luokalla vanhempi voi istua vieressä ja vahtia ja tarkistaa kaikki läksyt. 3-luokasta eteenpäin vanhemman tehtäväksi pitäisi riittää muistuttaminen ja tarvittaessa auttaminen, mutta päävastuu siirtyy vähitellen lapselle. Läksyihin ei pitäisi ala-asteella missään vaiheessa kulua tuntia enemmän päivässä. Joskus on toki huonoja päiviä ja vaikeita läksyjä, mutta jos nämä rajat jatkuvasti ylittyvät, lapsi ehkä tarvitsee koulusta enemmän tukea opiskeluunsa. Koti on paikka jossa levätään ja rentoudutaan, koulutyöstä 4 viidesosaa pitäisi tapahtua koulussa.
ja vanhempien (ikävä?) tehtävä on huolehtia, että lapsi hoitaa koulutehtävänsä. Varsinkin 9-vuotiaalle, joka on vielä pieno.
Koulussa on kivaa:D Mä oon 13v poika ja tykkään käydä siellä opettajat on mukavia ja kavereiden kans on kiva olla ja oppia. ja teidän täytyy keskustella opettajan kanssa tästä asiasta. Minä kuuntelen tunnilla ja olen aktiivinen niin opin asiat hyvin eikä tarvi lukea mutta jos poika ei ole aktiivinen koulussa englannin tunnilla ja tulee huonoja numeroita niin sitten se läksyt eteen ja pöytään istuun olis hyvä mutta jos muuten on englannissa hyvä ja aktiivinen mutta ei vain jaksa lukea niin eihän se haittaa tärkeintä vaan että tulee hyviä numeroita ja osaa asian?
Minäkin opetan lapselleni englantia. Mielestäni koulun opetus ei riitä. Siellä ei edes opeteta äänteiden oikeaoppista lausumista.