Vaikea ymmärtää, miten kukaan voi päästää itsensä lihomaan ylipainoiseksi!

liikkumattoman. Siinä salaisuus hoikkuuteesi. (enkä keksinyt tuota itse.) En minäkään ketään ole tuomitsemassa, kunhan ihmettelen..itselläni vähäinenkin töhköytyminen kun vaikuttaa niin, ettei MISTÄÄN tule mitään.. En myöskään oikein käsitä sitä, miten jotkut laihat elävät lähes vain tupakalla, viinalla ja kahvilla... on se jännää!

ap

Väitän, että itseni normaalipainoisena pitäminen vaatii paljon enemmän työtä kuin jollakin muulla. Mutta uskon, että minunlaisiani on myös muita. Jotkut voivat todellakin syödä ihan mitä vain, eikä se näy missään. Itse en voi edes viikottain syödä herkkuja, tai se kostautuu ajan mittaan.

Aloituksessani ei ollut kuitenkaan kyse siitä, etten OIKEASTI käsittäisi moninaisia lihomisen syitä.. tai sitä, että omassa toiminnassani on taatusti useita omituisuuksia jonkun mielestä. Kysymykseni oli siis retorinen ja teki tehtävänsä, kun ajattelemisen aihetta on saatu.



ap, joka lääkitsee pömppömahaansa piparminttuteellä

Itselläni on ja se vaikuttaa painooni. Kun menee hyvin, laihdun helposti. Kun elämä alkaa potkia päähän ja tulee stressiä, tekee mieli herkkuja. Silloin päällimmäisenä ei ole oma olomuoto, vaan sisäinen paha olo. Silloin on sama voiko pahoin myös fyysisesti.



Tämä syömistapa on opittu jo lapsuudesta, joten voitte vain kuvitella miten vaikeaa siitä on luopua. Ei anoreksiastakaan ole helppo parantua! Syömistä on vaikea lopettaa toisin kuin tupakanpolttoa (olen itse lopettanut).

Paino yli 100 kiloa. Jaa miksikö?



Painoin vuosia 65 kiloa ja se oli minulle oikein sopiva paino. Sitten tapahtui kaikkea inhottavaa elämässä (keskenmenosta alkoi, päättyi siihen että todella läheinen ihminen kuoli)..ja yhtäkkiä en muuta tehnyt kuin istunut sisällä syömässä suruuni. Näin kului vuosi; paino 80 kiloa. Vielä puoli vuotta; paino 90 kiloa. Sitten tulin raskaaksi, paino nousi 103 kiloon ja koska imetys ei onnistunut (ja vauva melkein kuoli synnytyksessä), masennuin uudestaan -> 113kg.



Tuossa oli siis totuus: lihoin koska söin, söin koska en välittänyt. Oma on vikani.

Mutta ajattelen myös, että todella lihavilla on syömishäiriö ihan siinä missä todella laihoillakin. Ja täälläkin on joku jo kertonut, että esim. syö suruunsa.



Itsellä ei ole mitään linkkiä syömisen ja mielentilan välillä. En ole koskaan lakannut syömästä tai ahminut suruuni tai muihinkaan tunteisiin. Sellaista piuhaa ei vain päästäni löydy.



Olen aina ollut hoikka, nuorena jopa todella laiha ja olen kuitenkin syönyt hyvin ja kaikkea. Nyt vanhemmiten on tullut vähän kiloja lisää (painoindeksi silti 20) ja katson vähän enemmän, mitä syön, mutta en ole koskaan ollut dieetillä tai varsinaisesti vahtinut syömisiäni. Ennemminkin katsonut, että peruselämäntavat ovat suht kohdallaan ja sitten olen voinut hyvin syödä välillä karkkia tms.



Luulen, että nämä tavat syntyvät lapsuudessa. Jos vanhemmat lohduttavat lapsia ruualla ja herkuilla, kyllä se tapa jää ja siirtyy seuraavalle sukupolvelle. Joten parasta, mitä ylipainoinen voi tehdä lastensa hyväksi on katsoa, ettei siirrä ongelmaa eteenpäin.

ihmiset ei ymmärrä montaakaan asiaa.

Käsityksesi saattaa muuttua hieman realistisemmaksi vuosikymmenten vieriessä. Itse en laihduttanut kertaakaan alle 30-vuotiaana, mutta sen jälkeen olen joutunut tekemään aina vain enemmän töitä pysyäkseni edes normaalipainoisena, saatika samanpainoisena kuin ennen. Elintoimintoni ovat ilmeisesti hidastuneet huomattavasti. Nuorena söin aivan mitä tahansa ja määriä katsomatta, enkä lihonut. Nyt on toisin.



Juokseminenkaan ei näytä kaikkeen auttavan. Juoksen ympäri vuoden kolme kertaa viikossa, mutta kulutan silti keskimäärin vain noin 1700 kcal/vrk. Heti, kun syön keskimäärin satakin kaloria enemmän viikon aikana, painoni alkaa nousta. Olen tarkkaillut tätä Kalorilaskurissa nyt kahden vuoden ajan.



Tavallinen keski-ikäinen nainen voi lihoa, vaikkei söisi pelkästään normaalia, terveellistä ruokaa, ilman yhtäkään ylilyöntiä leivonnaisten, karkin tai viinin suuntaan. Mässäilystä ei todellakaan ole kyse esim. minun kohdallani. Unelmoin siitä, että vielä kerran saisin syödä vatsani täyteen.

Minä en syö suruuni, enkä ilooni. Elämässä mennyt aina kaikki aika mallikkaasti. Mutta, rakastan herkullista ruokaa ja se näkyy vyötäröltä. Olen laiska, myönnetään. Terveyden takia olisi hyvä laihduttaa, tai väärin, olisi hyvä muuttaa ruokailutottumuksiaan.



En selittele lihavuuttani masennuksella(koska sitä ei ole) tai sairaudella(sitä ei ole) Rakastan vain herkuttelua ja olen laiska. Siinä se. Useimmilla varmaan näin. Ja ymmärrän toki heitä, joilla kilot tulleet esim. sairaudesta.

ihmiset ei ymmärrä montaakaan asiaa.

Ja miten se, ettei ymmärrä, että ihmiset syövät itsensä muodottomiksi liittyy yleisesti empatiakykyyn? Missä se raja sitten saisi kulkea jos ei siinä, että ihminen tekee itselleen hallaa, aiheuttaa ongelmia ja rasittaa yhteiskuntaa sairaskuluillaan? Vai pitääkö empaattisen tunnuksen saavan ymmärtää jokaista ilman mitään kritiikkiä?

Ilmeisesti ylipaino on todella herkkä asia monelle, eikä sen syitä haluta paljastaa edes itselle.

30

Tavallinen keski-ikäinen nainen voi lihoa, vaikkei söisi pelkästään normaalia, terveellistä ruokaa, ilman yhtäkään ylilyöntiä leivonnaisten, karkin tai viinin suuntaan. Mässäilystä ei todellakaan ole kyse esim. minun kohdallani. Unelmoin siitä, että vielä kerran saisin syödä vatsani täyteen.

Ihan varmasti saa syödä vatsansa täyteen normaalia, terveellistä ruokaa ilman, että lihoo! Mutta mitä se "vatsa täyteen" sitten tarkoittaa, ahmimista? Ja mitä se "normaali, terveellinen ruoka" tarkoittaa. Niitä ehkä sopisi miettiä.

Olen nähnyt niin monta (reilusti) ylipainoista, jotka syövät aina vain vähän ja terveellisesti ja silti lihovat. Kyllä siinä huijataan itseä, aivan varmasti, eikä lasketa niitä pieniä välipaloja ruuaksi ollenkaan.

Itse olen miettinyt tuota ihan samaa, että miten raju lihominen on _fyysisesti_ mahdollista. Itselläni alkaa vatsa reistailla ja kipuilla, jos syön rasvaista ruokaa ja lihon vaikka viisikin kiloa, eikä se rauhoitu, ennen kuin syön kevyemmin taas eikä farkut enää kiristä vyötäröltä mahaa mutkalle. Ehkä minulla on sitten vaan tavallista herkempi vatsa tai jotain.

Nyt en puhu muodottomaksi lihomisesta, vaan siitä 5–10 kiloa 10 vuodessa -tahdista, joka on noin 70 %:lla suomalaisista yli 40-vuotiaista naisista todellisuutta.



Kalorilaskurissa saa tarkat tilastot merkitsemällä ruokailunsa ja liikuntansa, ja kokemukseni todellakin osoittaa, että esim. minä en VOI syödä enempää kuin tuon 1600-1700 kcal/vrk lihomatta. Miten mässäilet tuohon kalorimäärään?



Sen verran dramatisoin, että saan toki syödä vatsani täyteen esim. salaattia ja joskus hedelmäsalaattiakin, mutta kontrolloimaton ruokailu on tosiaan muisto vain. Kun lomilla ruokailemme yhdessä ystäväperheiden kanssa, lihon noin kilon viikossa, kahdessa viikossa siis kaksi kiloa, vain sen takia, että ruokailuun kuuluu päivittäin myös jälkiruoka ja 1-2 lasia viiniä. Tällöin päivittäisestä kalorimäärästä tulee noin 2200-2500, eikä siinäkään ole vielä mässäilty. Ei mitään suklaalevyjen tai karkki- tai sipsipussien vetelyä, vaan normaalia seurallista ateriointia.



Voi olla, että monet pettävät itseään. Minä en petä. Tiedän tasan tarkkaan, miten paljon syön ja minkä verran voin syödä.

miksi tämäkin kansakunta lihoo koko ajan, vaikka ylipainosta ja sen vaaroista puhutaan paljon.

Tai toinen vaihtoehto on se, että syöminen ennallaan, mutta liikuntaa lisättävä reilusti.



Tämä on muuten ihan totta, 40-vuotias ei todellakaan perusaineenvaihdunnaltaa kuluta samaa kuin 18-vuotias.

Olen 41 v ja taas tilanteessa, että joudun tarkistamaan syömisiäni. Sitä vain pitää vähentää matkan varrella.



Minulle myös tulee inhottava olo, kun lihon pari kiloa. Siksi vähintään kerran vuodessa olen laihdutuskuurilla. En kehtaa sitä kellekään tunnustaa, ihmiset kun valittavat, ettei minun tarvitse laihduttaa - mutta niinpä niin... jos en laihduttaisi sitä kahta kiloa joka vuosi, olisin takuulla 20 kg painavampi nyt nelikymppisenä kuin olenkaan...

Minä voisin esimerkiksi ihmettellä, miten kukaan on viitsinyt esim lukiotodistukseen ottaa yhtään alle ysin numeroa, kun minäkin ne niin helposti sinne sain, ja huonommilla on vaikeampi päästä opiskelemaan. Ja miksi kukaan kirjoittaisi ylioppilaskirjoituksissa alle 6 laudaturia, onhan siitäkin hyötyä.



Oikeasti, nuorempana olin hoikka, mutta muutaman kasaantuneen jutun takia, fyysisiä ja psyykkisiä juttuja, minun painoni alkoi nousta, ja on pysynyt ylhäällä, vaikka välillä säännöllinen juoksutahti on ollut 30 km viikossa, painoindeksi on silti ollut 26-27. Enkä mitään sairasta mättöä ole harrastanut.



Mutta sellaista se on.

miksi tämäkin kansakunta lihoo koko ajan, vaikka ylipainosta ja sen vaaroista puhutaan paljon.

Ensinnäkin kukaan ei tarkkaan tiedä miksi jotkut lihoivat ja toiset eivät millään. Samalla tavalla kun ei tiedä miksi jotkut alkoholisoituvat toisia helpommin. Geenit ja aivojen välittäjäaineet vaihtelevat ja syyt-seuraukset-vaikutukset ovat vielä tutkijoilla pimennossa.

Perusaineenvaihdusta hidatuu iän myötä mutta on ihmisiä joilla näin ei käy. Se on aika kaukana tahdon asiasta.

Se ei tarkoita etteikö asialle tarvitsisi tehdä jotain ja jokainen itse itsestään vastuussa mutta v'tuttaa nämä jotka kuvittelevat että "minä tyttö se syön terveellisesti ja karkkia kans mutta olen hoikka = siis lihavia parempi ihminen"

Olen itse taistellu KOKO aikuisiän ylipainoa vastaa ja kaikki kuurit on kokeiltu. BMI on nyt 25 tasan mutta tämä on järkyttää tarkkailua koko ajan. Mieheni paino on taas ollut +-2 kiloa viimeisen 15 vuotta ja hän syö todella kuin hevonen ka karkkia kans!