Olisitteko itse loukkaantuneet?
Minulla on ystävä, jonka olen tuntenut 35 vuotta. Asumme monen sadan kilometrin päässä toisistamme ja näemme siitä syystä vain muutaman kerran vuodessa, mutta soittelemme lähes viikottain.
Nyt soitin hänelle ja hän kertoi olevansa juuri tässä muutaman kilometrin päässä ajamassa kohti yhtä paikkaa. Olivat perheensä kanssa lähteneet ex tempore -viikonloppulomalle. Mä vedin herneet nenääni siitä, että ei edes ilmoittanut mulle olevansa maisemissa. Oma selitys oli, että ovat niin iso perhe, että liikkuminen ja sopiminen on hankalaa ja halusivat nyt vain lomailla lasten ehdoilla jne... Mutta mun pointti onkin se, että olisi ollut kuitenkin kiva kuulla, että ovat tulossa, että mulle olisi tavallaan tarjottu edes potentiaalinen mahdollisuus näkemisiin. Olen ennenkin ollut valmis tulemaan jonnekin muualle heitä näkemään. Ei ehkä olisi muutenkaan käynyt minulle tänä viikonloppuna, mutta olisi silti ollut musta kiva, jos mulle olisi edes kerrottu ja siten annettu ymmärtää, että olisi hauska nähdä.
Mä sanoinkin sen suoraan ja lopetin puhelun saman tien. Olisiko muut suuttuneet?
Kommentit (38)
että tunnetaan toisemme yli 35 vuoden ajalta ja nähdään vain pari kertaa vuodessa? Mikä siinä on takertumista? Kummejakin ollaan toistemme lapsille...
Jos sinulle pitää tiedottaa missä toinen liikkuu, vaikka sinua ei ole edes tarkoitus tavata. Kai aikuinen ihminen saa oman perheensä kanssa reissata missä haluaa, ilman 'bestiksen' lupaa.
vaatinut, että tulevat kylään. Päinvastoin olen aina sovitellut omaa ohjelmaani niin, että pääsen jonnekin heille sopivaan paikkaan heitä tapaamaan ja kun olemme perheeni kanssa kyläilleet heidän kotikaupungissaan, olemme menneet hotelliin yöksi, jotta emme aiheuta liikaa vaivaa, koska heillä on iso perhe eikä ole ylimääräistä tilaakaan...
Mutta se ei tajunnut, että just sinä kertana priorisoin jotain muuta. Aina oltiin tavattu kun jompikumpi oli "maisemissa", mutta silloin en nyt vain halunnut tavata häntä, oli omissa jutuissa ihan tarpeeksi.
Ihan idioottimaista suuttua sellaisesta.
Kyllä itse miettisin samassa tilanteessa, että kuinka hyvä ystävä se toinen loppujen lopuksi on.
Laajan otannan vuoksi mun pitänee ymmärtää, että olen tyhmä ja lapsellinen. Mutta olen silti loukkaantunut, ei voi mitään...
Jos en voisi käydä esim. pk-seudulla ilman, että pitää kaikille tuttaville esittää ensin matkasuunnitelma ja antaa heidän päättää siitä, että tulevatko meidän kanssa syömään tai Korkeasaareen.
Jos mä haluan tavata, mä otan yhteyttä ennen reissua. Jos en, en ilmoita asiasta. Hyvin yksinkertaista.
AP, hanki ihan oma elämä, jooko?
Minustakin on mukava tavata kavereita, mutta esim jos menen Helsinkiin tapaamaan yhtä ystävääni, en saman viikonlopun aikana ehdi tapaamaan: kummiani, lapseni kummia, siskoani, lapsuusajan parasta ystävää, opiskelukavereita. Täytyy välillä priorisoida tapaamisia. Ja kyllä, joskus olemme käyneet siellä Helsingissä vain perheen kanssa tapaamatta yhtään ketään.
Juuri tuo on se tunne, mikä minulle tuli.
että ensin tulevat mies ja lapset, ja heidän tarpeensa, ja sitten ehkä omat vanhemmat ym läheiset, ja vasta sitten ystävät. Vaikka olisit ihan oikeasti se ystävistä läheisin, perhe tulee ennen sinua, ja pitää tullakin. Ystäväsi kertoi, että halusivat olla omien lasten kanssa, ja tottakai he ovat sinua tärkeämpiä.
Juuri tuo on se tunne, mikä minulle tuli.
on kiitos ihan oma elämä. Kuten sanoin, viikonlopun ohjelma oli täynnä anyway eli en olisi minnekään ennättänytkään... Mutta mitäpä tätä jankkaamaan, minä olen asennoitunut ystävyyteen toisin kuin suurin osa täällä, huomaan.
kontrolloimiseen.
Ystävyys ei tarkoita sitä, että ollaan tilivelvollisia menemisistään.
Ap toistelee joka viestissä, kuinka ei olisi kuitenkaan ennättänyt, vaikka häneltä olisi kysyttykin.
Eikö tuttavilla voi olla sama tilanne? Että he eivät ennätä, vaikka asia otettaisiinkin puheeksi? Yhtä lailla ne ystävät varmaan tiesivät, että tähän väliin ei nyt visiitti tai tapaaminen (missään) sovi. Typeräähän heidän olisi sinulle siinä tapauksessa soitella.
Enkä ymmärrä miksi ystäväsi olisi pitänyt ilmoittaa sinulle olevansa tulossa samalle paikkakunnalle, jos heillä ei ole aikaa nähdä sinua?
En minäkään soittaisi, että "hei, olemme tulossa sinne teillepäin, mutta nyt ei ole aikaa tavata!" Vähän tökeröä eikö, joten parempi jättää ilmoittamatta kokonaan.
kummini äiti. Ilahtuu aina soitostani, mutta ikinä ei ole aikaa tavata. Ihmettelee sitten muille, miksemme tapaa...
Minuakin loukkasi se, että tiesin hänen olevan joskus melkeinpä kulman takana, mutta en ole suuttunut. Tein vain johtopäätökset: en soittele enää ja suren sitä, että entinen ystävyytemme on muuttunut muistoiksi.
Mutta toista ei vain voi väkisin pitää lähellään, näin yksinkertaista se on.
En olisi silti paiskanut luuria korvaan - mutta olisin ollut surullinen.
näin (ison perheen) äitinä kyllä ymmärrän senkin että joskus halutaan olla vain omalla perheellä eikä ympätä siihen ex-tempore viikonloppumatkaan enää mitään tapaamisia. Ei edes rakkaimman ja läheisimmän.
Olisi ollut aika omituista ilmoittaa että ollaan nyt sielläpäin/tulossa sinnepäin mutta ei ehditä tapaamaan!
Kyllä sä ap nyt vähän turhasta suutuit. Ja minusta olisi aika ahdistavaa jos oma ystäväni alkaisi kyseenalaistaa koko ystävyyttä tuollaisen takia!
mukaan, sori vaan.
Olen joskus tullut ravintolaan syömään yhtä aikaa tms. Minulla on myös lapsi, olisi voinut tulla mukaan niihin kohteisiin tms... .
"Jos ette ehdi meille niin nakotan tässä naapuripöydässä katsellen..."
Joo, ymmärrän, ettei asia varamasti ole näin, mutta tollainen hauska mielikuva tuli.
Ja tosiaan vähän tunkemisen makua.
On se tuokin aika pois siitä perheen yhteisestä ajasta, kun mukaan tuleekin joku ulkopuolinen.
Nyt ei vaan käynyt, toisella kertaa sitten.
Jos olisin "pilannut" ystäväni lasten kanssa tekemän matkan, ihan omaa itsekyyttäni.
Mitäs jos sinä olisit lapsesi kanssa jossain mukavassa paikassa ja joku soittaisi sinulle ja haukkuisi sinut?
vaan halusi olla siellä asuinpaikkasi lähellä kerrankin ilman sinua?