Mieheni on paikkakunnallamme "iso pamppu" ja itsekkin olen lääkäri. Poikamme

Yläkoulun puolella on helpompi arvioida muutamaa ainetta. Hiljaisen ja syrjäänvetäytyvä oppilas, joka laskee ja on tuntityössään aktiivinen vaikka ei haluakaan vastata ja olla äänessä, saa helposti kiitettävän myös työskentelystään. Yläkoulussa ei voi aina vaatia kaikien laskevan kaikkea. Perustasoisten tehtävien jälkeen kukin jatkaa ja tekee omaan tasonsa tehtäviä, lisätehtäviin ei ehdi kuin kiitettävät oppilaat ja näitä heiltä vaadinkin, vastaavasti heikot jos saavat perustehtävät laskettua, niin hyvä. Aktiivinen ja osallistuva oppilas vie tuntia eteenpäin ja on kiinnostunut aineesta (tai ainakin numerosta), miksi se ei voisi näkyä numerossakin? Jos poistaisimme aktiivisuuden ja tuntityöskentelyn painotukset numerosta, voisi tunneilla tehdä mitä tahansa, kotitehtävistä ei tarvitsisi välittää ja ainut oleellinen olisi koenumero.



Alakoulun puolella opettaja on niin paljon saman ryhmän kanssa, että sekä opettaja että oppilaan persoona voi vaikuttaa enenmmän. Yläkoulussa taas kun on välillä sijaisena toisen aineen tunneilla, huomaa että eri oppilailla on vahvuuksia toisissa aineissa vaikka ei olisikaan siinä omassa.