Auttaako Sepram vain tarvittaessa otettuna? Jännitystiloihin siis..

lääkitystä kuin jotkut masennuslääkkeet? Tuntuu jotenkin oudolta. Mulla on ongelmana just nuo kaupassa käymiset, sukujuhlat, pankkiasioinnit ym. mutta en mä masentunut ole. Propral mulla on käytössä, mutta se ei kamalan hyvin auta mulla enää. Eikö tosiaan ole mitään muuta kuin jotkut masennuslääkkeet??

silloin tällöin tarpeen vaatiessa otettavaksi.

matalampia serotoniinipitoisuuksia aivoissa. Masennuslääkkeistä serotoniinintakaisinotonestäjät (SSRI-lääkkeet), kuten esim. sitalopraami, essitalopraami, paroksetiini, fluoksetiini jne. lisäävät serotoniinin pitoisuutta aivoissa. Tätä kautta kyseisten lääkeaineiden ajatellaan auttavan paniikkihäiriöön masennuksen lisäksi, toki muitakin käyttöaiheita on.



Monilla SSRI-lääkkeistä löytyykin apu paniikkioireisiin, mutta todellakaan eivät ole pika-apu, vaan vaikutuksen alkuun tarvitaan lääkkeen aloituksesta 2-4 viikkoa.

Mulla itselläni on ollut nämä jännitystilat ihan oikeastaan tuolta lapsesta lähtien, nyt viime aikoina pahentunut tuohon paniikkihäiriöön. Onko siis mulla aina lapsesta lähtien ollut matalat serotoniinipitoisuudet, vai voiko tää olla mulle vaan "opittu" käyttäytymismalli, josta voisin päästä ilman lääkkeitäkin eroon...? Mun ongelma on lähinnä vapina, eli en voi esim. maksaa kassalla kun iskee paniikki ja kädet vapisee. Ennen ongelma oli vain pankkikortin kanssa (allekirjoitus), nyt myös käteisellä maksettaessa. Propral mulla on, muuta lääkitystä ei.

sen vuoksi, koska pärjään ihan hyvin jonkun jutun kanssa, mutta sitten jos mulle tulee mieleen, että apua, tuossahan *voisi* iskeä paniikki, niin sen jälkeen se aina iskee siinä tilanteessa. Eli jotenkin tuntuu, että tää ongelma on psyykkinen, ei fyysinen, ja sen vuoksi ehkä masennuslääkkeet ei tässä auta. Onko muita kuin Propral, joita voi käyttää vain tarvittaessa? Ja toisaalta, voiko propralia syödä päivittäin?

No, minusta tuon perusteella, että pelkää kassalla maksamista, ennen kaikkea käsien vapinaa, kuulostaa siltä, ettei kyse ole paniikkihäiriöstä, vaan sosiaalisten tilanteiden pelosta, neuroosista (kuuluu ahdistuneisuushäiriöihin). Näin ollen Propral on oireisiisi melkoisen hyvä täsmälääke, toki tarvittaessa myös rauhoittavat bentsodiatsepiinit.



Varsinaisia paniikkikohtauksia et siis saa (käsien vapinan lisäksi esim. hengitysvaikeuksia, sydämentykytystä, epätodellista oloa, kuolemanpelkoa)? Sinuna juttelisin oireistasi psykologin, psykiatrin tai psykoterapeutin kanssa.



Itselläni on ongelmana juuri tuo kassallamaksaminen, allekirjoituset muuallakin, mutta jännitän myös ruokailutilanteita, jos mukana on oudompia ihmisiä ns. puolituttuja esim. sukulaiset tai ystävät. Propralia on minullakin ja myös Xanoria. SSRI-lääkkeitä olen kokeillut, ei tullut apua oireisiin - mutta joku toinen toki saattaa saada niistä avun.



On vaikea sanoa, johtuuko oireesi matalista serotoniinpitoisuuksista ... minäkin olen ollut jännittäjä ainakin yläasteelta saakka. Vanhempani olivat myös jännittäjiä eli jännittäminen on myös kotoa opittua ja ehkä geeneissä perittyäkin. Opitun ajattelumallin (eli esim. että kädet vapisevat, eikä allekirjoitus onnistu) muuttamiseksi olisi hyvä saada keskusteluapua, ainakin oppisi ymmärtämään omia reaktioitaan paremmin.



Itse käyn juttelemassa peloistani noin 3 kuukauden välein, se auttaa, että voi puhua, mutta itse jännittäminen ei kuitenkaan ole vähentynyt ja kieltämättä, kyllä se elämää haittaa ja rajoittaa! Onneksi täsmälääkkeillä noista tilanteista sentään selviää!

keksinkin aina tekosyitä ettei tarvitse mennä mihinkään juhliin tms :(. Ikävää kun haluaisi kuitenkin mennä :(. Samoin kaikki allekirjoitustilanteet on ihan hirveitä! Nyt viimeaikoina on tullut juuri tuota epätodellista oloa esim. kaupassa, tuntuu vähän siltä että maa pettää jalkojen alta ja päässä vaan pyörii. Tuntuu siltä että pyörtyy, jos ei pidä jostain kiinni tai mene istumaan. Sen takia olenkin ajatellut, että tää jännitys on mennyt paniikkihäiriön puolelle. Alkoi viime kesänä ihan yhtäkkiä. Vähän samanlainen fiilis kun olisi hirveässä krapulassa, ilman vaan päänsärkyä tai pahoinvointia. Mutta kuolemanpelkoa tai hengitysvaikeuksia ei ole. Toisaalta en haluaisi syödä mitään lääkettä säännöllisesti, mutta ei tämäkään kivaa ole... Mieheni kanssa olen tästä paljon jutellut, onneksi voin hänelle jutella!, mutta ei se ainakaan yhtään ole auttanut. Mutta helpottaa kuitenkin, että tiedän, että jossain tilanteissa mieheni ottaa puolestani vaikka kuohuviinilasin tarjottimelta, ei tarvitse sitä jännittää. 22

Sinuna menisin kuitenkin käymään lääkärissä, mahdollisesti psykiatrilla (kerro tuo kaikki, mitä kerroit kirjoituksissakin) ... lääkäri osaa kyllä kyselemällä selvittää, kannattaisiko SSRI-lääkettä kokeilla ja onko oireilusi paniikkihäiriötä.



Pelkosi (=samat kuin omatkin pelkoni) kuulostavat niiiiiiin tutuilta ja järkikin sanoo, että ovat turhia ja hölmöjä pelkoja, mutta kun ne kuitenkin ovat niin totta ja niiden kanssa joutuu elämään. Minulla oireet pahenivat kilpirauhasen mentyä liikatoiminnalle, tällöin juuri epäiltiin, että kyseessä voisi olla paniikkihäiriö eikä sosiaalisten tilanteiden pelko ja Cipralexia (SSRI) kokeiltiin reilun vuoden ajan. Ei ollut apua, tosin samalla selvisi tuo, että sairastan kilpirauhasen liikatoimintaa. Sinnittelin pitkään ilman psykiatrille menoa, mutta onneksi menin.



21

On se varmaan opittukin käyttäytymismalli. Itsellä tuli aina kassalla ajatus, että nyt menen paniikkiin, taas ollaan prismassa, ihmisiä ympärillä, kaikki katsoo mua jne. ja sittenhän se paniikkikohtaus tuli. Mutta koska mulla auttoi masennuslääke, niin olen olettanut että myös serotosiinitasoni oli liian matalalla. Eli minun tapauksessani on fyysisiä ja psyykkisiä syitä. Varmaan on aika tapauskohtaista, toisilla lääkkeet auttaa, toisilla ei. Mulla oli kyllä niin kauheet jännitystilat, että tuskin terapiakäynnit ja tietyt ajattelumallit olisi mun kohtauksia poistaneet. Ja mulla ei ollut mitään kuolemanpelkoa eikä hapenloppumistunnetta, mutta silti lääkäri oli sitä mieltä et paniikkihäiriöltähän tämä kuulostaa. Minäkin kärsin vaivasta vuosikaudet. Sitten kun vihdoin menin lääkäriin ja sain lääkkeet, niin ihmettelin, et miksi oon tuhlannut elämästäni monta vuotta, kun tästä pääsi näinkin helposti eroon. Ainakin itsellä sos.tilanteiden pelko/paniikkihäiriö esti hakeutumista tiettyihin opiskelupaikkoihin ja töihin.



Niin ja Xanor ei mulla auttanut paljoa. Lähinnä väsytti kauheesti. Sitähän ei saisi pitkäaikaisesti käyttääkkään, kun jää helposti riippuvaiseksi.

miltä tuntuu kun voi mennä kauppaan kuten "normaalit ihmiset"? Varmasti ihanaa... Kävitkö ihan yleislääkärillä, olisko teillä suositella jotain lääkäriä, joka olisi perehtynyt näihin asioihin?

Joo, onhan se ihanaa, kun voi elää niin kuin "normaalit ihmiset". Oon kyllä syönyt jo aika kauan lääkkeitä, että ei tuo paniikkihäiriö tule edes päivittäin mieleen. Varmaan itselläni auttaa sekin, että voin luottaa lääkkeiden apuun. Se tuo varmuutta, enkä rupea psyykkaamaan itseäni paniikkiin.



Olen jostain lukenut että ensin voi olla sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Ja jos sitä ei hoideta niin se muuttuu helposti paniikkihäiriöksi. Niin kävi ainakin mulla.



Jostain kumman syystä salasin asioiden oikean laidan mieheltäni monta vuotta. Kaupassa käynnin lisäksi jännitin, että hän huomaa kun olen ihan punainen ja hikinen. Jos hän kassalla katsoi minuun ja yritin esittää normaalia, niin sitten vasta sekaisin meninkin. Kyläilytilanteet ja sukujuhlat olivat aivan helvettiä. Monesti jouduin hyppäämään vessassa rauhoittumassa, kun tuntui että menen aivan sekaisin siinä kavereiden sohvalla. Sitten erään kauppareissun aikana sain paniikkikohtauksen ja jätin tavarat ja kauppapussit liukuhihnalle ja painelin autoon. Mieheni jäi maksamaan ja toi tavarat perässäni. Hän oli ensin vihainen, ja kysyi että miksi häivyin yhtäkkiä. Rupesin itkemään ja kerroin että vuosikausia oon kärsinyt tälläisestä, ja tuntui kassalle etten voi olla siinä sekuntiakaan. Hän suhtautui tosi ymmärtäväisesti ja sanoi, että varmaan kaikilla ihmisillä on jossain vaiheessa elämää samanlaisia tuntemuksia. Itselläänkin oli kuulemma ollut. Sovimme sitten että varaan ajan lääkäriin. Menin ihan terveyskeskukseen omalle lääkärille ja kerroin miten asiat ovat. Sain ensihätään xanoria ja optipar 20 mg lääkityksen. Xanoria käytin ekat viikot kunnes optipar rupes tehoamaan. Sitten oli vielä muutaman kuukauden päästä kontrollikäynti, jossa totesimme yhdessä että jatketaan samaan malliin. Lääkettä olen syönyt nyt noin 4,5 vuotta. Halpa hinta hyvästä olosta.



Tämä on minun tarinani. Kaikilla ei lääkkeet auta yhtä tehokkaasti. Mutta kannattaa ainakin kokeilla!

jotka kärsii tästä samasta vaivasta. Tuleeko sulla mitään sivuvaikutuksia noista lääkkeistä, lihomista tms? Voiko niiden kanssa käyttää yhtään alkoholia vai pitääkö olla "kuivin suin"?

Hmm... ehkä lievää ruokahalun kasvua on ollut. Vaikee sanoo et mikä johtuu sit vanhenemisesta ja mikä lääkkeistä, täytän 30 tänä vuonna :) En kuitenkaan oo lihonu näitten vuosien aikana ku muutaman kilon ja on noita lapsiakin siunaantunu neljä.



Noita lääkkeitähän ei suositella käytettäväks alkoholin kanssa. Mä oon kuitenkin käyttänyt. Vaikuttaa sillei et tulee ehkä helpommin humalaan ja on noita ylilyöntejäkin sattunu lääkkeen takia varmaan enemmän :/ Mut jos kohtuudella ja varovaisesti muistaa nauttia, niin ei sitä korkkia tarvi mun mielestä kokonaan laittaa kiinni.



Se täytyy sanoa, et aina pitää olla tarkkana et lääkkeet on mukana, jos lähtee vaikka mökille tms. Tulee aika kauheet vierotusoireet jos joutuu parikin päivää olemaan ilman. Jos joskus lopetan lääkkeet, niin se pitää tehdä lääkärin avulla. Annos pienennetään pikkuhiljaa ja tarvittaessa saa lääkettä vierotusoireisiin. Tää kuulostaa aika pelottavalta, eikä itseäkään hirveesti innosta olla lääkeriippuvainen, mutta kyllä mun elämänlaatu on aivan toista luokkaa nykyään kuin ennen lääkitystä.

Mä olen tänään paljon tutkiskellut tätä asiaa netissä ja törmännyt useassa paikassa e-epaan ja karnosiiniin, joiden väitetään jopa parantaneen paniikkihäiriön. Oletteko te koskaan kokeilleet, onko ollut apua? Mä ajattelin heti kokeilla, jos niistä vaikka olisi jotain apua, eipä niistä haittaakaan ole. Jos vaikka niiden ja propralin avulla pärjäisi...

mutta jatkuvasti käytettynä se saattaisi olla sopiva oireisiisi ja sopii imettäjälle. Tarvittaessa otettavia rauhoittavat bentsodiatsepiinit ja betasalpaajat.

itse käytän sepramia säännöllisesti. Jos pillerit jäävät pariksi päiväksi ottamatta, niin uudelleen aloitus saa mahtavat ahdistus oireet päälle!

Luulen että epässännöllinen käyttö aiheuttaisi vain inhottavia sivuoireita. Kyselepä lääkäriltä eri vaihtoehtoja. Joitakin mieliala lääkkeitä voidaan käyttää imetyksen ja raskauden aikana. (riskitöntä? siihen en ota kantaa)

sen kunnon vaikutuksen

Yksittäinen Sepram tms. saattaa laukaista hillittömät paniikkioireet, moninkertaiset verrattuna normaaleihin oireisiisi!! Käytön jatkuessa nuo ensioireet häviävät muutamassa päivässä (joillain menee pari viikkoa).

kysynkin onk kokemuksia mas. lääkkeiden käytöstä odotusaikana. Olen loppusuoralla ja minulle suositeltu lääkkeitä. Terapiassa käyn säännöllisesti ja yritän selvitä sen avulla synnytykseen asti. Kannattaako yrittää vai antautua lääkkeille. Vauvalle en halua mitään vieroitusoireita. Imetystä olen ajatellut katsella sitten josko edes tulee maitoa. Aiemmin oma maito ei ole riittänyt.

se alkaa vaikuttamaan vasta ehkä parin viikon päästä. siihen asti oireet yleensä jopa pahenevat.