En aio langeta siihen jekkuun, että kahden lapsen kanssa on helpompaa kuin yhden kanssa.

"Kiva kertoa, että syy on se, että näin meillä oli helpompaa vauvaiässä"



Säälittävää käytöstä aikuisiltA ihmisiltä. Ei tehdä lapsia sen takia enempää kun se on raskasta...hoh hoijaa! Hopeatarjottimellako kaiken pitäisi olla valmiina?!

3-vuotias viihdyttää nuorempaa pitkiäkin aikoja, varottaa jos pienepi tekemässä jotain kiellettyä jne.

Ainokainen oli koko ajan lahkeessa kiinni ja seuraa vaatimassa, nyt saan rauhassa lukea lehteä, juoda kahvia jne.

On toisenlaistakin arkea: meillä kiihkeä ja känkkäränkkä kolmivuotias kiljuu pitkin päivää kun yksivuotias lähestyy - vaikka monen metrinkin päästä - "EI SAA TULLA!", lyö, potkii ja puree pientä (minkä tiukalta valvonnalta ja ojentamiselta ehtii) , koettaa repiä tätä alas sylistä tai vähintään päästä itse myös mukaan, jne. Ei tunnu riittävän mikään määrä esikoiselle varattua "laatuaikaa" ilman kuopusta, vaan mustasukkaisuus jyllää ihan kybällä. Lehden lukemisesta tai rauhallisesta kahvittelusta ei ole senkään vertaa tietoa kuin esikoisen aikana.

Eli nyt jos saisin päättää eikä oma ikä olisi tullut vastaan, olisin ilman muuta mieluummin jättänyt selkeästi suuremman ikäeron.

Vaan sanovathan monet, että vuoden päästä se on sitten enää pelkkää etua tuo pieni ikäero lasten kanssa...

Eli aloittajalle: päätöksesi on varmaan viisas. Jos sinulla piisaa biologista äidiksitulovaraa vielä, voit harkita toista lasta myöhemmin, tai sitten ei. Aivan niin kuin itsestä tuntuu.

saanut kaiken..tahtoo kaiken...ja tekee vielä kaiken niin kuin itse haluaa... :(

jos kokee lastenhoidon rankkana,ihan oikeesti. Eikö täällä ole ihan riittävästi mammoja jotka ovat lopen uupuneita,masentuneita,virikelasten äitejä.

että yhden kanssa oli niin helppoa, mutta kun toinen tuli, niin työtaakka vain lisääntyi. Lapset siis lähinnä kinastelevat keskenään. Ja nyt on kolmas tulossa... ei liene epäselvää, kuka päättää lapsiluvusta siinä perheessä. ap

Vastaus voi olla ihan toinen. Meillä tuttava/ystävä/sukulaisperheissä on vain positiivista sanottavaa useammasta lapsesta. Alussa voi olla työtä enemmän, mutta lopussa kiitos seisoo. Itselläni on kaksi lasta tyttö ja oika, molemmat jo kouluikäisiä, ovat itsekin sitä mieltä, että olisi kurjaa/yksinäistä/tylsää olla ainut lapsi. Jotkut heidän ystävistään oikeasti äneen harmittelee ettei ole sisarusta...

JA NYt KADUTTAA



mutta ollaanhan malliperhe, meillä on tyttö ja poika

Minä, minä, minä..

Tarvii olla elämän niin helppoa ettei jaksa paria vuotta vähemmillä unilla, hohhoijakkaa.

Mietippä lasta joka kadehtii kavereittensa sisaruksia.

Hänellä ei tule olemaan sisarusta kehen turvautua, muistella lapsuusaikaa.

Kun vanhemmista aika jättää niin saa yksin pähkäillä hautajaisia ym.

Itsellä ollut sisaruksia ja heistä kiitollinen olen.

Isoveli vieläkin tulee auttamaan jos apua tarvin.

Siskon kanssa ollaan parhaat kaverit.

Yksi lapsuusenkaverini oli ainoa lapsi, nyt hänellä kaksi lasta.

Vannoi että hänen lapsensa ei ilman sisarusta tarvitse elää.

Ei ole muuten tarvinnut yhtään yötä valvoa, ja lapsi on 10 kk. Ei ole yöunista, kuule, tämä kiinni.

En ole ikinä itse kadehtinut toisten sisaruksia. Jos niin tekee, niin vanhempien kasvatustaidoissa on jotain pielessä. Eiköhän lapsella ole oma perhe, kun meistä aika jättää. Aika ikävää muuten, jos ei osaa luoda muita kaverisuhteita, vaan sisko on paras kaveri...

Vannomatta paras... kaverisi ei voi tietää tulevaisuudesta, jos vaikka joutuisikin elämään ilman sisarta.

ap

mutta kyllä nyt nautin kun lapset 5 ja 6 vuotiaat leikkivät keskenään tuntikausia. Aina on kaveri esim. matkoilla, isovanhemmilla jne mukana.



Ihanaa lapsille, ihanaa vanhemmille.



Kahden pienen kanssa ei ollut helppoa, mutta ottaisin ehdottomasti lisääkin lapsia, mutta niitä ei sitten meille ole vielä annettu =(

saanut kaiken..tahtoo kaiken...ja tekee vielä kaiken niin kuin itse haluaa... :(

perheeni oli köyhä yh-äiti, joten en ole koskaan saanut lapsena mitä halusin tai saanut tehdä niin kuin itse halusin.

ap

Kun halusin toisen lapsen. Pelkäsin että esikoinen kärsii eikä ole aikaa lapsille tarpeeksi. Nyt kun ovat 5v ja 3v niin meillä on kolmaskin. Eikä ollut enää yhtään mitään syyllisyydentuntoja nimittäin olen nähnyt miten ihana ja tärkeä ihmissuhde on sisarussuhde. Ovat oikeasti tosi ihania yhdessä, riitelevät myös mutta sekin on monesti "kasvattavaa" ja osan riidoista osaavat sopia jo kahdestaan ja tekevät kompromisseja. Toki vauvavaihe on aina rasittavaa kaikkine valvomisineen mutta se onneksi menee vuodessa tai kahdessa ohi. Työtä on tietysti vähän enemmän kun ekan kanssa kun pyykkiä tulee enemmän, sotkujakin enemmän ja ruokaa pitää laittaa enemmän. Kun lapset sairastavat niin tietysti tartuttavat toisensa joten sairaspäiviä tulee enemmän jne. mutta kyllä tämä on sen arvoista. Yhden kanssa oltais aika "orpoja", kolme on jo ihan oma porukkansa ja toivottavasti saadaan joskus vielä neljäskin...

"Kiva kertoa, että syy on se, että näin meillä oli helpompaa vauvaiässä"

Säälittävää käytöstä aikuisiltA ihmisiltä. Ei tehdä lapsia sen takia enempää kun se on raskasta...hoh hoijaa! Hopeatarjottimellako kaiken pitäisi olla valmiina?!

Kun "kuuluu" olla vähintään kaksi lasta. Jos kuuluisi olla, niin kaikki saisivat automaattisesti kaksoset.

ap

Kaikilla on rankkaa kun lapset on pieniä. Siiten kun kasvavat niin on ihan eri asia. Lapsillakin on kivempaa kun on leikkikavereita ja sisaruksia. Mitäs sitten kun teidön ainoa lapsi kyselee, että "miksei mulla ole siskoja kun muillakin on?" tai sitä marinaa lomilla että "Äiti, mulla ei ole mitään tekemistä". Kiva kertoa, että syy on se, että näin meillä oli helpompaa vauvaiässä. Mutta onnea valitsemallanne tiellä.

kun osaavat nahistellakin keskenään. Lapsi saa haluta mitä haluaa, mutta vanhemmat päättävät lapsiluvusta. En todellakaan ala tehdä lasta sen takia, että pitää olla sisar tai ei ole tekemistä. ap Ps. olen muuten itse ainoa lapsi enkä ole koskaan kysellyt sisarusten perään.

sinun tapauksessa tämä varsin pitä paikkaansa. Minä, minä, minä et edes ajattele lapsesi parasta tuskin edes miehesi.

3v ja kuopus 15kk. Aivan varmasti olisi helpompaa yhden kanssa, mutta tämä oli meidän päätös. Leikkivät jo kivasti yhdessä ja toivottavasti lomatkin alkaa olemaan enemmän lasten yhdessä puuhastelua eikä vanhempien lapsensa viihdyttämistä. Uskon, että helpompaa tulee myöhemmin olemaan kahden kanssa, mutta nyt se on selvästi rankempaa. Sille jolla oli vajaa yksi vuotias ja kolme vuotias sanoisin, että nyt jo huomaan kuinka paljon helpompaa elämä on verrattuna tuohon ikään mikä teillä on menossa. Kaikki lonksahtaa paikoilleen ja yhteisleikit jo pyörii. Kuopuskaan ei ole enää jatkuvasti itseään telomassa ja esikoinen ei kuopusta koko ajan töni.



Rankaa elämä on kahden kanssa ja varmasti vielä rankempaa kolmen tai neljän, mutta niin ihanan antoisaa. Päivääkään en vaihtaisi pois.

Itselläni on 2 lasta, eikä olisi tullut mieleenikään tehdä kahta sen takia että pitäisivät toisilleen seuraa.



Totta kai kahden kanssa oln raskaampaa kuin yhden kanssa. Meillä vielä kaiken lisäksi hiukan yli vuoden ikäero.



Nyt teemme kolmatta. Ja sen takia että olemme aina halunneet kolme lasta ja tiedämme että pärjäämme ja jaksamma kolmen kanssa niin henkisesti kuin taloudellisesti. Toki se lisää käytännön työtä; pyykkivuori kasvaa, ruokaa kuluu enemmän, enemmän meteliä jne. Mutta on myös enemmän elämää meidän kodissamme :o) Ja lapsille sisarukset on rikkaus.

väitä sen olevan helpompaa, kuin yhden kaitseminen?! Kuulostaa jonkun miehen(ei koti-isän) mielipiteeltä...

Ei sun kuitenkaan kannata lyödä lukkoon lapsiluvun jättämistä yhteen, koska riittävän isoilla ikäeroilla kun lapsia saa (jos saa), ei elämä ole sellaista hullunmyllyä kuin monen pienen kanssa näyttää monella perheellä olevan..

sinun tapauksessa tämä varsin pitä paikkaansa. Minä, minä, minä et edes ajattele lapsesi parasta tuskin edes miehesi.

Eipä taida olla, nimittäin ainoa lapsi ei tutkimustne mukaan ole yhtään itsekkäämpi kuin sisarten kanssa kasvanut.

ap

ovat nyt 3 ja 5 vuotiaat. välillä tappelevat, mutta samalla toistensa parhaat kaverit.

3-vuotias viihdyttää nuorempaa pitkiäkin aikoja, varottaa jos pienepi tekemässä jotain kiellettyä jne.

Ainokainen oli koko ajan lahkeessa kiinni ja seuraa vaatimassa, nyt saan rauhassa lukea lehteä, juoda kahvia jne.

On toisenlaistakin arkea: meillä kiihkeä ja känkkäränkkä kolmivuotias kiljuu pitkin päivää kun yksivuotias lähestyy - vaikka monen metrinkin päästä - "EI SAA TULLA!", lyö, potkii ja puree pientä (minkä tiukalta valvonnalta ja ojentamiselta ehtii) , koettaa repiä tätä alas sylistä tai vähintään päästä itse myös mukaan, jne. Ei tunnu riittävän mikään määrä esikoiselle varattua "laatuaikaa" ilman kuopusta, vaan mustasukkaisuus jyllää ihan kybällä. Lehden lukemisesta tai rauhallisesta kahvittelusta ei ole senkään vertaa tietoa kuin esikoisen aikana.

Eli nyt jos saisin päättää eikä oma ikä olisi tullut vastaan, olisin ilman muuta mieluummin jättänyt selkeästi suuremman ikäeron.

Vaan sanovathan monet, että vuoden päästä se on sitten enää pelkkää etua tuo pieni ikäero lasten kanssa...

Eli aloittajalle: päätöksesi on varmaan viisas. Jos sinulla piisaa biologista äidiksitulovaraa vielä, voit harkita toista lasta myöhemmin, tai sitten ei. Aivan niin kuin itsestä tuntuu.

sinun tapauksessa tämä varsin pitä paikkaansa. Minä, minä, minä et edes ajattele lapsesi parasta tuskin edes miehesi.

Eipä taida olla, nimittäin ainoa lapsi ei tutkimustne mukaan ole yhtään itsekkäämpi kuin sisarten kanssa kasvanut. ap

En ole lukenut aiheesta yhtään tutkimusta, mutta ihan ympäristöä havainnoimalla huomaa eroja. Itse olen ainoa lapsi, ja monet joilla on sisaruksia ovat mielestäni enemmän sinut esim. tilan ja esineiden jakamisen kanssa. Mulle on tärkempää, että saan tehdä asiat omani mielen mukaan. Saattaahan se olla myös luonne-ero, mutta olisi kiva olla joustavampi välillä ilman että ärsyttäisi "periksi antaminen". Monilapsisessa perheessä on pakko jakaa asioita, joten siihen tottuu jo pienenä.

Olin kyllä pienenä ihan tyytyväinen siihen huomionmäärään minkä sain, mutta nyt aikuisena olisi kiva olla sisarus. Ihan ajtuksena olisi kiva soittaa siskolle tai veljelle ja kokoontua sukujuhlissa ym..

Niin ja meillä siis kolme lasta.

että yhden kanssa on helppoa, kahden kanssa vaikeampaa mutta siitä eteenpäin menee helpommaksi :)



Itsellä on nyt ollut 2 lasta viikon ajan. :) Vielä on helppoa kun toinen enimmäkseen syö ja nukkuu. Meinasimme jättää lapsiluvun toistaiseksi yhteen, mutta halusimme lapselle sisaruksen. :)

Varmaan pikkulapsivaiheessa onkin rankkaa 2-3 pienen kanssa. Mä taas uskon, että mitä isompia lapset on sitä enemmän riemua on sisaruksista.



Käytännön esimerkkinä lomamatkoilla lienee kivaa, kun 10- ja 11-vuotiaat viihtyvät keskenäänkin. Toki voihan sitä kustantaa vaikka lapselleen ystävän mukaan, ihan hyvä vaihtoehto sekin on.