Muita HYSTEERISIÄ esikoisen äitejä paikalla???
Minulla on 2,5 kk:n ikäinen vauva ja pilaan luultavasti tämän ihanan ja ainutkertaisen vauva-ajan sillä, että pelkään kaikkea. Lähinnä pelkään sitä, että kehittyykö vauva normaalisti. Tarkkailen kaikkia sen liikkeitä, ilmeitä, eleitä yms. ja mietin, että onko normaalia vai ei.
Sitten luen kasvatusoppaita ja kehitysoppaita ja seuraan mitä mun vauva tekee ja mitä ei tee. Jos suurin piirtein yksi hiussuortuva ei ole oikeassa asennossa, olen varma, että vauvalla on autismi tai muu häiriö. Enkä ole ennen vauvaa ollut tällainen!!!!!!
Siis oikeesti, mitä mun pitäs tehdä???? Nyt olisi aikaa nauttia ihanasta tuhisijasta, joka kohta ei ole enää vauvakaan ja pilaan sen tällä hulluudella. Olisiko kohtalotovereita, jotka voisivat lohduttaa, että kyllä kaikki hyvin menee....
Kommentit (8)
tietenkin helpommin sanottu kuin tehty .
Hyva etta itse huomaat olevasi hysteerinen. Yrita jotenkin pitaa paa selvana ettet lahde kuvittelemaan kaikkea alytonta ja ala lue liikaa niita vauvakirjoja.
Ts. jos joku asia vauvallasi on sun mielestä "epänormaalisti", kysyt täällä, onko muillakin ollut samaa, ja saat samantien varmasti monta vastausta, joilla on sama "epänormaalius" kuin sulla.
"diangnoosia" näiltä kotipsykiatreilta/lääkäreiltä, vaikka kannattaisi jättää ne ihan omaan arvoonsa. Jos neuvolassa ja lääkärissä kaiken todetaan olevan ok ja lapsi kehittyy normaalisti, niin ota rennosti ja nauti lapsestasi.
Älä lue mitään kasvatusoppaita tms. Neuvolasta saadut pikkuoppaat on ihan riittäviä. Paras neuvo on yrittää nauttia päivä kerrallaan vauvasta ja iän mukana tuomista uusista taidoista! Muistaakseni tuo stressivaihe menee ohi alkusäikähdyksen jälkeen, mutta varo, ettei vasta sitten kun vauvasi on jo iso...
nimimerkillä toinen tulossa
Kaikki ei vain sitä edes tiedosta, että esikoisen kohdalla on hysteerinen, kuka kehityksestä, kuka hygieeniasta (yleensä muiden, jotka tulee kylään), kuka vauvan nukkumisesta (eikä sitten itse osaakaan rentoutua) tai mistä nyt vaan. Toisen kohdalla jo helpottaa!
Itselläni pieni tuhisija kanssa, ensimmäinen sellainen, enkä kyllä tunnistanut itseäni ollenkaan näistä kuvauksista. Mistähän mä olisin stressannut vauvani kanssa... Öööh... En pysty kyllä sanomaan mitään asiaa. En edes tajua, mikä VOISI mennä pieleen tai olla huonosti. Outoja ootta.
Muistan kun vahtasin jokaista kakkapapanaa ja mietin kaikesta, että onko normaalia.
Varmaan kaikki tekevät sitä samaa enemmän tai vähemmän.
Kuuluu kai johonkin suojelu-/selviämisvaistoon ;-)