En aio langeta siihen jekkuun, että kahden lapsen kanssa on helpompaa kuin yhden kanssa.

en ihan oikeasti tajua mitä se on muilta pois, jos joku on sitä mieltä että yksi lapsi riittää. En ole vielä tähän ikään mennessä oppinut miten suvaitsemattomia ihmiset ovat, niin täällä palstalla kuin muuallakin. Aina pitäisi tehdä niinkuin itse näkee parhaaksi eikä millään voi tajuta että ihmiset ajattelevat eri tavoin ja kokevat asioita eri tavalla. Minä olin ainut lapsi 12v ja joskus kaipasin sisarta, yleensä kuitenkaan en. Itse halusin useamman lapsen, mutta en ikinä ole ajatellut että kukaan "yksinäinen" jäisi vaille mitään. Toki ei ole niitä sisaruksia, mutta sitäkin enemmän on vanhemmilla aikaa sille ainokaiselleen. Siitä olen välillä surullinen omieni puolesta. Jos kolmesta tunnista jakaa kolmelle niin jokaiselle jää tunti, yhdelle lapselle jää ne kaikki kolme tuntia.

Ei tunnu riittävän mikään määrä esikoiselle varattua "laatuaikaa" ilman kuopusta, vaan mustasukkaisuus jyllää ihan kybällä.

Te joilla on joskus vaikeaa kahden tai usemman lapsen kanssa, oletteko kokeillut antaa yhdelle lapselle sitä omaa aikaa ilman sisaruksia?

Sitä siis todella on (ainakin lainaamasi viestin kirjoittajan perheessä) annettu ja enemmänkin, vietetään säännöllisesti. Kaikilla, hurjapäisillä ja kiihkeillä tapauksilla, se ei riitä. Mutta täytyy todeta tietysti tässä tapauksessa, että kun mustasukkaisuus on kiihkeää, niin ovat muutkin tunteet: pikkusisarusta myös rakastetaan ja halataan välillä ihanasti. Oletan että sisaruksista tulee olemaan isompina toisilleen myös tukea ja iloa, paljonkin.

ja kun toinen tuli, niin ainoastaa lasten hoitoon isovanhemmille on tullut hankalammaksi.



Muuten on todella helppoa, sillä lapsista on seuraa toisilleen, ei itse tarvi olla koko ajan virikkeitä kehittämässä.

Aina kaveri paikalla, ei tarvitse itse viihdyttää lasta tai etsiä sille muita kavereita.

ikäeroa vain 1,5 vuotta. Nyt alkaa helpottaa, kun nuorin täytti 2. Mutta ihan valehtelematta ensimmäinen vuosi oli täyttä helvettiä... En nukkunut melkein koskaan, kuopus oli jatkuvasti kiinni tississä ja esikoinen vaati oman huomionsa. En koskaan haluaisi sitä aikaa enää kokea!



Nyt tytöt leikkivät yhdessä jo ihan mukavasti ja pienestä ikäerosta johtuen mielenkiinnon kohteet ovat samat.



Jos toinen on vaikka isovanhemmilla kylässä, niin yhden lapsen kanssa tuntee olevansa kuin lomalla :) Joten, kyllä, yhden kanssa on paljon helpompaa! Ainakin silloin, kun on pienistä lapsista kyse. Tilanne tietysti muuttuu ajan myötä.



Olen silti tyytyväinen, että tytöillä on toisensa. Ja edelleen "hankkisin" kaksi lasta, jos uudelleen saisin asian päättää.

Tai no ok, kyllähän sitä vaipan vaihtoa ja pukemista toki oli, mutta kuopus oli supertyytyväinen vauva, eikä esikoinenkaan yhtään mustasukkainen jne. Paljon helpommaksi koin kuopuksen vauva-ajan (vaikka oli kaksi pientä) kuin esikoisen vauva-ajan.



Näin ne kokemukset voivat vaihdella.

a) nainen on itsekäs, kun haluaa päättää omasta lapsiluvustaan.

b) monen lapsen äidit valittavat, kuinka raskasta on, kun joku lapsista on yksin kotona ja äiti JOUTUU olemaan seurana. Ettei vaan olisi niin, että vanhemmat, jotka eivät viitsi olla läsnä lapselleen tekevät muita lapsia paikkaamaan tilannetta.

t. yhden äiti, jolla riittää energiaa nauttia lapsensa kanssa olosta

"viihdyttämään" lastaan ovat kylläkin yhden lapsen vanhempia, näin ainakin meidän tuttavapiirissämme.



Kärjistäen voisi sanoa, että ne jotka eivät oikein jaksa sitä yhtäkään lasta eivät tee useampiakaan (mikä tietysti hyvä onkin ;)



Mutta vakavasti ottaen, en usko, että kukaan oikeasti tekee useampia lapsia vain seuraksi ensimmäiselle - se seura lapselle on vain yksi sisaruuden plussapuoli. Itselleni oma sisko on niin tärkeä, että olen halunnut lapsilleni sisaruksen myös, ja erittäin läheisiä ovatkin (vaikka toki muitakin kavereita).





56

Ei varmastikaan helpompaa mutta monin verroin rikkaampaa ja antoisampaa!

Meillä jää lapsiluku yhteen, koska oikeasti se on niin helppoa!

Seuraa toisilleen, leikkivät keskenään, jne.



ap

kun on 1-vuotias ja 3-vuotias kuin silloin kun oli vain yksi 1-vuotias.

3-vuotias viihdyttää nuorempaa pitkiäkin aikoja, varottaa jos pienepi tekemässä jotain kiellettyä jne.

Ainokainen oli koko ajan lahkeessa kiinni ja seuraa vaatimassa, nyt saan rauhassa lukea lehteä, juoda kahvia jne.

Kyllä ne leikkivät keskenään, mutta tietysti kahdella lapsella sitä vauva-aikaa on tuplasti ja kaikkeen menee enemmän aikaa ja vaivaa kuin yhden kanssa. Ei kuitenkaan 100% enemmän, mutta ei kahta laita nukkumaan samassa ajassa kuin yhtä. tai pyykkää kahden vaatteite. tai pakkaa tavaroita matkalle.

että isompi on hyvin huolehtivainen ja hoivaava luonteeltaan. Ei ole osoittanut mustasukkaisuutta eikä koskaan kiusannut pienempäänsä.

kun on 1-vuotias ja 3-vuotias kuin silloin kun oli vain yksi 1-vuotias. 3-vuotias viihdyttää nuorempaa pitkiäkin aikoja, varottaa jos pienepi tekemässä jotain kiellettyä jne. Ainokainen oli koko ajan lahkeessa kiinni ja seuraa vaatimassa, nyt saan rauhassa lukea lehteä, juoda kahvia jne.

En tunne yhtään ymmärrystä ystävääni kohtaan, joka oli esikoisen kanssa aivan nääntynyt, teki kuitenkin toisen lapsen pienellä ikäerolla ja nyt, valitettuaan elämän rankkuutta kahden lapsen kanssa, joista toinen sairastaa jatkuvasti ja toisella on vaikea uhmaikä, odottaa kolmatta lasta! Keskustelu pyörii sen ympärillä, kuinka raskasta hänen elämänsä on, ja jos mainitsen itse esim. lukeneeni jonkun hyvän kirjan, tulee heti katkera kommentti siitä, kuinka hänellä ei ole aikaa sellaiseen...

että yhden kanssa oli niin helppoa, mutta kun toinen tuli, niin työtaakka vain lisääntyi. Lapset siis lähinnä kinastelevat keskenään. Ja nyt on kolmas tulossa... ei liene epäselvää, kuka päättää lapsiluvusta siinä perheessä.



ap

Meillä on nyt 2 lasta ja TODELLAKIN oli helpompaa yhden kanssa! Tietenkään en kakkosta antaisi pois, mutta todellisuus iski silmille vasta tämän vauvavuoden aikana. Onneksi ollaan jo voiton puolella, eli nuorempi kohta vuoden.

nyt välillä kun kotona on vain 2 tai 1 lapsi paikalla niin tuntuu,että ihan tosi mikä tässä voisi olla hankalaa'



t.kolmen äiti

että yhden kanssa oli niin helppoa, mutta kun toinen tuli, niin työtaakka vain lisääntyi. Lapset siis lähinnä kinastelevat keskenään. Ja nyt on kolmas tulossa... ei liene epäselvää, kuka päättää lapsiluvusta siinä perheessä. ap

Kaikilla on rankkaa kun lapset on pieniä. Siiten kun kasvavat niin on ihan eri asia. Lapsillakin on kivempaa kun on leikkikavereita ja sisaruksia.

Mitäs sitten kun teidön ainoa lapsi kyselee, että "miksei mulla ole siskoja kun muillakin on?" tai sitä marinaa lomilla että "Äiti, mulla ei ole mitään tekemistä". Kiva kertoa, että syy on se, että näin meillä oli helpompaa vauvaiässä.

Mutta onnea valitsemallanne tiellä.

Minä, minä, minä..

Tarvii olla elämän niin helppoa ettei jaksa paria vuotta vähemmillä unilla, hohhoijakkaa.



Mietippä lasta joka kadehtii kavereittensa sisaruksia.

Hänellä ei tule olemaan sisarusta kehen turvautua, muistella lapsuusaikaa.

Kun vanhemmista aika jättää niin saa yksin pähkäillä hautajaisia ym.



Itsellä ollut sisaruksia ja heistä kiitollinen olen.

Isoveli vieläkin tulee auttamaan jos apua tarvin.

Siskon kanssa ollaan parhaat kaverit.



Yksi lapsuusenkaverini oli ainoa lapsi, nyt hänellä kaksi lasta.

Vannoi että hänen lapsensa ei ilman sisarusta tarvitse elää.

Kaikilla on rankkaa kun lapset on pieniä. Siiten kun kasvavat niin on ihan eri asia. Lapsillakin on kivempaa kun on leikkikavereita ja sisaruksia.

Mitäs sitten kun teidön ainoa lapsi kyselee, että "miksei mulla ole siskoja kun muillakin on?" tai sitä marinaa lomilla että "Äiti, mulla ei ole mitään tekemistä". Kiva kertoa, että syy on se, että näin meillä oli helpompaa vauvaiässä.

Mutta onnea valitsemallanne tiellä.

kun osaavat nahistellakin keskenään. Lapsi saa haluta mitä haluaa, mutta vanhemmat päättävät lapsiluvusta. En todellakaan ala tehdä lasta sen takia, että pitää olla sisar tai ei ole tekemistä.

ap

Ps. olen muuten itse ainoa lapsi enkä ole koskaan kysellyt sisarusten perään.