Vauvojen nukuttaminen ulkona
Onko kukaan jättänyt vauvan nukuttamisen ulkona väliin? Meidän lapset ovat aina nukkuneet sisällä, kun täällä ulkomailla lapsen ulkona nukuttaminen olisi rikos. En myöskään ole huomannut, että täkäläiset lapset olisivat jotenkin kovin sairaampia. Itse asiassa keski-ikä on korkeampi kuin suomalaisilla.
Ketään muuta, joka kyseenalaistaa ulkona nukkumisen mielekkyyttä?
Kommentit (77)
Kun taas kuopus ei nuku millään ulkona :) Joten he nukkuvat siellä missä suostuvat. Unta kuitenkin tarvitsevat.
ulos nukkumaan pakkaseen, kun joku pakkaisi minut ihanaan kääröön, lampaantaljan alle ja peiton päälle. Kyllä maistuisi päiväunet makealle.
Lisäksi mainittakoon, että jos lapsia on useampi kuin yksi, saa se vauva usein paremmin nukuttua kun ei sisarusten leikit häiritse ja myös sisarukset saavat leikkiä rauhassa ettei tarvitse vauvaa varoa.
Hyvä puoli on sekin, että vauvan nukkuessa tirsojaan ulkona, voi vapaasti päättää lähteä itse ulkoilemaan (ei siis ole pakko) ja nyyti on jo valmiina lämpimästi pihalla. Jos vauva nukkuu sisällä, niin siinähän sitä itse kässehtii myös, sillä nukkuvaa harva rupeaa uloslähtöön pakkaamaan. Ulkonanukkuminen mahdollistaa äidille valinnanvapauden: lähteäkö itsekin ulos vai kässehtiäkkö sisällä.
nukkua pakkasessa kun en siellä itsekään nukkuisi. Siitä kai on olevinaan jotain terveydellistä hyötyä. Muutoinhan ajatuskin jo tuntuu aika järjettömältä. Vai kuinka moni meistä edelleen nukkuu ulkona -20 C pakkasessa villapukuun ja toppa-asuun sonnustautuneena makuupussissa?
Vaan ihan siitä syystä, että vauva nukkuu siellä paljon paremmin. Sisällä nukkuu max. 30-45 min kerrallaan ja herää kiukkuisena kesken unien isompien sisarusten mekastuksiin. Ulkona taas nukkuu tyytyväisenä 2-3 h ja herää hyvin levänneenä.
Jos nukkuis sisällä paremmin, niin sit nukuttaisin sisällä... :-D
Virukset lentelevät vapaasti ulkona. Ei tulisi mieleenikään edes parvekkeelle laittaa nukkumaan.
Niin kauan kun SI:tä on liikkeellä ei ulos.
..
- raitista ilmaa, ulkoilua vauvalle/lapselle (vert sisällä nukkuminen), ulkoilmalla kuitenkin on jonkunlaiset terveydelliset vaikutukset kai todistetusti?
- vauva saa raitista ilmaa ainakin 2-3 h pvässä plus sitten muut ulkoilut, sisällä nukkuessa päivän raitisilma-annos on muiden ulkoilujen varassa.
että vaunuissa on suojaisampaa olla, eikä uni tule siitä, että nukkuu ulkona. Olettekos sitä miettineet?

Se taas imeyttää vitamiinit paremmin.
koska nukkuivat siellä paljon paremmin, kuin sängyssään. Samalla sai kotiakin tuuletettua. Mutta siinä vuoden ikäisenä ei kumpikaan enää nukkunut paitsi vaunulenkillä.
nukkua pakkasessa kun en siellä itsekään nukkuisi. Siitä kai on olevinaan jotain terveydellistä hyötyä. Muutoinhan ajatuskin jo tuntuu aika järjettömältä. Vai kuinka moni meistä edelleen nukkuu ulkona -20 C pakkasessa villapukuun ja toppa-asuun sonnustautuneena makuupussissa?
päiväunia, joten sikäli vertaus ontuu. Vaellusretkillä olen nukkunut ulkona vaikka minkälaisella kelillä ja uni maistuu aina paremmin kuin sisällä. Ulkoileminen tekee muutenkin tosi hyvää, rakastan raitista ilmaa ja jos joudun olemaan koko päivän sisällä, tunnen nuutuvani. Luonnollisesti olen nukuttanut myös lapseni ulkona tuulessa, tuiskussa ja pakkasessa.
Virukset lentelevät vapaasti ulkona. Ei tulisi mieleenikään edes parvekkeelle laittaa nukkumaan. Niin kauan kun SI:tä on liikkeellä ei ulos.
Kerro meille lisää viruksista ja periaatteistasi!
niin ei olisi muuten paljoa ulkona ollut, jos en olisi nukuttanut ulkona. Mitä sitä nyt valveilla rattaissa työntelemään ilman sen kummempaa syytä? Kun huolehtii pukemiset ja kaikki lisälämmikkeet niin kyllä siellä tarkenee. Ei sieltä kylmiä lapsia sisälle oteta, lämpimiä he ovat edelleen. Mutta ihmisillä tilanteet ja asunnot erilaisia, joten eri ratkaisut voivat olla eri ihmisille sopivia. Meillä kans on ulkona nukkuneet hyvin, sisällä pienet tilat. Tosin nyt kun tammikuussa syntyy, niin saa nähdä milloin viitsisin ulos pistää nukkumaan, jäänkö kevättä odottamaan. On kuitenkin eri asia pistää ihan pieni kuin jo puolivuotias sinne ulos nukkumaan.
öööö.. hohhoijaa! En itsekään ole ulkona nukuttamisen kannalla sieppausriskin takia, mutta siitä olen varma, että terveydelle vaarallista se ei ole- päinvastoin.
- kerrostalo vs. omakotitalo/rivitalo
- HKI keskusta vs lähiö/muu ei-niin-kaupunkiolosuhde
- nukkuuko vauva sisällä helposti
- sisarusten määrä, herkkäunisuus
Omia kokemuksia:
- sisällä nukkuminen max 45 min unet, ulkona 1,5-2,5 unet ja virkeä lapsi herättyään
- vaunuihin voi nukuttaa kauppareissulla tms. ja sitten jättää ulos nukkumaan pihalle (meillä oma piha)
- raitista ilmaa, ulkoilua vauvalle/lapselle (vert sisällä nukkuminen), ulkoilmalla kuitenkin on jonkunlaiset terveydelliset vaikutukset kai todistetusti?
- vauva saa raitista ilmaa ainakin 2-3 h pvässä plus sitten muut ulkoilut, sisällä nukkuessa päivän raitisilma-annos on muiden ulkoilujen varassa.
En siis ole fanaattisesti mitään mieltä, mutta tuo raitis ilma on yksi iso plussa sekä se, että vaunuihin pakatessa uni tulee lapselle samantien, sisällä unta "tehdään" 30-45 min...
Ja ihan nauratti nuo hankeen nukkumaan jne. Meillä ainakin kehnommalla säällä / kesällä tosiaan lammastalja, sadesuoja sekä hyttysverkko jne. käytössä, itkuhälyttimessä oleva lämpömittari muuten näytti viime talvena -15C pakkasessa vaunujen sisälämmöksi +1, ne on aikamoisia pattereita nuo pienet ihmiset!
syyssäällä ja talvipakkasella ja kesällä sitten hyttysverkko jne. , ajatus pätkii... :-)
-
Ja ihan nauratti nuo hankeen nukkumaan jne. Meillä ainakin kehnommalla säällä / kesällä tosiaan lammastalja, sadesuoja sekä hyttysverkko jne. käytössä, itkuhälyttimessä oleva lämpömittari muuten näytti viime talvena -15C pakkasessa vaunujen sisälämmöksi +1, ne on aikamoisia pattereita nuo pienet ihmiset!
En tiedä, mitä hyötyä siitä nykyaikana on, tieteellisesti jos katsotaan eikä näitä 'minusta vauva nukkuu aina paremmin ulkona' kommentteja.
Onko kukaan jättänyt vauvan nukuttamisen ulkona väliin? Meidän lapset ovat aina nukkuneet sisällä, kun täällä ulkomailla lapsen ulkona nukuttaminen olisi rikos. En myöskään ole huomannut, että täkäläiset lapset olisivat jotenkin kovin sairaampia. Itse asiassa keski-ikä on korkeampi kuin suomalaisilla.
Ketään muuta, joka kyseenalaistaa ulkona nukkumisen mielekkyyttä?
Plussana vielä että ei tarvii isosisarusten olla ihan hiljaa ettei vauva herää.