Anemiasta kärsineet!
Mitä oireita teillä oli? Vaikuttiko painoon mitenkään?
Kommentit (4)
koska anemia ja laihtuminen johtuivat siitä, että sairastuin colitis ulcerosaan.
anemiasta ei mulla ollut oikein muita oireita kuin että olin todella kalpea. olin vielä koulussa silloin ja opettaja muutaman kerran lähetti kotiin kun olin kuulemma NIIN sairaan näköinen että ei oloni hänen mielestään voinut olla hyvä. HB oli 94.
Hb oli pariin otteeseen vähän 70 paremmalla puolella. Luulin jo, että olen masentunut tai jotain, kun olin aina väsynyt. Toivoin vain aamulla, että kuolisin, jotta saisin jäädä nukkumaan. No hyvä työterveyslääkäri päätti ottaa hemoglobiinin ja sieltähän se syy löytyikin väsymykseen. Myöhemmin löytyi keliakia, joka sitten selitti tuon anemian. Niin ja juu, kyllä sitä todella väsyneenä on sitten muitakin oireita kuten muistivaikeuksia ja keskittymiskyvyn puutetta... Väsymys oli sitä laatua, että myöhemmin lapsen kanssa valvominen oli ihan helppoa!
Hiusten lähtö, pikkuhiljaa alkoi tulemaan jo muistioireita.
Painoon ei vaikuttanut, mutta sehän voi vaikuttaa, koska anemia aiheuttaa ruokahaluttomuutta. Mullakaan ei ollut koskaan nälkä, mutta söin tavan vuoksi ruoka-aikoina.