Lue keskustelun säännöt.
Kaipaan neuvoja, onko ero ainut ratkaisu?
02.09.2009 |
Vjähän taustaa... Ollaan miehen kanssa oltu yhdessä n. 18 vuotta, kaksi kouluikäistä lasta on.
Ongelma: Mies ei luota minuun! Koskaan en ole anatanut aihetta muuhun. Näiden vuosien aikana olen esim. käynyt n. 5 krt ulkona "tyttöjen" kanssa. Silti minua epäillään jatkuvasti.
Kävin lapsen kanssa huvipuistossa ja ostin itselleni sieltä nahkaisen kaulakorun. Tämä koru mieleinen ja kaulassa koko kesän. Nyt ukko kyselee, että keltä mieheltä olen sen saanut kun noin pidän...
Netinkäyttö on miehelle ihan punanen vaate (fb ja nää vauvapalstat), ketä siellä käyn tapaamassa, joku mies kuitenkin..
Näitä riittää.
Nyt olen ajatellut, että jos en ole näihin, liki 20 vuoteen saanut osoitettua että olen luottamuksen arvoinen, niin kannattaako tätä jatkaa?
Kommentit (6)
Oon sanonu asiasta, että ettis toisen, semmosen johon voi luottaa kun muhun kerran ei. Ei se siihen mitään osaa sanoo...
Pelkään kans ettei muutu. Ehkä mun tarttee katkasta tää suhde kuitenkin. On niin raskasta elää epäilyksen alla. Sitä on jotenkin oppinut käyttäytymään ja toimimaan niin että aiheuttas mahdollisimman vähän epäilyjä...vaikkei niitä olis alunperinkään. Ihan hullua!!!
Ja eihän miehelle voi sanoa/vaatia, että NYT LUOTAT VASTEDES MINUUN! Eihän? Se joko luottaa tai ei...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en jaksanut edes 8 kk, kun selvisi yhteen mennessä, mikä kyttäilijä mies olikin. Surullista sinänsä, luulin että vihdoinkin löysin puoliskoni.
Juuri näitä, että joku mies mulla on kuitenkin jossakin tai ainakin ne yrittää koko ajan mua kaikkialla.
Viimeinen niitti oli, kun piti viettää yhteistä romanttista iltaa. Mä kävin jumpassa ja mies kokkasi. Meni ruokahalut, kun huomasin, että se ihan tosissaan haisteli mun hikisiä jumppavaatteita, että olenko oikeasti ollut jumpassa.
..tuntuu että vuodet on vaan mennyt. Siksi onkin nyt tosi vaikeeta irrottautua - mähän oon eläny yli puolet elämästäni tuon miehen kanssa! Miten mä osaan olla ilman sitä... Sillä eihän elämä pelkkää helvettiä ole. Tuo luottamusjuttu on vaan nyt jotenkin alkanu hiertää mua ja paljon.
Ehkä mä haen vaan rohkasua sille, että en ole hullu jos tuon takia lähden suhteesta...Siis näitten vuosien jälkeen...
Ja pelottaa toimeentulokin. Olen jo lähempänä neljääkymmentä ja mitä on edessä vielä? Esikoinen on kohta täysikänen ja kuopuskin kasvaa, että sen puoleen ei niin lapsista huolta - tai ainakin erilaista huolta.
Joko hän lopettaa kyttäyksen ja on hiljaa epäluuloistaan tai sinä lähdet.
Ei voi tosiaan sanoa, että nyt sinun on pakko luottaa, mutta suun voi käskeä pistämään suppuun.
Sano miehelle suoraan miten asia on.
Jos ei mies muutu, niin parempi olla kaikessa rauhassa yksin lasten kanssa. Miehen luonne ei varmasti ainakaan parane vanhetessa.