Mitä mieltä tällaisesta ystävästä?

Kun menee huonosti, ystävä tsemppaa ja kuuntelee mielellään suruja ja murheita, mutta sitten kun alkaa mennä paremmin ja elämä taas loistaa, ystävää ei enää kiinnostakkaan kuulla että sinulla meneekin ihan hyvin. Siis sen jälkeen kun ystävä kuulee että sinulla menee hyvin, lopettaa yhteydenpidon tyystin.

mitataan siinä, miten hyvin osaa iloita toisen menestymisestä. Jotkut ihmiset ovat sellaisia, jotka tykkäävät rypeä negatiivisissa jutuissa, eivätkä he oikeasti kykene parempaan.

ihan kuin toisella pitäisi aina mennä huonosti ja velvollisuus jättää hyvät asiat kertomatta. Vaivalloinen ystävyys tuollainen, ei voi olla oma itsensä.

ovat kasvaneet ja on enempi miehen kans yhteistä aikaa,se on joillekkin liikaa.Samoin se et on viimein varaa satsata itseensä:hoitoihin,matkusteluun..Silloin vielä kelpasin kaveriksi,kun taaperot pyöri jaloissa,asuntovelkaa oli ja mies teki pitkää päivää..en enää:(

Kaikki ei välttämättä pyöri sinunkaan ympärillä.



Itsellä vähän sama juttu mutta toisin päin. Kaiken antamani tuen jälkeen hän toivotti vain pärjäämisiä omien murheideni kanssa ja nyt lisää pahaa mieltäni syyllistämällä siitä ettei pidetä yhteyttä ja meidän välit ovat muuttuneet. Onhan ne, olen liian väsynyt ja lamaantunut pitämään yhteyttä ja olemaan yksin murheideni kanssa eikä huvita pyytää "ystävääni" tuekseni, ystävänä hänen olisi pitänyt jo sanomistani ymmärtää että vuorostani minä saattaisin kaivata tukea.

muiden ihmisien pitäisi olla ajatustenlukijoita. Ei kukaan ole, kyllä sille ystävälle pitää voida kertoa, jos on murheita, ja tarvitsee tukea. Ihan oma moka jos marttyyrinä miettii, miten muiden pitäisi sanomattakin tajuta kaikki.

Kaikki ei välttämättä pyöri sinunkaan ympärillä. Itsellä vähän sama juttu mutta toisin päin. Kaiken antamani tuen jälkeen hän toivotti vain pärjäämisiä omien murheideni kanssa ja nyt lisää pahaa mieltäni syyllistämällä siitä ettei pidetä yhteyttä ja meidän välit ovat muuttuneet. Onhan ne, olen liian väsynyt ja lamaantunut pitämään yhteyttä ja olemaan yksin murheideni kanssa eikä huvita pyytää "ystävääni" tuekseni, ystävänä hänen olisi pitänyt jo sanomistani ymmärtää että vuorostani minä saattaisin kaivata tukea.

koettaneensa sanoa ystävälleen tarvisevansa apua, mutta ystävä ei ollut kuunnellut tai välittänyt. Ei sitä kovin montaa kertaa viitsi kerjätä apua.

Meillä maksetaan lainaa, lapsia pian 4 pikkusta, väsyttää raskaus eikä kaverit ole pahemmin muistanut.

Kuukausi sitten kävin synttäreillä, ja sekin vaan pätkäsee tauon tälle. Sama jatkuu.



Minusta on sinänsä normaalia ettei työssäkäyvä pahemmin ehdi soittaa ja kotona oleva saattaa liikaa pyöriä omissa ympyröissään.



En tiedä miksi valitan, enhän minäkään ole kysellyt ainakaan tän raskauden aikana mitä kuuluu (ei jaksa, seliseli)..



Parasta ystävyydelle on lakata toisen kyttääminen ja soittaa itse kuin miettiä miksei toinen soita.

Jännä että olen kuullut ton ystävyyden niinpäin että hädässä ystävä tunnetaan!

Harvempi jaksaa kuunnella toisen marinoita kuukaudesta toiseen.

Mutta niinpäin on tuttua että jos vaikka rakastuu niin moni unohtaa ystävänsä täysin, tai kun saa lapsen.. Ei sillä ettei kiinnosta, se vaan menee niin.



Tietty jos sää ihan saakelisti ap hehkutat miten helppoa ja mukavaa sulla on. Huomasitko: SINULLA on vaikeaa tai SINULLA on helppoa. Millaista HÄNELLÄ on?

Siis ei ikinä.

Parasta ystävyydelle on lakata toisen kyttääminen ja soittaa itse kuin miettiä miksei toinen soita.

Ei sellaista yksipuolista ystävyyttä jaksa ylläpitää kovin monta vuotta. Sellainen ei todellakaan anna mitään, joten parempi sitten vaikka yksin.

Kannattaa kokeilla ennen kuin annat noin yleviä neuvoja.

No minä olen käyttäytynyt just noin, että kun kaverilla menee hyvin niin alan ottaa etäisyyttä. Se vuosien valittamisen yksipuolinen kuuntelu, kun toista ei ole kiinnostanut mun elämä ollenkaan, on muuttanut ystävyyssuhteen jonkinlaiseksi velvollisuudentuntoon perustuvaksi hoitaja-potilassuhteeksi ja siitä on hävinneet kaikki muut ulottuvuudet. Kun ihmisellä sitten alkaa mennä hyvin, oon helpottunut ja keskitän energiani muihin, tasavertaisin ja vuorovaikutteisiin ystävyyssuhteisiini.



Paitsi että olen silloin iloinen siitä ettei loputon toisen ongelmien vatvominen vie multa enää energiaa, niin koen myöskin niin, että ihminen jolle olen ollut vaan kyynärsauva, ei tarvi mua muunlaiseen ystävyyssuhteeseen. Ja tiedän senkin, että kun isot ongelmat on ratkenneet, niin tällä tyypillä on hetkellinen kuherruskuukausi maailman kanssa siinä välissä,mut sitten alkaa taas pilkahdella ongelmia, joihin takerrutaan (siis sellaisilla ihmisillä, jotka keskittyy enimmäkseen muutenkin ongelmiin ja ristiriitoihin).



Se ongelmien jauhaminen ei joillakin lopu ikinä, ongelmat vaan muuttuu. Tyyliin, ensin on ongelma kun ei ole töitä, mut sitten kohta jollotetaan niistä työongelmista ja työkavereista. Tai ensin itketään, ettei ole miestä, ja sit kohta tilitetään joka ikinen parisuhteen pikku kisma ja pähkäillään et tällaistako tää on. Vaikka kaikilla on joskus ongelmia parisuhteessa ja töissä, niin yhden ihmistyypin mielestä ne hänen arkipäivän ongelmansa on aina tärkeämpiä kuin muiden ongelmat...hänelle ei tule mieleen et kaikki ei vaan koe, että ne ois niin merkittäviä, että niihin kannattais haaskata se arvokas ja harvinainen hetki kun saa nauttia ystävän seurasta.



Mä en sit millään lailla sano, että sulla ap ois taipumusta käyttää teidän yhteistä aikaa vaan sun asioiden puimiseen, enhän tunne sua. Nää on vaan niitä syitä, miksi minä olen ottanut eäisyyttä joihinkin kavereihin.