Tuttavani hankkiutui tarkoituksellisesti raskaaksi
ei siis ollut seurustelusuhteessa lapsen isän kanssa. Pitkään halusi lasta ja päätti sen hankkia "yksin".
Nyt sitten itkee ja valittaa koko ajan, kuinka lapsen isä on kusipää kun ei osallistu kauheasti vauvan elämään ja on vaatimassa sitä sun tätä ym.
Minusta hieman väärin, koska itse hän on tarkoituksellisesti hankkiutunut tuohon asemaan.
Välillä tekisi mieli sanoa, että itsepähän tuota pyysit..
Kommentit (4)
No, mies on käynyt katsomassa lasta satunnaisesti ja lapsi on jo 11-vuotias.
Tämä tuttuni on sentään kolmekymppinen ihminen ja isompi lapsi (eri miehen kanssa) entuudestaan, että olisi luullut tietävän, mihin kätensä työnsi..
ap
Oli sitten suhteessa tai sinkkuna niin jos yksin päättää lapsen hankkia ja sitä ei toinen halua niin ihan turha vollottaa kohtaloaan.
Päinvastoin saa olla pirun ilonen jos paremmin käy: mutta oletuksena aina tarttis olla yksinäinen elämä pennun kanssa jonka ainoastaan itse haluaa.
Silloin voi odottaa toisen osallistumista jos erotaan ja lapsi on ollut molemmilla haluttu. Tietty ihmiset kasvaa ja myöhemmin saattaa isä innostua, mutta ei ketään voi velvoittaa väkisin osallistumaan.
velvoittaa mihinkään, ei edes elatusmaksuihin.
Tällainen teko on mielestäni rikos miehen oikeuksia kohtaan. Jokaisella tulee olla oikeus päättää jälkeläisistään ja siitä kenen kanssa niitä tekee, jos haluaa niitä tehdä.
parikymppinen sinkkukaveri vain halusi vauvan ja teki sen suoraan valehtemalla e-pillereistä jonkun satunnaisen suhteen kanssa. Vannoi, ettei kerro isälle lapsesta ja koskaan vaivaa isää asialla. Sitten alkoi kuitenkin järki tulla ja tajusi, että lapsi tarvisi isän. Sitä voi miettiä, mitä 19-vuotias nuorimies mietti asiasta, kun sai tietää naisen olevan raskaana kahdeksannella kuulla. Sitten alkoi itku, kun mies ei tapaa lasta jne. No, mies on käynyt katsomassa lasta satunnaisesti ja lapsi on jo 11-vuotias.