Minä aion oikeasti jättää perheeni. Asunto hankinnassa.

jaksa uskoa, että lapsilla olisi parempi olla jos lähdet! Jos ei ole pieksänyt tai muuten kaltoin kohdellut heitä, niin ei varmasti ole heille parasta, että jätät heidät selittämättä, ja häviäit heidän elämästä.



Oma väsymyksesi lapsiin, ja perhe-elämään on varmasti todellista, mutta minun on hyvin vaikea ymmärtää, että pystyt jättämään lapsesi kokonaan!

Tulee olemaan hyvin vahingollista lapsille, jos lähdet, ja hylkäät heidät, se on aivan varma asia. Vaikka olisi kuinka rakastava isä, niin se, että äiti hylkää, on varmasti hyvin traumaattinen, ja pysyvät jäjet jättävä kokemus.



Toivoisin ettet niin tee, voithan erota miehestä, ja antaa vaikka huotajuuden lapsille, mutta pysyisit kuitenkin heidän elämässään!

Ap, toi ei ole normaalin ihmisen ajattelua. Vaikka kuinka kiellät että olet masentunut, niin joku sun päässä klikkaa. Ensin teet tänne kolme ihmistä, jotka on ihan sinusta riippuvaisia, ja sitten lähdet ja pilaat heidän elämänsä. Millä oikeudella sä oikein meinaat tehdä noin? Onko sun teoreettinen, ja varsin epätodennäköinen "onnellisuus" yksineläjänä sen arvoista, että pilaat neljän ihmisen elämän? Luuletko sä oikeasti olevasi niin paljon sun lapsia ja miestä arvokkaampi ihminen, että sulla on oikeus tehdä mitä vaan milloin vaan, ja maksattaa se muilla?



Minäkin olen sitä mieltä, että olet hirveä. Sulla on niin paljon muitakin keinoja saada olla yksin ja toteuttaa itseäs, ja silti valitset sen kaikkein ilkeimmän ja alhaisimman keinon.

Eroa miehestäsi ja anna hänelle lähivanhemmuus ja huoltajuus. Sovi tapaamisoikeudet. Reilua kaikille.

Olet velkaa lapsillesi, sinun on pakko tavata heitä, et voi hyljätä juuri teini-ikään tulevaa tytärtäsi vaan sen takia, että haluat vetää lonkaa ja olla vapaa. Joka toien viikonloppukin on vähän mutta ainakin sen olet velkaa, siitä että olet tehnyt 3 lasta.

äiti jättää kuin isä jättää. Samoin se, jos isä on viileä lasta kohtaan ei ole niin paha juttu lapsen kehitykselle kuin se, että äiti ei huomioi lasta. Meillä äideillä on aika iso vastuu noista pienistä... Toki isilläkin, mutta äideillä suurempi, se vaan on niin.

niin et joudu maksamaan elareita.

voiko ihminen olla noin tyhmä. Yhteishuoltajuus ei tarkoita elatusmaksuvapautta. Kummallakin vanhemmalla on elatusvelvollisuus.

Jos lapset ovat puoliksi kummallakin niin siinä tapauksessa elatusmaksuja ei välttämättä tule jos vanhempien elatuskyky on yhdenmukainen.

Joskus voisit pitää "tietosi" itselläsi kun et oikeasti asioista mitään tiedä.

Mun mies on kahden lapsen yh. Lasten äiti otti ja häippäs toiselle puolen suomea toisen miehen mukaan ku lapset oli 3v ja 8v. Kun minä ilmestyin kuvioon, tämä äiti-ihminen alko roikkumalla roikkumaan miehessä ja siinä vaiheessa vasta tuli lapsia ikävä ja tapaamisia alko järjestymään useemmin ku kaks kertaa vuodessa.



Vanhempi lapsista jaksaa yhä uskoa, että äiti vielä joskus muuttaa lähemmäs ja lässynlää, nuorempi ei pidä äitiä oikeestaan minään.



Jos lähdet niin tee se edes lapsiasi kohtaan reilusti.

Ei tuo nimittäin kovin normaaliltakaan kuulosta. Ja sen verran uskallan sanoa minäkin, kroonisesti masentunut ja vähän paska äiti.



En voi sanoa ettenkö itsekään olisi usein miettinyt lähtemistä, mutta lapselle voi ihan oikeasti tehdä vaikka mitä ja aina vaan tämä rakastaa sinua. Huono äiti on parempi kuin se ettei ole äitiä ollenkaan!

sanaakaan ja otti vain nuorimmaisen mukaansa, meni ulkomaille.



Hirveä hätä isällä ja lapsilla missä äiti ja pikkuveli. Meni joitakin viikkoja kun soitti että "kaikki on hyvin" ja olen nyt X-maassa.



Tilanne on traumatisoinut nämä lapset ja myös jätetyn puolison, asia on edelleen kipeä vaikka ovat jo aikuisia.



Kun tämä kuopus tuli täysi-ikäiseksi alkoi etsiä sukulaisiaan ja on nyt väleissä sisaruksiensa ja isänsä kanssa.



Anteeksiantamatonta noin vain hävitä. Asiat pitää puhua ja lähteä vasta sitten että lapsille ei tule pysyviä vaurioita. Erota voi asiallisestikin.



Kukaan normaali ei tee lapsilleen tuollaista että hylkää heidät selittämättä asioita. Toki parempi että lähdet jos et perheestäsi välitä - ansaitsevat parempaa.



Olen eronnut joten en eroa tuomitse mutta tavan jolla sen toteutat.

ymmärtää kuinka äiti voi jättää lapsensa. T.Lapsensa kuoleman kautta menettänyt äiti.

siis ihan oikein että äitejä suositaan huoltajuusriidoissa.

Voi herranjumala...mua itkettää..

Siis etkö voi lähteä vaikka lomalle ja rauhoittua vähän...Esitä edes niille lapsille että välität..edes vähän.. en tiedä mitä sanoa mutta en usko että lapsille on mikään kamalampaa kuin se että äiti jättää

kyllä taatusti tiedät täällä jo mikä on yleinen mielipide aloitukseesi.

valaise hieman edes! onko kyse oman ajan puutteesta? sanoit, että olet tehnyt nuorena lapset tavan vuoksi. Minkä ikäinen olet nyt?



Mitä sitten teet kun olet yksin?



Voitko kertoa ihan omin sanoin mitä sinä luulet että 4-vuotiaasi ajattelee asiasta (häipymisestäsi)?

Entä 8-vuotiaasi? Entä 11-vuotiaasi? Entä miehesi?

saanko kysyä yhtä asiaa? Oletko koskaan lukenut Raamattua, johanneksen evankeliumia? Ehkä sieltä voisit löytää rauhan sydämeesi. Jeesuksen!



Monille usko auttaa tässä elämässä ja vaikeissa asioissa! Mä rukoilen sun puolesta!

En jaksa enää. ap

Hae apua, olit masentunut tai et. Haluat ilmeisesti, että lapsesi vihaavat sinua tulevaisuudessa. Tai sitten olet yksinkertaisesti katsonut liikaa Salattuja elämiä.

todella vaikea määritellä.. Minusta on vain vuosia tuntunut epätodelliselta, ts. "tämä ei ole minun elämääni".

En jaksa olla läsnä lasten elämässä, esim. haluaisin vain lukea rauhassa romaaneja. Lasten äänet häiritsevät. Ja varsinkin pojat tappelevat koko ajan... Enkä ole edes kotiäiti, pääsen kyllä töihin pois kotoa.. mutta silti tämä tunne ei mene pois.

Ahdistaa mennä töistä kotiin. Mies on hyvä isä, mutta parisuhde on pystyynkuollut...

Monta asiaa tässä on mikä mättää, mutta vika on siis minussa, ei lapsissa, eikä varsinaisesti miehessäkään.

Koen vain ettei minun olisi koskaan pitänyt tehdä lapsia, mutta siihen oli aikanaan voimakas painostus miehen ja mm. äitini taholta. Olin 22-vuotias kun esikoinen syntyi.

Olin jopa ihan onnellinen vielä esikoisen vauva-aikana ja kun hän oli ainoa. Jälkiviisaana voisin sanoa, että lastenteko olisi kannattanut jättää siihen yhteen.

Mies halusi toisen, ja kolmas oli vahinko ehkäisyn pettäessä. Ja minä en halunnut jatkaa raskautta, mutta tein taas kuten mies halusi.

Kai olen katkera siitä, etten ole koskaan mennyt oman mieleni mukaan elämässäni, vaan yrittänyt aina miellyttää muita.

Siitä on tullut ajatus, että jätän kaiken ja en jää selittelemään (etten taas tule ylipuhutuksi tekemään jotain mitä en halua).

Uskon, ettei kukaan minua ymmärrä, ja ansaitsen varmaan kaikki haukut. En silti voi mitään sille että minusta tuntuu tältä...

Aion yrittää kuitenkin terapiaa, ehkä saamme asiat jotenkin kuntoon.. Miehenkin kanssa voisi yrittää jotain avioliittoterapiaa, vaikka luulen kyllä ettei tätä liittoa enää mikään pelasta. : ((

puhumaan jonkin ulkopuolisen ammatti-ihmisen kanssa. Saat päätäsi vähän selviteltyä. Puhu tuntemuksistasi myös miehellesi. Älä tee mitään hätäisiä ratkaisuja. Äläkä ainakaan jätä miestäsi ja lapsiasi ilam mitään selityksiä. Jonkinlainen aikalisä voisi olla paikallaan. Menet vaikka yksin jonnekin lomalle, ja jos se ei asiaa edistä yhtään, niin muuta vaikka aluksi asumaan yksin johonkin muun perheesi lähelle.



Kyllä asiaasi löytyy varmasti jokin parempikin ratkaisu kuin se, että vain otat ja lähdet.

Odotan nyt onnellisesti esikoistani. Ikää vähän alle 30v. Olen kuitenkin elänyt ennen parisuhdetta nuoruuden pitkän kaavan mukaan. Tai ainakin itselleni pitkän. Jotkuhan elää nuoruutta yli kolmikymppisenäkin. Minulla on elämän repussa yliopistotutkinto, vaihto-opinnot ulkomailla, interreil ja muita matkoja sekä paljon kokemuksia eri harrastuksista. Nyt on hurjan hyvä fiilis, kun takana on tarpeeksi vuosia, jolloin olen saanut ajatella vain itseäni. Nyt on aika ajatella muita.



Ap, tarinani voi ärsyttää sinua, mutta koita jaksaa. Se, että sinun ei ole annettu ajatella itseäsi ei oikeuta kohtelamaan lapsiasi noin. Odota, että lapset kasvaa ja lähde sitten.

Se että eroat ei tarkoita hylkäämistä...se on ihmisten keksimä sanahirviö.



Järjestä elämäsi uusiin raameihin, niin kaikki järjestyy kyllä.



Olet aina elänyt toisten ehdollia ja nyt se riittää. Ei kukaa säily ehjänä selaisilla ehdoilla. Olet rikki.



Veikkaisin sinun kärsivän keskivaikeasta masennuksesta. Ihminen voi masennuttaa itse itsensä. Hänestä tulee tunteeton ja hän ajattelee, että kaikille olisi paremmin jos itse katoaisi...se on hirveän ahdistava tunne.



Fakta on kuitenkin se, että lapset seuraavat sinua aina elämäsi loppuun asti. Tarvitset ulkopuolista apua asioidesi järjestämiseen. Elät "ruuhkavuosia" Itselle ei ole aikaa.

Lapset varttuvat nopeasti ja selviytyvät itsenäisesti, mutta he tarvitsevart aina äitiä vaikka äiti ei olisi läsnä.



Olet heidän keskuudessa, mutta et läsnä. Mieti tarkkaan miten järjetät elämäsi, että siitä on myöskin itsellesi iloa lapsia unohtamatta.



Löydät lapsesi uudella tavalla, kun oma elämäsi järjestyy. Siihen voi mennä aikaa, mutta kaikki järjestyy ajallaan.



Ja et todellakaan ole yksin ajatuksinesi...