Lue keskustelun säännöt.
Muistohuone kuolleille kaksosille, outoako?
26.08.2009 |
Menetimme kaksosemme (tyttö ja poika), syntyivät pieninä keskosina, siitä ajasta kuitenkin selvittiin ja molemmat pääsivät kotiin ja alkuun kaikki sujui hyvin, vaikka aikamoista kaaosta oli välillä kun meillä oli jo ennestään 4lasta. Aikaa kului ja kun kaksoset olivat 1,5v ikäisiä jouduimme auto-onnettomuuteen ja kaksosista poika ei tuosta onnettomuudesta selvinnyt. Ja tuon jälkeen reilu vuosi niin kaksostytöllä todettiin syöpä ja vuoden hän jaksoi taistella, kunnes oli hänen aikansa lähteä. Ikävä on hirmuinen ja nyt kun alkaa olla jossain määrin surussa voiton puolella niin on harkittu, että tehtäis toisesta huoneesta, jossa kaksoset oli niin sellainen huone, jossa olisi tavaroita ym, jotka muistuttaisivat heistä ja siellä saisi halutessaan olla heitä muistelemassa ym.
Kuulostaako tämä ihan oudolta? Rehellisiä mielipiteitä kiitos. Meistä tämä oli ideana hyvä, mutta kun parille tutulle mainittiin niin he antoivat kuvan, ettei ole hyvä idea.
Kommentit (30)
Minustakin ajatus muistohuoneesta kuulostaa vähän liian isolta asialta, vaikka menetyksenne on ollut valtava. Eniten minua ahdistaisi se, että kiintyisi johonkin huoneeseen ja sitten pitäisi taas käydä ero ja menetys läpi, jos vaikkapa muuttaa. Minulle riittäisi pieni nurkkaus tai muu paikka, jossa olisi valokuvia ja muistoesineitä, jotka voisi sitten ottaa mukaan elämän seuraavaan paikkaan.
Minusta menetetyt läheiset ovat mukana arjessa, mukana tarinoissa, mukana kuvissa. En haluaisi mennä erikseen muistelemaan johonkin pyhäkköön. Muistakaa tehdä jokaiselle lapselle oma valokuva-albumi, jonka saavat mukaansa kotoa pois muuttaessaan. Miettikää tulevaisuutta, antakaa lapsillenne tilaa muistaa sisaruksiaan omalla tavallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä myös olen menettänyt lapseni, ja siltä pohjalta tuli mieleeni että pelkäätkö ap unohtavasi kaksoset? Tunnetko syyllisyyttä siitä ettet jatkuvasti muista ja sure heitä? Älä loukkaannu, en tarkoita pahalla tätä.
Nimittäin itse olen kokenut syyllisyyttä kun olen välillä aina tajunnut etten ole ajatellut kuollutta lastani esim. moneen päivään. Niin kuin muka jotenkin olisin hyljännyt hänet kun en lakkaamatta sure ja muistele. Ja täähän ei ole millään tavalla järkevä eikä hyvä ajattelutapa, eihän? Ja jos veisin pidemmälle tän unohtamisen pelon, voisin minäkin omistaa talostamme yhden huoneen enkelilapsellemme. Että se olisi koko ajan muistuttamassa, ettei äiti vain unohtaisi pikkuistaan. Mä tiedän, että omalla kohdallani se ei olisi tervettä eikä hyvä ratkaisu, ja siksi meillä onkin vain kuva seinällä ja kynttilöitä poltellaan silloin kun siltä tuntuu. Hautausmaallakaan en käy jatkuvasti, ja yritän myös olla tuntematta syyllisyyttä siitäkin.
En tiedä olenko nyt ihan hakoteillä ajatusteni kanssa, mutta ajattelinpa sanoa miltä musta tuntuu. Jaksamista koko perheellenne!
otan osaa suruunne. En voi edes kuvitella teidän surun määrää.
Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei tuo ole minusta huono ajatus, vaikka toiset täällä ovat sen tyrmänneetkin. Teidän täytyy tehdä niin kun teistä tuntuu oikealle. Ihmisiä on niin erilaisia.
mites ois, jollekkin seinälle näteistä valokuvista heistä suurennokset, siihen keskelle hylly, johon kynttilät heille ja jotain heidän tavaroitaan.. Ihan vaikka olkkariin tälläinen sopisi
Joskus tekisi mieleni itkeä näitä provoja, että miten sairaitten mielien tuotoksia nämä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olla se joka nakkaa ihmisille vettä niskaan. Antakaa sille parempi nimi ja laitatte ne kuvat ja esineet HAUSKASTI esille. Tuskin mitään pyhiinvaelluskohdetta on tarkoitus tehdä.
Se hurjan remontin huone oli minusta hyvä ja viehättävä lepohuone, olisi ollut vielä takka niin olisi ollut täydellinen.
Minusta on hyvä idea laittaa niitä kuvia esille, hehän kuuluvat teidän elämään joka tapauksessa, miksi unohtaa rakkaimpansa vain muistoihin?
Lähinnä ajattelin sitä, että kodista ei ole hyvä tehdä "surutaloa". Jo ihan isompia sisaruksia ajatellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei ehkä se oikea. Minä kannatan sitä, että huoneeseen tulisi esim. videot ja vaikka leluja ym. joilla voi siellä leikkiä, näin ollen ei olisi pelkkä muistohuone, vaikka siellä oliskin muistot kaksosista.
Meillä oli aikoinaan kotonamme näin, kun siskoni kuoli. Hänen huoneeseen laitettiin tavaroita, jotka muistuttivat hänestä ja sen lisäksi siellä oli tv ja videot sekä leluja ja kirjoja, oli siis tavallaan samalla oleskeluhuone.
on kaksoset, jotka syntyivät pikkukeskosina. Suuri osanotto suruunne, kirjoituksesi kosketti syvästi.
Te valitsette tavan, jolla haluatte muistaa pienokaisianne, ja jos se on huone, sitten se on huone. Surulle täytyy antaa tilaa ja aikaa.
Eikö olisi inhimillistä miettiä asiaa hieman uudelleen ja hienotunteisesti vastata toisin?
Tarkoitan, että ihmiset on erilaisia, yski ei puhuisi koko asiasta, toinen puhuisi lakkaamatta, kolmas suree hiljaa itsekseen, neljäs haluaa kaikkien tavaroiden ja vaatteiden olevan niinkuin ne oli lapsen/lasten vielä eläessä, viides ei halua säilyttää mitään jne.
Mikä teistä on kukaan mitään sanoon miten pitää tehdä???!!!
On monta mielipidettä kun on ihmisiäkin mutta kamala ajatus että alottaja ei teekään kuten haluaisi jos täällä pidetään toimintaa outona.
Alottajan pitää mielestäni tehdä kuten hänestä itsestään (ja miehestä) oikealle ja parhaalle tuntuu. vain he itse tietävät omat tunteensa.