Mitä pitäisitte jos valtio rahoittaisi moskeijoita,
Kommentit (29)
jos islamista tulee Suomen valtauskonto niin eihän se enää sitten ole vieras uskonto. Se mukautuu tänne ja me siihen.
Haluaisin vain että tultaisiin ajatelleeksi, että uskonnollista tyhjiötä ei välttämättä synny vaikka valtio ja kirkko erotettaisiin. Jos valtiomme uskonto, kristinusko, heikentyy, se korvautuu uudella, vahvemmalla, mahdollisesti aggressiivisemmin levitetyllä vieraalla uskonnolla. Eikä islamin rantautumiseen tarvitakaan mitään propagandaa, muslimiväestö kasvaa paljon nopeammin kuin muut suomalaiset. Luulisin, että Suomessa jalansijaa saisi juuri somalien edustama islamilaisuus, ja siihen kuulunee ainakin ympärileikkaus ja jos ei burkhaa, niin kaiken muun paitsi kasvot peittävä vaatetus.
jos kristittyjen tuetaan? Uskonto ei ole sama kuin kansalaisuus, täällä onneksi meillä on uskonvapaus. Eli ihan perus suomimamma tai pappa saattaa kääntyä islamiin, toki hänkin veronmaksajana ja suomen kansalaisena haluaa tasavertaiset oikeudet.
ja haluaisivat Suomeen vaikkapa sharia-lain?
Shariaa ei taideta nykyään missään maassa toteuttaa kokonaisuudessaan. Osa meidänkin laeistamme on hyvin paljon samoja kuin mitä shariassa määrätään.
Ja on niitä muslimeja muitakin kuin somalialaiset.
Mikä teillä voi olla noin jotain uskontoa vastaan?
Haluaisin vain että tultaisiin ajatelleeksi, että uskonnollista tyhjiötä ei välttämättä synny vaikka valtio ja kirkko erotettaisiin. Jos valtiomme uskonto, kristinusko, heikentyy, se korvautuu uudella, vahvemmalla, mahdollisesti aggressiivisemmin levitetyllä vieraalla uskonnolla.
Miksi? Joo kyllä, tiedän, että uskonto on oopiumia kansalle, mutta juuri Suomi lienee tyyppi esimerkki siitä, että valtio voi toimia myös ilman vahvasti tunnustuksellista valtauskontoa - Suomi on siinä määrin maallistunut valtio, että ev.lut. kirkon häivyttäminen taka-alalle jättäisi varmasti tapatyhjiön (kirkkohäät, kasteet, rippi jne), mutta ei ideologista tyhjiötä, joka kutsuisi uutta uskontoa. Joten jos nyt ev.lut. kirkon jättämä tyhjiö nyt yllättäen imeytyisi täyteen islamia, tulevan Suomen valtionislam tuskin joitakin verotusteknisiä seikkoja ja ylellä kajahtelevia rukouskutsuja lukuunottamatta vaikuttaisi ateistin/ei-valtauskoisen elämään sen enempää kuin vanha kunnon ev.lut.
Eikä islamin rantautumiseen tarvitakaan mitään propagandaa, muslimiväestö kasvaa paljon nopeammin kuin muut suomalaiset. Luulisin, että Suomessa jalansijaa saisi juuri somalien edustama islamilaisuus, ja siihen kuulunee ainakin ympärileikkaus ja jos ei burkhaa, niin kaiken muun paitsi kasvot peittävä vaatetus.
Sori vaan, mutta bullshit. Muslimiväestö toki kasvaa nopeammin kuin Suomalaiset, mutta sen koko on tällä hetkellä 10 000-20 000 henkeä, kun mukaan lasketaan noin tuhatpäinen tataariporukka, joka on ongelmitta harjoittanut islamia Suomessa jo pari vuosisataa. Somaleja lössistä on ehkö kolmannes. Ja tässäkin lukemassa mukana ovat ns. "tapamuslimit", joillla on tuskin intressejä ängetä burkhia yhtään mihinkään oma elämänsä mukaan lukien. Epäinhimillistä kanitahtia saavat siis painaa, jos parissakymmenessä vuodessa (kuten joku täällä spekuloi) nämä fundamentalistisomalit meinaavat Suomen vallata.
Ja toisekseen päästään integroitumiskysymykseen. Ymmärtääkseni Ranskassa on tällä hetkellä Euroopan suurin muslimivähemmistö (tosin Ranskalla on VAHVOJA ja tuoreita siirtomaayhteyksiä P-Afrikkaan, joten Suomen suhteen tästä on turha vetää johtopäätöksiä), joka on tosiaankin aiheuttanut ongelmia.
Huomattavaa kuitenkin on, että Ranskan ongelmat kohoavat ghettoutuneista lähiöistä täynnä sopeutumattomia maahanmuuttajia eli suomeksi sanottuna iso osa ongelmasta löytyy Ranskan poliittisen tahdonvoiman parranajopeilistä (joista jokin aika sitten kuvajaistaan tarkasteli myös arabitaustainen oikeusministeri, joka tosin tuskin ajoi partaansa). Sama ilmiö näkyy nyt Ruotsissa ja näkyi 60-80-luvun Yhdysvalloissa ja sen käsistäriistäytyminen on täysin estettävissä fiksulla kotouttamispolitiikalla.
Ja sitten näistä somalialaisista ja somalitaustaisista (pätee tietty muihinkin ryhmiin), ennen kaikkea jälkimmäisistä. Suomessa aletaan olla jo tilanteessa, jossa maahanmuuttajilla on Suomessa syntyneitä, suomalaisen päiväkoti- ja peruskoulujärjestelmän läpi mankeloituja lapsia ja jopa lapsenlapsia. He eivät ole aivan suomalaisia, mutta toisaalta - kuten vähän aikaa sitten framilla olleet uutiset nuorten pakkolähetyksistä vanhempien kotimaihin - eivät edusta enää myöskään vanhempiensa kotimaan kulttuuria.
Somaleista eron huomaa parhaiten vertaamalla nuoria ja iäkkäämpiä naisia. Vanhemmat naiset käyttävat paljon mainittuja pitkiä kaapuja (joiden nimeä en tiedä), mutta nuorilla naisilla on yleensä vain niskasta sidottu päähuivi, jopa hiuksia näkyvissä, ja teinitytöt näyttävät (ja kuulostavat) - no - teinitytöiltä. Empiiristen havaintojeni perustella ennen harvinaiset näyt, somalitytttö ilman huivia tai housut jalassa, lisääntyvät myös sitä mukaa kun tässä vanhemmaksi elää.
Maassa maan tavalla ei pidä paikkaansa niin kauan kuin ihmiset ovat yksilöitä, eikä sen vapaassa valtiossa kaikilta osin (eli lain sallimissa rajoissa) tarvitsekaan, mutta se ei silti tarkoita, että täällä jos jonkin sortin hallisten sun muiden viljelemät suomi-taliban visiot olisivat vaihtoehtoinen todellisuus. Maailma muuttuu jatkuvasti ja kaikkiin suuntiin: ei tulevaisuutta voi ennustaa vain yhdellä muutoslinjalla.
Joten, kun nyt suomimediassa maahanmuuttokeskustelu on jakautunut maahanmuuttokriittisiin (somalit vittuun kun mä en tykkää neekereistä ja ne vie mun sosiaalituet) ja kukkahattutäteihin (ihanaa kun maailmassa on ikuinen rauha ja sopusointu eikä ongelmia missään, meditoidaan yhteydessä maailmaan heti kun tulen afrikkalaisen tanssin tunnilta), jotka heittävät poteroistaan sentimentaalipaskaa vastapuolen niskaan, voisiko edes täällä, missä valvova media ei velvoita asemasotaan, joku tehdä edes jollain tasolla antoisasta keskustelusta asian tiimoilta?
T. Suomi-taleban 2020
Ansiokas kirjoitus. Olet ainakin funtsinut asioita.
Otit esiin ratkaisuna onnistuneen kotouttamispolitiikan. Siinä ovat ainakin Ranska, Englanti ja Ruotsi epäonnistuneet.
Näetkö kotouttamiseen parempia ratkaisuja kuin heillä ja sellaisia, joita ei Suomessa vielä ole toteutettu, jotta vältettäisiin vastaavat katastrofit?
Jos katsotte maltillisten muslimimaiden (esim Turkki, Tunisia, Marokko) nykytilannetta, niin eipä kauheasti sydämestä ota. ihan normaalia elämää siellä eletään kaupungeissa, maaseutu tosin hiukan ajasta jäljessä.
Mistä sinulla on käsitys, että Turkki olisi maltillinen? Niistä satunnaisista rantalomista?
Tässä kohden lienee hyvä palauttaa mieleen, kuinka maltillinen turkki on ja ihan juuri viime päivien tapahtumaa turkista:
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/01/102…
Turkissa on paljastunut suunnitelma maan ei-muslimien joukkomurhaamisesta. Merivoimien upseereista koostuvan ryhmän epäillään suunnitelleen yli 900 ei-islamilaiseen vähemmistöön kuuluvan murhaamista. Salamurhattavien listassa oli lähetyssaarnaajia ja uskonnollisia johtajia.
Että silleen, liitetään tämä vain eurooppaan ja eletään kaikki sulassa sovussa?
Haluaisin vain että tultaisiin ajatelleeksi, että uskonnollista tyhjiötä ei välttämättä synny vaikka valtio ja kirkko erotettaisiin. Jos valtiomme uskonto, kristinusko, heikentyy, se korvautuu uudella, vahvemmalla, mahdollisesti aggressiivisemmin levitetyllä vieraalla uskonnolla. Eikä islamin rantautumiseen tarvitakaan mitään propagandaa, muslimiväestö kasvaa paljon nopeammin kuin muut suomalaiset. Luulisin, että Suomessa jalansijaa saisi juuri somalien edustama islamilaisuus, ja siihen kuulunee ainakin ympärileikkaus ja jos ei burkhaa, niin kaiken muun paitsi kasvot peittävä vaatetus.