Äiti surullinen teinitytön kaveriasioista.
Meillä siis teini joka ollut saman kaverin kanssa bestiksiä ala-asteelta alkaen. Nyt kun yläasteelle on siirrytty ja luokat laitettu uuteen järjestykseen eli bestikset eivät olekaan enään samalla luokalla ja on löytänyt itselleen nykyiseltä luokalta kiva kaverin ja on vain meidän teinin kanssa silloin kun joutaa.
Lapsi on siis ilman kaveria koska omalla luokallakin kaikilla on jo ne bestikset ja on hankala yrittää tuppautua "vängällä" toisten seuraan.
Kommentit (44)
Ei se ole haukkumasana!
Toisekseen, vanhemmat määrittelee minkälaisia vaatteita hyväksyy omalle teinille, siksi vaatteita kuuluu "arvostella". Eihän sitä muuten tiedä mitä kieltää ja mitä sallii!
Että mitäs ikävää kyllää siinä on?
Tärkeintä kai hänelle on onnellisuus niin kuin sinulle myös. Onnellisuus tulee vain eri asioista eri ihmisille:)
itsestään huolehtiviksi LOL. Pissis tyyli on hompsuinen ja kaikkea muuta kuin tyylikäs. Tuksu on isoksi kasvanut pissis.
Nuoret haluaa muotia. Pillifarkut ja "nahkatakki".
Ihan mukava tyttö siitä on kasvanut. Typerää oli ollut lähteä tappelemaan sen kanssa vaatteista ja meikeistä siinä vaiheessa kun oli pahin murkkuikä menossa. Mun mielestä on aika pikkujuttu miltä näyttää sen rinnalla miten käyttäytyy. Ja ei ois tosiaan tullut mieleenkään kieltää esim. pillifarkut, muoti kiertää, ei tää ole ensimmäinen sukupolvi joka pillifarkut vetää jalkaansa.
Kuvottavaa miten aikuiset ihmiset viitsii morkata nuoria. Oletteko te kotonakin tollaisia ihan avoimesti? Haukutte avoimesti toisia nuoria ja heidän ulkonäköä. Huhhuh, en ihmettele että osa nuorista tytöistä voi pahoin, ei voi muuta olettaakaan kun annetaan jo kotona ulkonäköpaineet niskaan vanhempien toimesta.